Kiitos äiti rakkaudestasi – kunpa sitä olisi riittänyt sinulle itsellesikin

Äiti, sinun mielessäsi minä olen syntynyt. Aluksi lämpö ja ruoka, katseesi ja kosketuksesi ovat pitäneet minut elossa. Sinua minä olen seurannut, sinun kehosi ja mielesi liikkeitä. Niihin samaistumalla olen oppinut ihmisenä elämisen ensiaskeleita.

Kaikki se hyvä, mitä olet minulle antanut, on luonut perustan myöhemmälle kasvulleni ja kehitykselleni. Kaikki se, mitä olet minulle antanut, on ollut merkittävää. Sinun merkityksesi minulle on suurempi kuin mitä kumpikaan meistä haluaa edes myöntää. Onhan se suuruudessaan vähän pelottavakin ajatus.

Aluksi sinun rakastamisesi oli helppoa, pystyithän tyydyttämään kaikki tarpeeni. Ajattelin vielä pitkään, että pystyt. Siksi olinkin niin pettynyt, surullinen ja raivoissani silloin, kun et tehnytkään niin.

Jossain vaiheessa supersankarin viitta harteiltasi putosi. Näin, että et sinäkään kaikkeen pysty, vaikka yrität. Kaikkein kiitollisin olen läsnäolostasi juuri sellaisena, heikkona ja keskeneräisenä. En minä aina siihen osannut kauniisti suhtautua. Mutta annoit esimerkilläsi minullekin luvan olla epätäydellinen.

Jos jotain sinulta vielä olisin toivonut, niin rakkautta myös itseäsi kohtaan. Jos olisin nähnyt sinun katsovan itseäsi kauniisti tai tekevän itsellesi jotain erityisen hyvää, ehkä minäkin olisin oppinut jo nuorempana.

Nyt minä olen pienen tytön palvoma äiti. Sankariviittani helmat hulmuavat tuulessa. Tyttäreni tulee varmasti pettymään minuun, vielä moneen kertaan. Mutta nyt minä otan vastaan tämän kaiken rakkauden ja lisään siihen vielä omatkin rakkauteni rippeet, sinun antamallesi pohjalle. Rakkaus meissä kasvakoon.

Kiitos äiti,

Tyttäresi Sini