Jopa Väinämöinen näki, mitä lapsen kaltoinkohtelu saa aikaan
Ala-asteen pihalta erottui poika, jonka nyrkit olivat usein ojossa. Hän oli yleensä paikalla, kun jotain tapahtui: oven lasi rikkoontui tai joku satutti itsensä kaatuessaan. Hän oli helppo syyllinen joukosta, joka yhdessä valloitti vuorta tai paukutti koiranpommeja nurkan takana. Kaikki tiesivät, kuka hän oli, mutta harva tunsi paremmin.
13-vuotiaana hän löysi kivan tytön, meni hänen kanssaan kauppaan, otti hetken mielijohteesta limpparin taskuunsa yhdessä jaettavaksi. Seuraavat viikot hän vuoroin vihasi ja itki, kun tyttöä kiellettiin olemasta missään tekemisissä hänen kanssaan. Hänen lupauksensa korjata tapansa ei painanut mitään, vaikka hän ensimmäistä kertaa ajatteli, että nyt niin todella kannattaisi tehdä.
Ärsytetyssä koulukaverissa, ensimmäisen tyttöystävänsä kanssa ostoskeskuksessa norkoilevassa pienessä teinissä ja kotoaan liian varhain irrotetussa nuoressa olen tavannut Kalevalan kuvaaman Kullervon.
Muutaman vuoden kuluttua isä käski hänen muuttaa omilleen: “Pienemmät pelkäävät sinua ja äiti saa itkeä takiasi koko ajan.” Ei auttanut, vaikka äiti puolusti ja sanoi, että pojan raskasta kohtaloa hän itkee. Sitä, kun kukaan ei ole hänen puolellaan ja hyvä yrityskin kääntyy häntä vastaan.
Ärsytetyssä koulukaverissa, ensimmäisen tyttöystävänsä kanssa ostoskeskuksessa norkoilevassa pienessä teinissä ja kotoaan liian varhain irrotetussa nuoressa olen tavannut Kalevan Kullervoa muistuttavan hahmon.
Suomalainen Kullervo painii Oidipuksen ja Narkissoksen rinnalla, kun ikivanhat eepokset kertovat mielen sisäisestä maisemasta kuvaamalla sankareiden ja antisankareiden kohtaloita. Hän syntyi kateuden maaperällä, missä veljekset taistelivat maista ja vesistä, missä setä Untamo oli hävittänyt hänen isänsä talon. Kullervo kasvoi Untamon talossa mutta ei unohtanut juuriaan. Hänestä tuli tarumaisen vahva, mutta koska hän ei unohtanut tuhottuja juuriaan, hän käytti voimansa jatkaakseen tuhon kierrettä: hän kyllä teki pyydetyn, mutta tuhosi samalla.
Vihamielisessä ympäristössä mieli oppii olemaan varuillaan ja puolustautumaan. Nopeana reagoimaan Kullervo ja hänen kaltaisensa leimautuu helposti kantamaan muiden syyllisyyttä ja häpeää yhteisistä tekemisistä.
Vihamielisessä ympäristössä mieli oppii olemaan varuillaan ja puolustautumaan. Nopeana reagoimaan Kullervo ja hänen kaltaisensa leimautuu helposti kantamaan muiden syyllisyyttä ja häpeää yhteisistä tekemisistä.
Vaikka Kullervo monien vaiheiden jälkeen löysi vanhempansa ja sisarensa, tuho kulki tahattomasti hänen mukanaan kuin hän olisi siihen tuomittu.
Kun Väinämöinen kuuli Kullervon kohtalosta, hän näki tämän osana yhteisöä, jossa lasta oli alusta alkaen kohdeltu väärin, nujerrettu, käytetty hyväksi ja pilkattu. Tietäjä veti siitä viisaan johtopäätöksen: lapsia ei pidä kasvattaa kohtelemalla kaltoin. Edelleen me kaikki luomme ympäristön toisillemme: vahvistamme hyvää tai huonoa, pysähdymme leimaamaan tai kuuntelemaan.
Kalevalan ymmärtäjä oli myös Kullervon äiti. Heidän kaltaisistaan kuulen, kun isovanhemmat tarjoavat lapselleen ja lapsenlapsilleen aikaa ja tilaa viettää viikonloppu yhdessä huolimatta siitä, että elämä myrskyää ympärillä. He näkevät lastensa halun rakastaa ja tehdä hyvää. Se oli läsnä myös Kullervossa.
Hyvää Kalevalan päivää!