Ihminen on enemmän kuin teoriat

kuva2_3.jpg

Perheneuvoja on aika harhaanjohtava titteli, perheneuvottelija tai perhepohdiskelija olisi parempi, mutta perheneuvoja nyt on vakiintunut ammattinimikkeeksi. Työssäni tärkeintä on antaa ihmisen puhua, myös kaikki se vaikea ja pimeä, jota ei oikein jaksaisi edes ajatella ja silti se vaivaa, ahdistaa ja vie yöunetkin. Sitten pohditaan yhdessä. Miten elämä tästä eteenpäin, millaisia vaihtoehtoja edessä voisi olla. Päätökset ovat ihmisen omia, mutta tuon pohdintani ja ajatukseni yhteiseen keskusteluun. Itkeminen on työhuoneessani aina sallittua, monet ovat oppineet itkemään ja puhumaan yhtä aikaa.

Mutta ei tämä mitään pelkästään ryppyotsaista työtä ole: mustan huumorin lisäksi työhuoneessani naurattavat elämän monet ihmeet, lasten sutkaukset ja toivon löytyminen. Töihin tuleminen aamuisin on pääsääntöisesti ilo ja merkittävää elämää.

Työssäni tärkeintä on antaa ihmisen puhua, myös kaikki se vaikea ja pimeä, jota ei oikein jaksaisi edes ajatella ja silti se vaivaa, ahdistaa ja vie yöunetkin.

Muuta merkittävää elämässä on ruuanlaitto ja yhdessä syöminen, vaikka tätä nykyä pöydän ympärille saa enemmän porukkaa ainoastaan viikonloppuisin. Urheilua ja erityisesti jalkapalloa olen 30 vuoden passiivisen seuraamisen jälkeen oppinut myös aktiivisesti katsomaan, mitä mies, joka kanssani elää, selvästi arvostaa. Ja hänen kanssaan voi samalla sohvalla jakaa myös lukemattomat sarjat ja elokuvat. Synkimmät pohjoismaiset murhasarjat joudun nykyään jättämään väliin yöunien ja mielen suojaamiseksi. Tosin Kill Bill elokuva auttaa yhä säännöllisesti käytettynä purkamaan erinäisiä työperäisiäkin aggressioita.

Olen myös intohimoinen opiskelija: ihmisen elämä on niin ihmeellistä, että virkistyn opiskelemalla erilaisia teorioita siihen liittyen. Tähän mennessä olen opiskellut papiksi, perheneuvojaksi, psykoterapeutiksi ja seksuaaliterapeutiksi. Näiden opiskelujen ja työni herättämistä ajatuksista tulen täällä bloggaamaan. Kuitenkin tärkeintä on, ettei ihmistä saa teoriaan ahdettua. Ja se, että työssäni olen ihmistä varten.

Terveisin perheneuvoja Mari

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *