Apua- nyt se sitten alkoi puhua!
Pari tulee terapiaan
Kaksi ihmistä hakee paikkansa huoneessa, asettuu nojatuoleihin ja katsahtaa kysyvästi terapeuttia, ehkä vähän toisiaankin. Mitähän tässä nyt pitäisi? Tutustumiset hoidetaan ja terapeutin kysymysten virittämänä päästään jutun alkuun.
Toinen vetää syvään henkeä, tarttuu tuolin käsinojiin ja puuskahtaa puolisolleen, että kun sinusta ei kotona saa nyhdetyksi ulos sanaakaan meidän suhteen asioista, niin piti sitten tänne tulla kokeilemaan.
On vähän aikaa hiljaista.Sanattomaksi kuvailtu sanoo loukkaantuneena jotakin, tunnustellen ja vähän varautuneesti. Turvallisuudentunteen kasvaessa ääni vahvistuu.Tuntuu, että jäät lähtevät tai pato murtuu, kun menneiden vuosien vaietut mutta sisimmässä säilyneet pettymykset, toteutumattomat toiveet ja koetut loukkaantumiset alkavat purkautua.
Puoliso kuuntelee tyrmistyneenä. Miten tässä näin kävi?
Kaikkea tuollaista olet pitänyt sisälläsi,mutta koskaan et ole kertonut minulle mitään!
Ei ole harvinaista, että ensimmäinen keskustelu parin kanssa lähtee liikkeelle näin. Kotona on ehkä vuosien varrella juututtu asetelmiin, joita kumpikin varoo horjuttamasta. Tuntuu turvallisemmalta pitää yllä voimattoman valittamisen ja mykkäkoulun välistä jähmettynyttä vuorovaikutusta kuin istua, pysähtyä ja katsoa kumppania silmiin. Mitä sinulle oikeasti kuuluu?
Kummallakin on hyvä tarkoitus, yhdellä pitää tilanne rauhallisena, toisella avata ja selvittää asiat. Siitä huolimatta päädytään riitaan.
Pariterapeutilla ei ole käytössään taikasauvaa – tai ehkä onkin
Terapeutti voi arvostaa kummankin pyrkimyksiä parempaan. Kumpikin on yrittänyt parastaan niillä välineillä, jotka ovat tuntuneet itselle mahdollisilta.
Usein on kyse omien lapsuuden perheiden toimintatavoista. Toinen on tottunut sihen, että erimielisyydet kuuluu lakaista maton alle. Ne unohdetaan sinne ja uskotaan loukkaantumisten ajan kuluessa lientyvän ja lakkaavan olemasta. Ainakin pinnallinen harmonia on saavutettu näin, mutta arjen eläminen on ajoittain saattanut muistuttaa heikoilla jäillä hiipimistä. Jokaista askelta on pitänyt varoa.
Toisen perheessä taas kissat on nostettu heti pöydälle ja riidelty riidat selviksi. Ilma on puhdistunut siinä ukkosmyrskyssä ja yhteys rakennettu uudelleen. Riskinä on kuitenkin se, että riidan tuoksinassa viilletyt haavat eivät olekaan jääneet nopeasti parantuviksi pintanaarmuiksi.
Kun maton alle lakaisija ja railakas riitelijä solmivat suhteen, he löytävät toistensa kautta paljon uutta. Osa siitä on tarpeellista ja toimivaa, osa outoa ja pelottavaa.
Kun parin väliseen jumittumaan tulee mukaan ulkopuolinen ihmettelijä, tilanne väljentyy. Ulkopuolinen ei ole kiinni parin tutussa keskustelukehässä, joka johtaa syyttelyn ja vaikenemisen kautta umpikujaan. Hän voi kysyä, ehdottaa, ihmetellä ja hyväksyä kummankin puolisoista sellaisena kuin tämä on.
Ei olekaan mustaa ja valkoista, oikeata tai väärää toimintamallia
Parilla on mahdollisuus yhdessä kehittää suhdettaan haluamaansa suuntaan. Vain he itse voivat määritellä, millaista suhdetta kohti he haluavat kulkea.
Mikä olisikaan ensimmäinen askel parempaan elämään? Ihan pieni ja konkreettinen askel, johon kumpikin voisi sitoutua? Luottamus toiseen ja suhteeseen voi kasvaa vain askel kerrallaan.
Olipa hyvä, että puoliso alkoi puhua – ja että toinen kykeni ottamaan viestin vastaan!
Näitä ja muita pieniä alkuja kohtaan työssäni perheneuvojana. Olen psykoterapeutti pari- ja perheterapian alalta sekä seksuaaliterapeutti ja kliininen seksologi. Perheeseeni kuuluu puoliso,aikuisia ja aikuisuuden kynnyksellä olevia lapsia sekä heidän kumppaneitaan – unohtamatta koiraa ja kahta kissaa.