MIKSET PIDÄ SORMUSTA? VAIHDANKO SUKUNIMEÄ?

Lähteekö sukunimi vaihtoon häiden myötä? Miksi sulla ei näy kuvissa sormusta? Polttavia ja kiperiä kysymyksiä, mutta niinhän se menee, että kysyvälle vastataan!
Otetaanpa käsittelyyn ensin tuo kuumotteleva nimiasia. Piia Pajunen. Sitä nimeä olen totellut kohta 27 vuotta. Jos ihan rehellisesti sanon, niin pakko todeta, että tuosta nimestä luopuminen tulisi kirpaisemaan tätä naista kovasti, sillä jotenkin se on vaan osa minua ja identiteettiäni. Asia ei kuitenkaan ole niin simppeli, ja toisaalta tuntuisi aivan mielettömältä kantaa myös yhteistä sukunimeä.
Sen verran pitkälle vaihtoehtojen poissulkemisessa on kuitenkin päästy, etten kaksiosaista sukunimeä ota, joten homma on vähän niinkuin fifty-sixty, ja kuulemma miehekkeelle tuo sukunimiasia on se ja sama. Miestä uudelleen lainaten, niin yksi vaihtoehtohan toki olisi sekin, että vedettäisiin hatusta ihan uusi sukunimi molemmille. Kommenttiboksiin otetaan siten vastaan huikeita ehdotelmia, ja tarjoan herasheikin (ja ehkä kaljankin), jos joku meille uuden käyttöön asti päätyvän perheen nimen keksii. Eivaan viitsi vitsi, hah! Veikkaan, että annan asian vielä muhia, ja mulle riittää, että tiedän homman (ja itseni) nimen vaikka ihan viime hetkillä.

Ja entä se sormus? Kun se ei nyt näy kimmeltävän jokaisessa somekuvassani. Some on some. Senhän pitäisi jokaisen ihmisen tietää, ettei siellä näy ainoa totuus, mutta ilmeisesti se on vielä hämärän peitossa osalle kansasta. Osa julkaisemistani kuvista on napattu myös ennen kihlausta, jolloin sormusta ei ole vielä ollut. Treenille lähtiessäni jätän myös tuon kihlauksen kivenkovan symboolin kotiin turvaan, että treeneillä voi viskellä rautaa ilman huolta siitä, että kohta on nimetön ruhjeilla tai koru tuhottu. Ihan joka hetki killutinta ei ole siis räpylässä, mutta suurimman osan ajasta kyllä. Hyvin se on kyllä tuohon räpylään jo iskostunut, ja oikein mieluusti sitä joka hetki kannan, jos sen vain heti treenin jälkeen muistan nimettömääni takaisin sujauttaa, heh.
Veikkaan myös, että syksyn kisojen alla tuo valkokultainen tekele on ihan käytännön syistä pakko pistää hetkeksi kokonaan turvaan korulippaan kätköihin, koska kyllä. Ihan kuten hanurista ja tisseistä (jaa mistä tisseistä?), niin kisaprepin riutumisen myötä katoaa myös sormista sitä tavaraa. Tässä ohi mennen ihan hyvä käytännön esimerkki ja muistutus siitä, ettei se rasvanpoltto ole koskaan paikallista, heh.

Mitä tästä tänään opimme? No ainakin sen, että sormetkin laihtuvat, some pissii linssiin ja että tällä naisella on edessään kiperiä päätöksiä! Jaiks!

 Muikeaa sunnuntai-iltaa ja potkua alkavaan viikkoon!

Vilkaise myös: Parhaat puolen miehessäni!

Edellinen juttuni: Herkkuhommia – Superkevyt marjasorbetti!

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen