Piia Pajunen
Piia Pajunen

AIKAANSAAMISEN & SAAVUTUSTEN YLIARVOSTETTU HIENOUS

*Sisältää mainoslinkkejä

On hienoa ja ihailtavaa olla aikaansaava. Kun on monta rautaa tulessa, ja asioita tapahtuu elämässä. Koko ajan on meneillään jotain hienoa ja elämä kulkee vauhdilla eteenpäin. Pystyy paukuttamaa sekä edistämään uraa, harrastamaan ja urheilemaan sekä viettämään aikaa läheisten kanssa. Tähän päälle kun ulkoinen habitus on aina tiptop, koti on siisti ja kauniisti sisustettu, tehdään vähän hyväntekeväisyyttä ja kehitetään itseään eri tavoin. Kirjojakin keretään lukea. Vau. Onpa tämä hienoa!

Nykypäivän paletissa tulisi pystyä tähän kaikkeen tai vähintäänkin puoleen noista. Vai pitäisikö ihan oikeasti? Kuka niin ihan oikeasti sanoo?

Mitä on ”superihmisen” takana?

Mä joskus luulin, että asioita täytyy saada aikaiseksi. Tulee olla aikaansaava ja saavuttaa hienoja asioita. Onhan tätä tykitystä tullut kokeiltua, ja olenkin saanut tästä ihailua osakseni. ”Supernainen”, ”sä kyllä onnistut ihan kaikessa” ja ”oot niin ihailtavan aikaansaava”. Näitä on tullut kuultua aika monta kertaa, ja tavallaan joka kerta olen hieman hämmentynyt, vaikka otan nämä kyllä vastaan kauniina kohteliasuuksina. Ovathan ne sellaisiksi tarkoitettu.

Samaan aikaan olen huomannut ihailevani niitä, jotka osaavat olla myös paikallaan ja olla onnellisiä niistä asioista, joita heillä jo nyt on. Niitä, jotka osaavat olla tavoittelematta kuuta taivaalta, ja joilla elämä on ihan totta tässä ja nyt. Niitä, jotka tekivät onnellisina ihan tavallisia asioita, ja joilla kalenteri ei ollut täynnä ”muka-tärkeitä” deadlinejä ja tapaamisia. Vau. Siinä vasta on jotain.

saavutusten yliarvostettu

Raha, tittelit, kauneus, someseuraajat, menestys ja palkinnot. Koulutus, ura, kallis omaisuus, tunnettuus ja tunnustukset. Miksi tämänkaltaiset tekijät herättävät ihailua? Mikseivät ihailua herätä ne, ketkä osaavat olla piittaamatta näistä? Ihmiset, jotka elävät ihan tavallista elämää tehden tavallisia töitä, joilla on hallittu määrä rautoja tulessa ja hommat tasapainossa. Ihmiset, jotka oikeasti osaavat nauttia siitä, mitä nyt on. Ei siis sillä, etteikö aikaansaavatkin ihmiset voisivat pystyä pitämään hommat kuosissa, mutta silti. Ei se helppoa aina ole.

Omien vaatimusten palapeli

Ja kyllä. Me piirretään usein uskomattoman ruusuisia kuvia siitä, mitä meillä pitäisi olla. Luodaan mosaiikkikokoelma ja itse rakennettu palapeli siitä, mitä me nähdään ympärillä muilla olevan. Ja eikä siinä vielä kaikki. Aivan liian usein me lähdetään keräilemään näitä kiiltäviä pintakuvia monesta eri suunnasta yhdistellen. Yhdellä näyttäisi olevan vaativat opinnot ja ihanan aktiivinen ystäväpiiri, ja minullakin pitäisi. Toisella on useampi pieni lapsi ja samaan aikaan kämppä aina tip top, eli minunkin pitää tähän pystyä. Kolmas kerkeää urheilla jatkuvalla syötöllä ja samaan aikaan edetä urallaan. No jos muutkin, niin kai munkin pitää pystyä tähänkin.

Sitten kun oma paletti alkaa leviämään käsiin kuin Jokisen eväät, niin kaihoisana mietitään, että miten kaikki muut pystyvät handlaamaan tämän saman. Fakta on, ettei kukaan pysty kaikkeen. Jo yhdenkin asian saavuttamiseen ja siihen paneutumiseen tarvitaan jonkin tasoisia valintoja ja uhrauksia. Nämä eivät usein muilla ulospäin paista tai sitten näitä ei vain osata saati edes haluta huomata muiden paletista.

Mitä on kaiken menestyksen takana?

Ja entä ne supersuorittajat? Vaietuista burnouteista ja mielen kanssa kamppailuista ei yleensä puhuta heti ensimmäisenä. Ja jos nyt ei burn outiin asti tarvitse mennä, niin stressiä, painetta ja uupumusta kokee moni supersuorittaja. Toki olen mäkin onnistunut luistelemaan monellakin osa-alueella kerralla samaan aikaan eteenpäin ilman hampaiden kiristelyä tai väsyneitä itkuja. Homma kuitenkin on pelittänyt vain niin pitkään, kun tulee oikeasti raju kuoppa elämässä vastaan tai jossain vaiheessa tajuaa, että nyt on vähän liian monta tykkiä tulilla. Sytytyslanka palaa jokaisessa, mutta tähtäys puuttuu puolista.

Eikä näistä väsähtämisistä tai burn outeista puhuta (eikä toki kenenkään velvollisuus ole puhuakaan), ennen kuin ollaan kerätty voimia ja kerralla rysäytetään rohkaistuessaan koko totuus tapetille. Muutaman elämäkerran tässä lukeneena lähes jokaisen menestyjän taustalta on löytynyt aika rankkojakin kamppailuita. Monien ihailemieni menestyjien kanssa syvemmin keskustellessani olen myös saanut huomata, ettei kenelläkään homma ole niin ruusuista, miltä se ulospäin saattaa vaikuttaa. Hymyilevä naama, silmille puskeva itsevarmuus, idyyliseltä näyttävä perhe-elämä tai seesteinen IG-feedi jättää taakseen paljon ääneen sanomattomia asioita. Ihan meiltä jokaiselta. Sinulta ja minulta.

saavutusten yliarvostettu

Tiger of Sweden -college: TÄÄLTÄ*

Saavuttamisen ja aikaansaamisen ei tarvitsisi aina olla niin kovin ihailtavaa. Meillä täällä yhteiskunnassa kuitenkin on kuitenkin suorittaminen aika korkealla arvossa, että sen korostamista ei nykypäivänä välttämättä erikseen enää tarvita. Raha, tittelit, menestys tai saavutukset. Niiden ei kuuluisi määrittää kenenkään onnistumista ihmisenä tai elämässä.

Pusuja keskiviikkoon!

LUE MYÖS:
Kuinka some hallitsee salaa sun elämää

EDELLINEN JUTTUNI:
Jalak kahdesti viikossa? Kyykky VS prässi? Meitsi vastaa!

♥  MUUALLA:  ♥
PROVE-valmennukset // YouTube // Bloglovin // Instagram

Kommentit (4)

  1. Linnea

    Puhut aina pelkkää ASIAA! Niin mielenkiintoista aina lukee näitä ja viisastua omien ajatusten kanssa tai vähintäänkin herätellä aivosoluja vahingossakin toisten somessa päivittelyjen ihannointiin ja tätä kautta yhdistäen sen oikeaan elämään. Kiitos tästä, tää osuki just sopivasti mun synttäripäivälle! 🙂

    1. piiapajunen

      Kiitos sulle ihan mielettömästi tästä palautteesta, ja HUIKEAA SYNTTÄRIÄ! <3

    2. Saana

      Huomenta 🙂
      Onko tämä sitten tietyn/tiettyjien persoonallisuuksien ”ongelma” (heittarit siksi että toki tuollasella ajattelumallilla saa paljon aikaankin, niin en halua vaan negana nähdä) jotka vaativat iteltään/elämältään näitä saavutuksia ja sitä myötä tulee burn outteja ja ahdistuksia.
      Kommasin aiemmin Instan täydellisyyttä koskevaan postaukseen etten tiennyt sen ees kuuluvan näyttää joltain, niin tämänkin asian kanssa olen yhtä uloittumattomissa. Alan jo miettiä mikä mussa on vikana jos muita tälläset vaivaa ja minua ei 😀 vai onko se vaan että mun persoonalla tollasilla asioilla ei ole niin suurta merkitystä. Mä kyllä ihailen ihmisiä jotka tekee ”suuria” ja saavuttaa omia unelmiaan kovalla työllä, ihan todella ihailen niin että waaau! mutten mä koe että mun pitäis stressata pystyväni samaan. Saavutukset, raha ja ulospäin näyttäytyvä täydellisyys ei mitenkään päin ole asioita mistä mä tulisin onnelliseksi. Toki rahan riittävyys ja onnistumiset ovat tärkeitä, mutta vähemmässä mittakaavassa. Terveys, läheisten terveys, hyvän mielen tuova työ, mahdollisuus liikkua ja tarpeellinen vapaa-aika on mun prioriteettilistan kärjessä. Mun mielestä mä oon saavuttanut työssä ja urheilussa asettamiani etappeja, mutta ehkä kyse on että en ole ikinä tavoitellut niin suuria vaan että ne tavoitteet on ollut helpompia ja sitä myöten oon kokenut onnistuvani ja oon ollut happy niistä.
      Ois tosi outoa ja jopa pelottavaa jos kokisin tollasta stressiä jota tässä postauksessa käsitellään, eli täytynee kai vaan todeta että oon sitten kai tosi onnekas ollessani näin tyytyväinen elämääni. Onnelliselta musta aina pääasiassa tuntuukin, mutta tää postaus oli hieno herättely, että voin olla vielä extrasti onnellisempi ja toivoa että muutkin olisivat 🙂

      1. piiapajunen

        Kiitos sulle ihan sairaan mielenkiintoisesta kommentista! Näihin moniin postauksiin koostankin paljon mieleen juolahtaneita ja jalostuneita ajatuksia sekä erityisesti paljon saamissani viesteissä tapeteilla olleisiin asioihin. Itse kommunikoin paljon erilaisten ihmisten kanssa, ja päivittäin saan lukuisia viestejä erilaisista asioista, joita moni pohtii yksin mielessään. Lisäksi viime syksyn psyykkisen valmentajan koulutus myös paljon avasi asioita eri näkövinkkelistä, ja toi laajemmin omaan vinttiin käsitystä yleisimmistä ihmisten kohtaamista henkisistä haasteista. Ja samalla ehkä opin myös tunnistamaan niitä omastakin takaa paremmin.

        Kyllä sitä meinaan itsekin meinaa hairahtua välillä raiteiltaan, kun painaa menemään. Toki tietyissä asioissa olen aina ollut todella periaatteellinen ihminen ja arvomaailmani on aina ollut melko maanläheinen eikä materialismiin, statukseen tai ulkokuoreen painottuva.

        Tuo on oikeasti myös erittäin tärkeää huomata, että missä itse menee todella vahvoilla ja miten hyvin asiat itsellä onkaan. Samaa mäkin oon miettinyt esimerkiksi siinä, että miten mulla ei ole koskaan ollut syömisen tai ulkonäön kohdalla mitään ongelmaa, kun tuntuu, että lähes kaikilla on nykyään jotain näihin liittyvää haastetta tai tyytymättömyyttä. Jänniä miten erilaisia me olemme, ja miten eri asiat vaikuttavat meihin jokaiseen yksilöinä.

      Comments are closed.