Prahan kisareissua ja turnausväsymystä fitnesskisoista
Vitsi miten oli hauska ja kisahuuruinen viikonloppureissu! En ole ehkä hetkeen nauranut niin railakkaasti kuin viime viikonlopun aikana, ja tästä voin ainoastaan kiittää matkan pääsyynä toiminutta neiti Malytchevaa ja kanssani kisaorjan virkaa noudattanutta uutta mutta sitäkin huikeampaa matkatuttavuutta Katia. Meillä oli kyllä sellainen kolmikko reissun päällä, ettei naurunremakkaa sekä vastapainoksi myös melkoisen syvällisiä ja kehittäviä keskusteluja voinut välttää. Yksinkertaista parhautta!
Kisaviikonloppuihin liittyy aina omanlaisensa rentous ja vapaa meininki, ja vastaavanlaiseen omintakeiseen fiilikseen harvoin muuten pääsee uppoutumaan. Nyt en siis puhu todellakaan mistään maailmanluokan sviittielämästä, vaan ihan perinteisestä ketarat ojossa sotkuisessa hotellihuoneessa hikisenä ja törkyisenä puolialasti pieruverkkareissa rötväämistä. Siinä on jotain omaa taikaansa, kun lähes joka kerta kaikki tarpeettomat estot ja hienostelut katoavat, jolloin kanssaihmisiin pääsee vielä syvällisemmin “kiinni”. Säähän ja parsaan liittyvät keskustelut ovat minusta kuolettavan tylsiä varsinkin kun päästään pois ihmisten ilmoilta, ja mieluummin sitten keskustelen kaikesta syvällisestä tai vähemmän syvällisemmästä, mutta kunhan se on jollain tavalla kehittävää. Toisena erittäin pätevänä vaihtoehtona on perinteisin stressinpoisto- rentoutumistapa, eli ihan vain vedet silmissä nauraminen joko omille tai kaverin jutuille.
Noh, itse kisat nyt olivat vähän niin ja näin, kuten jo aiemmin osasinkin epäillä. Organisointi, aikataulut ja järjestelyt olivat aivan mitä sattuu, eikä informaatioita tahtonut saada missään. Kisapaikalla siis vietettiin piiiitkiä toveja täydessä tiedottomuudessa informaation joko puuttuessa tai sen vaihtuessa hetki hetkeltä. Hauskaa kyllä oli, kiitos juurikin tuon aiemmin ylistämäni seuran. Itse Prahaan ei kyllä keretty siinä viikonlopun hulinassa tutustua juurikaan, joten uskoisin, että joudun ottamaan kyseiseen Euroopan kaunokaiseen vielä revanssireissun joskus tulevaisuudessa.
Tämä oli nyt toinen kisahöyryinen viikonloppuni putkeen, ja tämä skabaränni jatkuu vielä tänä viikonloppuna Expojen parissa. Toivottavasti en saa liian vahvaa yliannostusta lajin “huipennuksista”, sillä kaikista voimaannuttavista hetkistä huolimatta ounastelen jo nyt pientä väsähtämistä itse kisahässäkän parissa. Tekisi mieleni lähinnä pureutua kunnon perustekemiseen urheilun parissa ja kadota susiluolaan bodaamaan kaikessa rauhassa ja rääpimään raivolla voltteja tatamille hikivanat hulmuten. Rakastan niin kutsuttua peruskauraa yli kaiken, ja vaikka toisaalta häppeningissä ja ihmisten ilmoilla viihdynkin, niin oma rauha ja tasainen arki on itselleni sitä kaikkein parasta ja antoisinta.
Tästä huolimatta odotan kyllä tätäkin viikonloppua kuin kuuta nousevaa, sillä keräännytään taas yhteen ympäri Suomen mulle niin rakkaiksi muodostuneiden janttereiden kanssa. Nämä yhteiset viikonloput oman poppoon kesken on kyllä kultaakin kalliimpaa, enkä vaihtaisi niitä mihinkään. ♥
Mieletöntä lokakuun ensimmäisen viikon starttia just sulle! Boom!
Hei piia! Anteeksi kun tulen taaas tästä samasta asiasta siun blogiin jauhamaan, mutta epätoivo on suuri kun pienellä paikkakunnalla jokainen fysio/lääkäri on nostanut kädet ylös eivätkä osaa auttaa taikka antaa kuntoutus ohjeita. Takareiden jänne repeämästä on siis kyse.. muistatko miten sie kuntoutit siun takareiden jänne repeämää? Miulle on vaan annettu ohjeiksi venytellä mutta venyttely vaan pahentaa tilannetta.. onko siulla antaa joitain vinkkejä mitä kannattaa jänne repeämissä tehdä ja mitä ei?
Tottakai mua saa häiritä, ja niin tunnen ton sun tuskas… Mulla siis se takareiden jänne repsotti aikoinaan sieltä istuinkyhmystä irti puolisen vuotta, ja muistan kyllä myös, että ei se venyttely kyllä hyvää tehnyt itsellenikään. Itse en saanu hääppöisiä kuntoutusohjeita, koska tuo alue oli omalla tavallaan vaikeaa kuntouttaa ja vaati lähinnä aikaa. Kuntoutus oli itselläni siis lähinnä sitä, että liikuin aivan supermaltilla, eli käytännössä kävelyä/hölkkää, muun kropan venyttelyä, käsilläkävelyä, kehonhallintaa, staattisia pitoja, keskivartalojumppaa, yläkropan vahvistamista jne. eli kaikkea muuta kuin sen takareiden venyttämistä, koska sekin itselläni tuntui vain pahentavan asiaa. Yritin siis käytännössä välttää koko kropan ja myöskin sen jalan täydellistä jämähtämistä tuolla kevyellä jumppailulla, ettei se sitten parannuttuaan pitkän täyslevon jälkeen shokkireaktiona rävähtäisi uudelleen auki.
Hassua, että nyt kun kirjoitan tätä ja musitelen asiaa, niin voin sieluni silmin muistaa sen “kylmän tunteen” siellä vammakohdassa, joka seurasi aina kaikesta nopeasta syvästä ponnistuksesta tai venytyksestä. Mulla siis siihen auttoi ihan vaan aika ja muu kevyt liikkeessä pysyminen kipua vältellen, ja kaikesta epätoivosta ja itkuisista illoista huolimatta se sitten ajan kanssa parani, vaikka ensimmäiset kuukaudet meni lähinnä maatessa, kun en pystynyt edes istumaan sen jalan päällä. Suosittelen myös panostamaan laadukkaaseen ravintoon ja helpottamaan henkistä stressitilaa mahdollisimman paljon, sillä ne voivat jossain määrin myös vaikuttaa toipumiseen. Mitä tahansa tuleekaan mieleen, niin kysy ihmeessä vaan lisää tai laita vaikka mailia (piiapajunen@outlook.com), niin yritän jeesiä sen verran mitä kykenen!
Tiedän, että noi jutut on tosi perseestä ja henkisestikin raskaita, mutta kyllä se ajan kanssa siitä kun jaksaa vain malttaa, vaikka täydeltä kuralta se tuntuisikin. Ihan älysti tsemppiä ja voimia kuntoutusprosessiin ja toipumiseen!
Hei vitsi miten hyviä kuvia (myöskin toki kuvattavat todella hyviä;) !! Oot sä ite ottanu / muokannu??
Ihanaa kiitos Emmi! Olen itse tosiaan nappaillut nuo kuvat, paitsi tietty nuo joissa itse pönötän 😀 Lightroomin kautta vedän oikeastaan nuo kuvat aina, ja siellä vielä säädän kuviin loppusilauksen! 🙂