PAINON NOUSUA JA RAHANMENOA – RV 20-21

rv 20

Raskauden puoliväli napsahti reilu viikko sitten niin, että paukkui, ja voi veljet, miten tuntuu hyvältä. Pikku-Leivos pistää raajoilla menemään jo aika moista showta aamusta iltaan, ja vähän kauhulla odotan niitä iskuja, kun tuo moninkertaistaa tässä loppupuoliskolla vielä kokonsa (ja voimansa). Mieskin on jo päässyt tuntemaan mojovat jymäykset vatsan läpi, ja tämä aktiivinen päivittäinen liikehdintä on kyllä tuntunut omalla tapaa todella huojentavalta, kun koko ajan saa muistusta aktiivisen ultraseurannan lisäksi siitä, että kaikki on kaverilla hyvin.

Olot muutoin?

Ei kyllä voi oloistakaan valittaa, kun treenikin kulkee, eikä vaivojakaan juuri ole. Äitiysfyssarin toisella käynnillä tsekattiin pelimerkit taas eteenpäin, ja jos ei mitään vaivaa tai tuntemuksia ilmene, niin kuulemma voin treenipuolellakin päästellä samaan tahtiin menemään aiempien kotiläksyjen kera ja tuntemusten mukaan. Eipä haittaa, koska treenaaminen tuntuu edelleen aivan järjettömän hyvältä, ja salilla meinaan olla välillä vähän liiankin tulessa. 😀

Eipä nuo voimatasotkaan ihan hirveästi ole päässyt sulamaan, kun vinopenkissä punnertelin juuri kevyehköä 15 toiston sarjaa 16kg dumppelit molemmissa hanskoissa. Ja vielä niin, että varastoon jäi toistoja, ettei tarvinnut keskivartalo paineisena yhtäkään toistoa väkisin pusertaa. Eli jäitä kyllä pidän hatussa edelleen, mutta on kyllä tullut todettua, että jos oman kehon tuntee, treenitaustaa löytyy ja peliliikkeet on kunnossa, niin ei sitä tarvitse automaattisesti raskaaksi tultuaan vaihtaa mihinkään täyteen läpsyttelyyn.

Tai no. Voin mä vähän valittaa, hah! Excuse mua, mutta mikä tämä 4-5 tunnin yöunien läppä oikeasti on? Onhan se hienoa, että keho valmistaa lapsen saapumiseen, muttei sitä olisi tarvinnut aloittaa sieltä rv7 kohdalta (molemmissa raskauksissa), koska eipä tässä ole nukuttu hirveästi enää marras-joulukuun vaihteen jälkeen. Jos saan yöllä seitsemän tuntia unta tauluun, niin se on mulle kova suoritus. Tätä pidempiä unia en edes muista nukkuneeni taas viikkokausiin, ja ensi kerran kun 8h putkeen paukkuu, niin jumankauta järjestän bileet!

Sarjassamme surkeimmat mutsivinkit: ”Nuku vielä kun voit.” 😀 (Luulisi jokaisen nauttivan tässä vaiheessa nukkumisesta, jos se vaan onnistuu, ja kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, jos syntymän jälkeen ei pääse nukkumaan ihan entisen lailla hetkeen jos toiseenkaan). Just sanoin miehelle, että nukun seuraavan kerran varmaan vuonna 2025. Ja jos nukun tätä ennen, voin vaan positiivisesti yllättyä, hah!

Painon nousu ja kehon muutos

Painoa on tullut sellainen pattiarallaa 5kg lisää, ja tasaisesti se on tässä viikkojen edetessä noussutkin. Tuntuu, että tavara on kyllä suoraan mennyt etupurskureihin ja kumpuun, ja musta onkin välillä hauska leikitellä kuvilla niin, että peitän sormella keskivartalon. Silloin kuvassa voisin olla ihan yhtä hyvin paksuna puolessa välissä raskautta tai sitten ihan ”normitilassa” ilman bebeä eturepussa. Kummun kasvuhan tuntuu mulla vähän rauhoittuneen ja pysyneen jo hetken ”hanskassa”, mikä ihan hyväkin niin, koska se tuntui tuossa tokan kolmanneksen alussa pamahtaneen ihan hirveää tahtia pystyyn päin.

Tämä painonnousu tuntuu olevan monille raskausaikana suorastaan kauhun paikka, mutta eihän sitä fysiologista faktaa pysty millään estämään, joten miksi kamppailla sitä vastaan. Kun sen onnistuu hyväksymään, että kyse on väliaikaisesta vaiheesta, ja muutenkin naisen keho muuttuu väistämättä elämän varrella, niin itsensä kanssa voi olla huomattavasti helpompaa olla ja elää. Kyllähän tietty kehossa on vatsan ja rintojen koon lisäksi myös nesteen määrä nousee (nestehän ei ole lihomista) väistämättä kauttaaltaan, joten ihan niin kuivakkana on vähän mahdotonta pysyä.

Se kuitenkin, mikä on yllättänyt molemmissa raskauksissa, että lantio ihan oikeasti levenee (ja että se myös voi kaventua takaisin). Tsiisus. Jo ekassa raskaudessa se kerkesi ottaa leveyttä alleen, ja muistan kun tsekkailin vaatekaapista kapeavyötäröisimpiä treenitrikoita, että miten hemmetissä nää on koskaan mennyt lantioni yli (en siis edes puhu raskausvatsan kasvattamasta keskivartalosta). Noh, raskauden päättymisen jälkeen, ne sujahtivat tosiaankin ihan tuosta nuin vaan taas lantion yli kolmen viikon kuluttua. Onhan tuo ihan hullua, mitä tuolla kropassa tän ruljanssin aikana vaan tapahtuu, mutta siksi se on musta ihan hemmetin mielenkiintoista seurattavaa.

rv 20

Hankintoja ja rahan menoa ei voi estää

Sukupuoli kun vahvistui tuossa kolmisen viikkoa sitten (don’t worry, kerrotaan tää tässä jossain vaiheessa kun elämältä keretään), niin päädyin myös uppoutumaan ensimmäistä kertaa kunnolla lastenvaatteiden ihmeelliseen maailmaan. Ensimmäinen 2€ tuli sijoitettua kirppikseltäkin lastenvaatteisiin, ja ihan hyvällä hintalaatusuhteella. Tuli myös todettua, että kirppiksiltä voi tehdä ihan todella huikeita löytöjä, mutta myös se, että ihan järjettömiä hintoja pyydetään ihan nuhjuisistakin ”merkkikuteista”. Huh.

Nettikauppahaahuilu aamuyön unettomina tunteina on kuitenkin tiennyt selvää rahamenoa, kun sukupuolen selviäminen tosiaan provosoi tätä hommaa, kun tietää paremmin ”kenelle hankkii”. Tuli napattua vähän Nikeä, Addua ja Pumaa ostoskoriin. Kuteista tuli valkattua suoraan jo eri kokoskaalan edustajia, koska onpahan sitten, mihin kasvaa sisään ja mistä ulos vuorollaan. Niin, ettei kaikki etukäteishankinnat mene vain hetken aikaa, ja kerrasta kaikki onkin sitten pienenä, ja meitsillä kyynel silmässä, kun jäi käyttämättä.

Olin kyllä etukäteen päättänyt, etten kovin isolleen laita tätä lastenvaatehommaa, mutta aikani nettikauppoja selaillessani totesin, että on tätä lasta sen verran kipeästi odotettu, niin kyllä mä vähän ostostelua itselleni saakeli sallin. Enkä itseasiassa ole tässä ainut, koska vaihtoehtoja ostoskorista karsiessani mies esitti suorastaan silmin nähden järkyttyneenä huolensa, että miksi hylkäsin sen päheimmän Addun college-asun. Eli takaisin ostoskoriin, hah!

Ja vaikka alkuun olinkin ajatellut, että hankitaan käytettynä perus Ikean valkoinen pinnasänky, niin juuri sunnuntai-iltana tilaukseen lähtikin *tämä tanskalainen design-pinnis. Ihan myös siksi, että kyseisen sängyn saa muokattua myös myöhemmin taaperolle laitasängyksi ja lopulta aika suloiseksi sohvaksi lastenhuoneeseen. Ja ehkä jonain päivänä tuo saa myös seuraavankin käyttäjän vuorollaan, ja lopulta varmaan myytyä eteenpäin ihan kelpohinnalla. Onhan se myös kiva katsella omaa silmää hivelevää huonekalua useammankin vuoden ajan omassa kodissaan.

Tällä ”on tätä lasta niin kipeästi odotettu”-tekosyyllä kyllä tiedän sallivani itselle yhtä jos toistakin ostosta mutta toisaalta. Sen verran tarkka olen rahojeni suhteen ja talouspolitiikka ja eläkesijoittaminen on hanskassa, että jossain voisin edes vähän röpötellä menemään. Ja tiedän kyllä meistä kahdesta sen, ettei juurikaan turhuuksia hankita. Ajateltiin tehdä lähinnä pakolliset ”perushankinnat”, tsekata mitä äitiyspakkauksesta tulee ja loput haetaan/tilataan sitten kun minileivos on täällä, jos huomataan, että joku ehkä-listalla ollut hankinta olisikin ollut tarpeen.

Henkinen puoli ja surun läsnä olo

Ehkä sen mitä olen tässä huomannut, että suruprosessi on päässyt puolen välin kohdalla taas uudella tapaa liikkeelle. Suruhan kuulostaa hirvittävän kurjalta ja ikävältä asialta, mutta itse näen tämän aivan todella helpottavana asiana. Mitä enemmän on onnea ja huolettomuutta, sitä enemmän mielikin ehkä antaa sijaa vierailla siellä surun puolella. Siellä surussa on helppo vierailla päivittäin ja moneenkin otteeseen, kun tietää, ettei sinne tarvitse jäädä. Ettei se niele mukanaan.

Se suru on muuttunut jollain tapaa kauniimmaksi, haikeammaksi ja on enemmänkin kaihoista ikävää ja loputonta rakkautta tuota pientä poikaamme kohtaan. Se, joka vieraili meidän luonamme vain sen pienen hetken. Joka jätti kuitenkin loputtoman vaikutuksensa meidän elämään. Poika, jota me emme saaneet pitää, mutta jonka muistoissa voin vierailla ihan milloin itse haluan. Vaikka ihan vain minuutin ajaksi kerrallaan, ja sitten palata taas tähän elämään ja meidän tämän hetkiseen onneemme ihan normaaleilla energioilla. Se tuntuu hirvittävän hyvältä.

rv 20

Calvin Klein bralette: *TÄÄLTÄ
Calvin Klein alushousut: *TÄÄLTÄ

Kaiken kaikkiaan asiat on ihan järjettömän hyvin just nyt. Vaikka vähän duunikuviot välillä kuumottelee ja rautoja on taas tulessa, kun kevään isoimmat valmennusstartit on taas käsillä, niin eipä tunnu missään. Elämä on ihan parasta just nyt! <3

Tässä vielä edelliset raskausaikaan ja matkaan liittyvät blogipostaukset:

Oho. Olipa näitä jo paljon! Ajattelin kuitenkin, että näitä olisi kiva listailla välillä selkeämmin löydettäväksi kokonaisuudeksi, koska itse monia blogeja lukiessani janoilen lisää kyseiseltä kirjoittajalta aiheesta, mutta etsiminen on hirveän työn alla tiheän päivitystahdin postausviidakosta. Eli listaus teitä varten! 🙂

Kutkuttavaa viikkoa just sulle!

EDELLINEN JUTTUNI:
Mitä olen oppinut mieheltäni?

VALMENNUKSET:
Prove by Piia-valmennusten startit 23.3.!

Kommentit (2)
  1. Ihanalta näytät, säteilevältä! Ihanaa odotusta! <3 Joo, tiedän nuo äitiysvinkit….. syvältä 😀

    1. piiapajunen
      11.3.2020, 18:08

      Suuren suuri kiitos sulle! <3 Ja joo, tuntuu, että iso osa saaduista vinkeistä on jo lähtökohtaisesti ollut melko hämmentäviä ainakin omaan palettiin heijastaen, haha! 😀

Kommentointi suljettu.