OLYMPIAAN REILU 3 VIIKKOA – MITEN KISAPREPPI MENEE?

Siis mihin tämä aika on kadonnut? Juurihan sitä aloitettiin yhdeksän viikon preppailu kohti Olympiaa kesähelteillä kosinnan aiheuttamassa endorfiinipöllyssä, ja nyt ollaan jo sudittelemassa syksyn kynnyksellä. Mitähän himpskattia? Kysynpähän vaan.
Totta puhuen, en oikeastaan ole edes tajunnut, että kohta mennään eikä meinata, mutta jos totuuksien laukomista jatketaan, niin varsin hyvä niin. Ei ne asiat miettimällä eteenpäin kulje, ja fokus on ollut tiukasti omassa elämässä kokonaisuutena, josta tämä kilpaurheilu on vain osa, vaikkakin tärkeä sellainen. Keskittyminen on enemmänkin siis ollut siellä toteutuksen puolella vatvomisen sijaan, ja salilla on pistetty rutiininomaisesti rautaa liikkeelle, vapaaohjelman parissa on kiidetty ja kimpoiltu permannon päällä sekä aamuisin on ihan rehellisesti sanottuna ollut aika nastaa painella menemään soijaa ympärilleen pirskottaen. Siinä ovat aivot saaneet happea ja sielu puhdistunut samalla kun porraskone on syöpynyt hikivuonon alla tai lenkkipolulla on sora pöllynnyt. Kyllä on kelvannut Suomen kesässä.
Alunperin olin kunnianhimoisesti ajatellut, että skabaisin viikkoa ennen Olympiaa aikalailla naapurissa Arizonan Phoenixissa samalla rykäisyllä. Kisasopparitkin jo rapakon takaa itselleni kysäisin, ja tuossa ne lojuivat jokusen tovin puumerkkiä vaille valmiina. Alun huikean innostuksen jälkeen alkoivat kuitenkin nuo realiteetit ja oma kapasiteetti (lue: se kuuluisa järjen ääni) nousta mielen päälle, ja totesin, että jospa tuossa “ihan pelkässä” Olympiassa olisi tällä kertaa tarpeeksi kerta-annoksena. Joskus on ihan hyvä jarrutella ja läväyttää itseään avarilla poskeen huutaen, että “nyt nainen niitä kuuluisia valoja!” 😀

No miten tuo preppi on edistynyt? Koutsi jo vajaa pari viikkoa sitten yllätti allekirjoittaneen kuntotsekissä ilmoittaen kylmän viileästi, että tuohonhan voisi vetää jo viimeistelyt ja iskeä likan lavalle. Melkoisen lupsakasti on taas koneisto pelannut, ja preppi on rullannut tässä elämän ohessa. Etenkin tänä vuonna täytyy kyllä todeta, että aika kivutonta menoa ollut, vaikka kyllähän tämä jälkimmäinen rundi heti perään on tottakai luonnollisesti vähän “puisempaa”. Aika monta rautaa tässä on muutenkin ollut liekeissä, ja rehellisesti sanottuna välillä on kyllä väsyttänyt. Tykkään kuitenkin touhottaa saaden asioita aikaiseksi, ja vastapainoksi osaan onneksi hengitellä syvään ja antaa itselleni onneksi armoa ja liekaa. Kohta on sitä paitsi tämäkin rykäisy maalissa asti, ja sitten annan itselleni olan takaa aikaa palautumiseen. Jeij!
Vapaaohjelmahan mulla on tuttu ja sama keväältä, ja tämä pitäisi olla kyllä tällä likalla hyvin hanskassa. Tuo vapari onkin mun henkilökohtainen ässä hihassa näissä karkeloissa, kun tällä fysiikalla tuskin liikaa tuolla kovimpien konkareiden kyljessä keulitaan. Sanotaanko näin, että tuuletan ja rajusti, jos päädyn fysiikkakierroksella johonkin muuhun kuin viimeiseen vertailuun, ja (sori vaan) tässähän on turha kenenkään lässyttää, että “tottakai sä pääset”. Siellä ei kuitenkaan enää riitä, että on upea paketti ja pro-skaban voittaja, koska niin ne ovat kaikki muutkin, ja monet vielä kourallisen kovemmalla otteella. On tuo muutenkin aika erilainen maailma ja peli, mitä ulospäin näyttää.
Tämä on testattu ihan käytännössä, sillä viime vuonna Arnold Internationalissa olin fysiikkakierroksella 11. ja toiseksi viimeinen, joten tästä on siis suunta toivottavasti vain ylöspäin, hah! Keltanokkana siis mennään tuonne Olympiaan, mutta ujostelu ja seinäruusuilu ei kisatilanteessa kuulu sanavarastooni, joten sähinää ja pilkettä silmäkulmassa tulen kyllä tarjoamaan jos ei tuomareiden, niin sitten yleisön viihteeksi. Tulee mitä sillä on tullakseen, ja tämä mentaliteetti toimii mulla aina parhaiten. 😉

Pikkuhiljaa tuota Las Vegasin reissuakin on alkanut odottamaan melkoisen into pinkeänä, ja ajattelin kyllä ottaa tuosta 10 päiväisestä rundista kaiken ilon ja meiningin irti. Jumppahan matkaa mun kyljessä mestoille mukaan, ja vuokrattiinkin taas AirBnB’n kautta melkoisen mukiin menevä sviittitason huoneisto alkureissulle ennen viralliseen kisahotelliin siirtymistä. Pamahdetaan mestoille jo hyvissä ajoin edellisellä viikolla ennen varsinaisen sirkuksen alkamista, koska aikavyöhykkeeseen tottuminen vaatii pienen tovin. Se ei meinaan napostele ihan hirveästi pyörittää pitkän päivän päätteeksi vapaaohjelmassa parastaan neljältä aamuyöstä Suomen aikaa kuuppa jetlagista sekaisin. Been there, done that. 😀
Näin kerkeää myös vähän valloittaa kaupunkia rauhakseltaan, koska aivan liian monta kohdetta on menty tyylillä “näin hotellin ja kisa-areenan”. Onneksi oma skaba on pulkassa kisaviikolla jo perjantai-iltana, ja tarkoituksena onkin mennä lauantaina miehen kanssa tsekkaamaan paikan päälle meille tarjotuilla VIP-passeilla Mr. Olympian finaalit, joka itsessään sekin on jo ihan once in a lifetime-kokemus. Heathihan sen tittelin aivan varmasti jälleen kerran vie, mutta voidaan Jumpan kanssa lyödä lopuista sijoituksista vetoa katsomosta käsin. Miten huikeaa!

Piru vaan, kun itse meinaa jollain ajatuksen tasolla unohtaa, että jumankekka siellä samalla lavalla kisataan ihan totta myös itse! Tästä mahdollisuudesta on haaveiltu ihan muutama kerta vuosien varrella, ja tässä sitä nyt ollaan. Jännä juttu, mihin se elämä vie, ja olen kyllä hemmetin kiitollinen, että tänne asti ollaan päästy. Viime vuonna Arnold International oli jo itsessään ihan mieletön kokemus, ja tälle vuodelle elämä paransi vielä panoksiaan kilpaurheilun parissa tarjoten pääsylipun vielä sinne kaikkein kovimpaan. Hiiohoi Vegas! Kohta muuten mennään!

Tsekkaa myös: Huvittavia faktoja Toronton kisasta

Edellinen juttuni: Mitä pitäisi ymmärtää ”sopivista” kalorimääristä?

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen