Piia Pajunen
Piia Pajunen

MITÄ EVÄÄKSI REISSUUN – My day Tubessa!

mitä evääksi
Termosta torstaihin! Pitkästä aikaa laitoin Tube-matskua paukkumaan, sillä long time no see! On meinaan sen verran ollut tykitystä tässä loppukesän ja alkusyksyn aikana, ettei ihan kaikkeen aina riitä omat paukut, ja tässä vuosien varrella olen oppinutkin sen, että kaikkea ei aina tarvitsekaan jaksaa. Sopivasti on paremmin kuin liikaa, eikä itseltä kannata kaikkea vaatia. Eilen kirjoitinkin muutaman vuoden takaisista vähän rajummista kokemuksistani loppuun palamisesta (täällä), ja sen vuoksi olenkin opetellut varovaiseksi siitä, kuinka paljon haalin itselleni lastia.

Tänään kuitenkin vähän fiiliksiä viikko sitten torstailta, kun valmistauduin lähtemään Puolaan MM-kisareissulle tuomaroimaan ja Suomen joukkuetta huoltamaan. Seassa safkahommia, crossfit-treeniä ja yleistä hönöilyä meitsin päivän varrelta. Pistähän pätkä pyörimään, ja ehkäpä viikon päästä pamautankin ulos puolestaan vlogin MM-kisareissulta. 😉


Loppuun vielä pakko heittää kiitokset myös kaikista ihanista viesteistä eilisen postaukseni jäljiltä. On oikeasti hyvä huomata, että loppuun palaminen ja henkinen pahoinvointi voi osua meille kenelle tahansa iästä, sukupuolesta, elämäntilanteesta ja elämänasenteesta riippumatta. Muista, että sä riität. <3

Muikeaa viikonlopun odotusta joka nassuun!

TSEKKAA MYÖS:
Myyttejä sokerista – Älä usko kaikkea!
& Mitä katsoa seuraavaksi? 7 x Netflix-tärpit!

EDELLINEN JUTTUNI:
Miltä burnout tuntuu? Oma tarinani

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Kommentit (2)

  1. Anna

    Hölmö kysymys, mutta fitfashion on kuulemma lopettanut kuun vaihteessa. Bloggaajia on valunut eri suuntiin. Eikö lopettaminen vaikuta tämän blogin olemiseen mitenkään?

    • Piia Pajunen

      Moikka! Osa meistä portaalin bloggaajista siirtyy Terve.fi-puolelle, joten siellä jatkuu meidän monen FF-bloggaajan kirjoittaminen ja niin myös minunkin. Siellä siis homma jatkuu samaan tuttuun tapaan! 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *