Piia Pajunen
Piia Pajunen

MIKÄ BLOGGAAMISESSA ÄRSYTTÄÄ?

MIKÄ BLOGGAAMISESSA ÄRSYTTÄÄ?

Morjesta hei taas pöytään! Toivottavasti teillä oli oikein leppoisa ja omia henkisiä makunystyröitä palvellut vappu, vaikka tänään ei oikein enää komeista piknik-keleistä päästykään ”naatiskelemaan”. Täällä päässä osuva seura sekä muikea ruoka ainakin korvasi puuttuvan auringonpaisteen, ja onneksi tuosta valoilmiöstä päästiin nautiskelemaan eilen vappuaattona sitten puolestaan oikein olan takaa.
Pientä kevennystä leipätyöstä tuli myös otettua, ja siitäpä kirposikin vähän ajatusta tänne blogin puolellekin höpisemiseen asti. Jos nyt jollekin on vielä epäselvää, niin olen vajaa pari vuotta toiminut yrittäjänä sekä freelancerina. Päätoimenkuvaksi tällä hetki sitten valmistuneella diplomi-insinöörillä on ajan hölkytellessä puolivahingossa muotoutunut bloggaaminen ja somen parissa puksuttaminen. Vaikka tykkäänkin tästä hommasta ihan todella lujaa, ja niin ainahan niillä mahtavillakin asioilla on aina kääntöpuolensa pitkässä juoksussa. Ainahan saa myös vähän valittaa (kunhan tätä vaihetta ei jätä päälle), joten otetaanpa tässä sateisen illan kunniaksi pieni kitinäsessio, hah!

MIKÄ BLOGGAAMISESSA ÄRSYTTÄÄ?

Itsekeskeisyys & itsensä esille tunkeminen

Minä minä minä. Mun naama joka kuvassa. Minä ja mun mielipiteet. Mun totuudet. Mun elämä ja kokemukset. Mun ihmissuhteet ja koti. Mun näkemykset elämästä, ajankohtaisista asioista, safkasta ja treenistä. Mun maailmankuva. Huoh.
Harva (ammatti)blogi toimii ilman kasvoja tai henkilöitymistä. Tykkään toki olla esillä, kun sille on aiheensa ja paikkansa. Muutoin kyllä en esilläoloa tai erityishuomiota juuri kaipaa, mikä on ehkä vähän ristiriitaista tässä bloggaamisessa ja somehommien parissa touhuamisessa. Haluan olla ihan tavallinen Piia vaan, eikä julkisuus ole todellakaan itseäni ajava voima tai houkutin. Eikä edelleenkään sillä, ettenkö tästä hommasta tykkäisi, mutta voisin kuvitella hyvinkin olevani melko hiljainen somettaja, jos tästä ei olisi leipätyötä muodostunut, heh.

Yksinäisyys

Ehdottomasti isoin miinus. Tämä homma on oikeasti aika yksinäistä puuhaa, vaikka toisaalta olenkin todella yksinäinen susi, ja nautin omasta rauhasta. Pidemmän päälle kyllä huomaan kaipaavani pitkien päivien aikana sparrausseuraa ja päättömiä kahvihuonekeskusteluita, sillä meitsissä on kuitenkin se vahva tiimipelaajan puoli joka tapauksessa olemassa. Paljon tässä yrittäjänä olisi mielen päällä muitakin mielenkiintoisia prokkiksia tähän oheen, mutta kuten jo miehelleni sanoin, niin en yksinkertaisesti halua enkä jaksa tehdä enää enempää asioita täysin yksin ja itsekseni.
MIKÄ BLOGGAAMISESSA ÄRSYTTÄÄ?

Työn valuminen vapaa-ajalle

Faktahan on se, että moni asia muuttuu siinä vaiheessa, kun rakkaasta harrastuksesta tuleekin ammatti. Ei sillä, ettenkö tästä edelleen nauttisi to-del-la paljon, mutta hommat on tehtävä ja takaraivossa kyllä muuten kolisee, jos joku on jäänyt tekemättä. Leipä ei tule pöytään, jos mitään ei tapahdu. Tässä työn rajaamisessa olen onneksi saanut nyt isojakin kehitysaskeleita ihan vain kuuntelemalla itseäni.
Aivot myös helposti pyörittävät koko ajan kaikkea, mitä tässä voisi nopeasti odotellessa vielä pistää ohessa tulille, vaikka päivä olisikin pistetty jo pulkkaan. Täysiä vapaapäiviä mulla on ihan hämmentävän harvoin, mutta onneksi työn määrää voin itse tasailla melko hyvin oman fiiliksen mukaan, vaikka päivät venähtävätkin silti monesti suunniteltua pidemmiksi, ja silti huomaa, että osa jutuista jäi edelleen roikkumaan, enkä kaikkiin sähköposteihin ja muihin viesteihin kerennyt sittenkään vastaamaan.
Suurimman osan luurin push-ilmoituksista olen pistänyt visusti veks, mutta silti monesti verkkokalvoille lävähtää kapulan kädessä pläräillessä niitä ”työasioita”. Tämän takia yritän pysyä muuten aika paljon erossa puhelimesta, koska muuten huomaan olevani kuitenkin niiden askareiden kimpussa. Hups.

Liikaa välilehtiä yhden ihmisen päähän

Juuri viime viikolla viestinnän parissa työskentelevän frendini kanssa treffatessani tämä tiivisti hommani melkoisen osuvasti. Yhden miehen yrityksessä olen itse se kasvo ja esiintyjä, tuottaja, projektinjohtaja, kuvaaja, editoija, markkinointipäällikkö, luova johtaja ja mitä näitä nyt oli. Lisäksi tee-se-itse-kaverina hoidan myös nuin vaan näppärästi myös mm. oman kirjanpitoni.
Toisaalta tämä monipuolisuus ja moniulotteisuus on itselläni tässä se suola, ja muutenhan tämä olisi varmasti todella tylsää hommaa tälle likalle. Toisinaan kuitenkin tässä paletissa on vähän liikaa erisuuntaisia nippeleitä ja nappeleita hoidettavana vähän joka suuntaan. Vielä kun säpinää mulla on blogin lisäksi myös YouTubessa ja Instagramissa, ja sen ulospäin näkymättömän taustatyön määrä on aika valtava, niin aivojumppaa ja muistettavaa kyllä riittää. 😀 Niin ja tähän päälle vielä se oikea elämä ja siellä muistettavat kommervenkit.

Oma vaatimustaso

Tietyt standardit kun tietyissä asioissa itselleen hankkii, niin tämä likkahan niistä ei hevillä tingi. Haluaisi koko ajan kehittyä ja kehittää. Olla parempi ja tehokkaampi. Kirjoittaminen, sisältö, kuvat, videot, suunnittelu, yhteistyöt, aikatauluttaminen jne. Tästä olen hieman onnistunut mielestäni (vain ja ainoastaan) hyvällä tavalla tinkimään oman vinttini syövereissä, sillä kokemuksen kautta moni prosessi on tässä automatisoitunut, eikä vaadi niin tiukkaa aivokapasiteettiä käyttöönsä. Kuitenkin moni ”nopea homma” venähtääkin lähes aina vähintään parin tunnin setiksi, koska aina pitää viilata ja panostaa vielä vähän enemmän.

bloggaamisessa ärsyttää
Röyhelöpusero: TÄÄLTÄ* // Mustat stretch-farkut: TÄÄLTÄ* // Valkoiset tennarit: TÄÄLTÄ*

Tätä hommaa en kyllä silti mihinkään vaihtaisi ainakaan tällä hetkellä, ja tietty tulevaisuus on tutkimattomia teitä täynnä. Voi olla, että jotain tämän kaltaista painan menemään eläkeikään asti tai viiden vuoden päässä olen täysin kadonnut näistä hommista ja lärvini on visusti piilossa (tähän jälkimmäiseen en ehkä ihan usko), hah!
Pitkäjänteisesti asioita ja elämää suunnittelevana ihmissieluna olen kuitenkin onneksi oppinut hyväksymään sen, ettei mun tarvitsekaan tietää tulevaa. Kunhan tekee niitä asioita, joista oikeasti pitää, ja tekee niitä siten, että voi itse olla ylpeä työnsä jäljestä, niin hyvä tulee. Harva valinta sulkee ovia toisaalta, ja aikoinaan sitäkin kovasti stressasin, että meneekö mun diplomi-insinöörin koulutus tässä duunissa ”hukkaan”. Jo tässä vaiheessa uskallan sanoa, että ei todellakaan mene, sillä koko ajan törmään uusiin aukeaviin oviin, mutta toistaiseksi haluan vielä pysyä pääsuuntaisesti tässä ja nyt.
Muutosta toki ei voi vastustaa, ja kehitys sekä mukautuminen on itselläni homman alfa ja omega työnkuvasta riippumatta. Pieniä visioita tässä itselläni on, mitä kohti haluan kehittyä ja toimintaani kehittää, ja sitä kohti tässä kovasti painetaan duunia. Tästä mä tykkään, ja olen myös ylpeä siitä mitä teen, joten tällä mennään!

Mahtavaa toukokuun starttia just sulle! Boom!

Kurkkaa myös:
Millä elätän itseni? Tienaako fitnessammattilaisena?
& Kutsu mua diplomi-insinööriks

Edellinen juttuni:
3 x Istuvat kevättakit leveämpään hartialinjaan

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Kommentit (6)

  1. S

    Moi!
    Mainitsit, että pitkien päivien aikana kaipaat sparrausta ja kahvipöytäkeskusteluja. Voin niin samaistua tähän, itse kirjoitin yhden lukukauden opinnäytetyötä ja suoritin siinä ohessa kirjatentteinä kursseja. Käytännössä tämä tarkoitti melko yksinäisiä opiskelupäiviä joko kirjastossa tai kotona (ellei sitten erikseen nähnyt vaivaa ja sopinut esim. lounastreffejä). Itselläni tuo vaihe kesti onneksi vain yhden lukukauden, mutta koska sama (opinnäytetyön kirjoitus siis) tulee olemaan uudestaan edessä melko pian, olisi kiva kuulla vinkkejä, miten jaksat painaa hommia kaikki päivät yksin kotoa? Sovitko esim usein juuri lounas/kahvitreffejä, vai onko sinulla niin paljon palavereita yms, että päivän sosiaalisuustarve tulee täyteen siitä? 😀

    • Piia Pajunen

      Hellouu! Mä en varsinaisesti vieläkään ole ratkaissut tätä asiaa, mutta tutkinnan alla on juurikin erilaiset kimppatoimistot tai työpöydän vuokraaminen jostain toimistotilasta. Toisaalta mä kuitenkin tykkään myös tästä omasta rauhasta, mutta sosiaalisempi työympäristö kuitenkin saman aikaisesti houkuttelisi, joten I feel you!
      Mulla on kyllä jonkin verran viikon varrella palavereita ja tapaamisia, ja toisinaan myös tulee myös tuotettua matskua myös muutaman ”kolleegan” kanssa yhdessä. Iltaisin ja viikonloppuisin yritän sitten täyttää sosiaalisoitumiskiintiötä tapaamalla kavereita ja perhettä sekä viettämällä aikaa miehen kanssa. Treenihommissa myös pääsee myös tapaamaan ihmisiä ja se ehkäisee mulle tosi näppärästi mökkihöperöitymistä. 😀
      Itse voisin vinkkailla sopia just noista lounastreffejä päivää tauottamaan ja virkistämään, ja itsellä tulee aika paljon sovittua myös ihan treenitreffejä kavereiden kanssa päivän varrelle. Toki keskellä päivää treenaaminen venyttää sitä päivää toisesta päästä, mutta sitten jääkin ilta ”vapaaksi” muille touhuille.
      Tässä siis itse vähän tasapainoilen tän yksin duunin painamisen ja vapaa-ajan sosiaalisoitumisen kanssa, mutta vähän houkuttelisi kokeilla toisenlaista tapaa toteuttaa tätä työtä. 🙂

  2. Hanna

    Haha, älä ikinä lopeta ;)! Mutta varmasti etenkin tuo työ- ja vapaa-ajana erottaminen on hankalaa, kun homma on niin ajatuksentäyteistä. Mutta kun osaa ottaa irtiottoja ja nauttia elämästä samaan aikaan, niin tasapaino syntyy luonnostaan. Kyllä tässä on semmoinen yksi unelma itelläkin, mutta katsotaan nyt mihin elämä lykkää 🙂 .

    • Piia Pajunen

      Hahaha! En mä nyt tähän tietoon ole täällä hiljentymässä (päin vastoin), joten no worries! 😀 Irtiotot ja elämästä fiilistely kyllä jeesii aika todella paljon tasapainottamiseen, ja välillä ihan totaalibreikit työstä tekee kyllä poikaa.
      Ja ihan älysti tsemiä sulle tuon unelman jahtaamiseen! Siihen omaan tekemiseen kun uskoo ja duunia jaksaa painaa, niin kyllä se yleensä palkitaan! 😉

  3. Laura

    Tämä menee ohi aiheen, mutta onko palkkari välttämätön salitreenin jälkeen, jos pääsee kotiin tuota pikaa ja siellä on poikkeuksetta kunnon ateria odottamassa? Palkkarina olen siis kiskonut ihan perus heraa. Välillä tuntuu, että salin jälkeisen aterian syöminen on vaikeaa, kun maha on vielä suht täysi palkkarin jäljiltä 😀

    • Piia Pajunen

      Aina saa kysellä ohi aiheen varsinkin täällä blogin puolella! 🙂
      Jos pääset nopskaa kunnon ruuan ääreen niin ihan hyvin tässä tapauksessa voit skipata palkkarin ja nauttia siitä normisafkasta kerran se sua kotona odottaa. Mä itsekin monesti lähisalilla käydessäni skippaan sen palkkarin, kun pääsen suoraan treeniltä kunnon ruuan ääreen. 🙂

Kommentoi »

Comments are closed