Morjesta hei taas pöytään! Toivottavasti teillä oli oikein leppoisa ja omia henkisiä makunystyröitä palvellut vappu, vaikka tänään ei oikein enää komeista piknik-keleistä päästykään “naatiskelemaan”. Täällä päässä osuva seura sekä muikea ruoka ainakin korvasi puuttuvan auringonpaisteen, ja onneksi tuosta valoilmiöstä päästiin nautiskelemaan eilen vappuaattona sitten puolestaan oikein olan takaa.
Pientä kevennystä leipätyöstä tuli myös otettua, ja siitäpä kirposikin vähän ajatusta tänne blogin puolellekin höpisemiseen asti. Jos nyt jollekin on vielä epäselvää, niin olen vajaa pari vuotta toiminut yrittäjänä sekä freelancerina. Päätoimenkuvaksi tällä hetki sitten valmistuneella diplomi-insinöörillä on ajan hölkytellessä puolivahingossa muotoutunut bloggaaminen ja somen parissa puksuttaminen. Vaikka tykkäänkin tästä hommasta ihan todella lujaa, ja niin ainahan niillä mahtavillakin asioilla on aina kääntöpuolensa pitkässä juoksussa. Ainahan saa myös vähän valittaa (kunhan tätä vaihetta ei jätä päälle), joten otetaanpa tässä sateisen illan kunniaksi pieni kitinäsessio, hah!

MIKÄ BLOGGAAMISESSA ÄRSYTTÄÄ?

Itsekeskeisyys & itsensä esille tunkeminen

Minä minä minä. Mun naama joka kuvassa. Minä ja mun mielipiteet. Mun totuudet. Mun elämä ja kokemukset. Mun ihmissuhteet ja koti. Mun näkemykset elämästä, ajankohtaisista asioista, safkasta ja treenistä. Mun maailmankuva. Huoh.
Harva (ammatti)blogi toimii ilman kasvoja tai henkilöitymistä. Tykkään toki olla esillä, kun sille on aiheensa ja paikkansa. Muutoin kyllä en esilläoloa tai erityishuomiota juuri kaipaa, mikä on ehkä vähän ristiriitaista tässä bloggaamisessa ja somehommien parissa touhuamisessa. Haluan olla ihan tavallinen Piia vaan, eikä julkisuus ole todellakaan itseäni ajava voima tai houkutin. Eikä edelleenkään sillä, ettenkö tästä hommasta tykkäisi, mutta voisin kuvitella hyvinkin olevani melko hiljainen somettaja, jos tästä ei olisi leipätyötä muodostunut, heh.

Yksinäisyys

Ehdottomasti isoin miinus. Tämä homma on oikeasti aika yksinäistä puuhaa, vaikka toisaalta olenkin todella yksinäinen susi, ja nautin omasta rauhasta. Pidemmän päälle kyllä huomaan kaipaavani pitkien päivien aikana sparrausseuraa ja päättömiä kahvihuonekeskusteluita, sillä meitsissä on kuitenkin se vahva tiimipelaajan puoli joka tapauksessa olemassa. Paljon tässä yrittäjänä olisi mielen päällä muitakin mielenkiintoisia prokkiksia tähän oheen, mutta kuten jo miehelleni sanoin, niin en yksinkertaisesti halua enkä jaksa tehdä enää enempää asioita täysin yksin ja itsekseni.

Työn valuminen vapaa-ajalle

Faktahan on se, että moni asia muuttuu siinä vaiheessa, kun rakkaasta harrastuksesta tuleekin ammatti. Ei sillä, ettenkö tästä edelleen nauttisi to-del-la paljon, mutta hommat on tehtävä ja takaraivossa kyllä muuten kolisee, jos joku on jäänyt tekemättä. Leipä ei tule pöytään, jos mitään ei tapahdu. Tässä työn rajaamisessa olen onneksi saanut nyt isojakin kehitysaskeleita ihan vain kuuntelemalla itseäni.
Aivot myös helposti pyörittävät koko ajan kaikkea, mitä tässä voisi nopeasti odotellessa vielä pistää ohessa tulille, vaikka päivä olisikin pistetty jo pulkkaan. Täysiä vapaapäiviä mulla on ihan hämmentävän harvoin, mutta onneksi työn määrää voin itse tasailla melko hyvin oman fiiliksen mukaan, vaikka päivät venähtävätkin silti monesti suunniteltua pidemmiksi, ja silti huomaa, että osa jutuista jäi edelleen roikkumaan, enkä kaikkiin sähköposteihin ja muihin viesteihin kerennyt sittenkään vastaamaan.
Suurimman osan luurin push-ilmoituksista olen pistänyt visusti veks, mutta silti monesti verkkokalvoille lävähtää kapulan kädessä pläräillessä niitä “työasioita”. Tämän takia yritän pysyä muuten aika paljon erossa puhelimesta, koska muuten huomaan olevani kuitenkin niiden askareiden kimpussa. Hups.

Liikaa välilehtiä yhden ihmisen päähän

Juuri viime viikolla viestinnän parissa työskentelevän frendini kanssa treffatessani tämä tiivisti hommani melkoisen osuvasti. Yhden miehen yrityksessä olen itse se kasvo ja esiintyjä, tuottaja, projektinjohtaja, kuvaaja, editoija, markkinointipäällikkö, luova johtaja ja mitä näitä nyt oli. Lisäksi tee-se-itse-kaverina hoidan myös nuin vaan näppärästi myös mm. oman kirjanpitoni.
Toisaalta tämä monipuolisuus ja moniulotteisuus on itselläni tässä se suola, ja muutenhan tämä olisi varmasti todella tylsää hommaa tälle likalle. Toisinaan kuitenkin tässä paletissa on vähän liikaa erisuuntaisia nippeleitä ja nappeleita hoidettavana vähän joka suuntaan. Vielä kun säpinää mulla on blogin lisäksi myös YouTubessa ja Instagramissa, ja sen ulospäin näkymättömän taustatyön määrä on aika valtava, niin aivojumppaa ja muistettavaa kyllä riittää. 😀 Niin ja tähän päälle vielä se oikea elämä ja siellä muistettavat kommervenkit.

Oma vaatimustaso

Tietyt standardit kun tietyissä asioissa itselleen hankkii, niin tämä likkahan niistä ei hevillä tingi. Haluaisi koko ajan kehittyä ja kehittää. Olla parempi ja tehokkaampi. Kirjoittaminen, sisältö, kuvat, videot, suunnittelu, yhteistyöt, aikatauluttaminen jne. Tästä olen hieman onnistunut mielestäni (vain ja ainoastaan) hyvällä tavalla tinkimään oman vinttini syövereissä, sillä kokemuksen kautta moni prosessi on tässä automatisoitunut, eikä vaadi niin tiukkaa aivokapasiteettiä käyttöönsä. Kuitenkin moni “nopea homma” venähtääkin lähes aina vähintään parin tunnin setiksi, koska aina pitää viilata ja panostaa vielä vähän enemmän.

Tätä hommaa en kyllä silti mihinkään vaihtaisi ainakaan tällä hetkellä, ja tietty tulevaisuus on tutkimattomia teitä täynnä. Voi olla, että jotain tämän kaltaista painan menemään eläkeikään asti tai viiden vuoden päässä olen täysin kadonnut näistä hommista ja lärvini on visusti piilossa (tähän jälkimmäiseen en ehkä ihan usko), hah!
Pitkäjänteisesti asioita ja elämää suunnittelevana ihmissieluna olen kuitenkin onneksi oppinut hyväksymään sen, ettei mun tarvitsekaan tietää tulevaa. Kunhan tekee niitä asioita, joista oikeasti pitää, ja tekee niitä siten, että voi itse olla ylpeä työnsä jäljestä, niin hyvä tulee. Harva valinta sulkee ovia toisaalta, ja aikoinaan sitäkin kovasti stressasin, että meneekö mun diplomi-insinöörin koulutus tässä duunissa “hukkaan”. Jo tässä vaiheessa uskallan sanoa, että ei todellakaan mene, sillä koko ajan törmään uusiin aukeaviin oviin, mutta toistaiseksi haluan vielä pysyä pääsuuntaisesti tässä ja nyt.
Muutosta toki ei voi vastustaa, ja kehitys sekä mukautuminen on itselläni homman alfa ja omega työnkuvasta riippumatta. Pieniä visioita tässä itselläni on, mitä kohti haluan kehittyä ja toimintaani kehittää, ja sitä kohti tässä kovasti painetaan duunia. Tästä mä tykkään, ja olen myös ylpeä siitä mitä teen, joten tällä mennään!

Mahtavaa toukokuun starttia just sulle! Boom!

Kurkkaa myös:
Millä elätän itseni? Tienaako fitnessammattilaisena?
& Kutsu mua diplomi-insinööriks

Edellinen juttuni:
3 x Istuvat kevättakit leveämpään hartialinjaan

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram