MEIDÄN JOULUPÖYTÄ – MITÄ SIELTÄ LÖYTYY?


Ah, jouluruoka kuuluu ehdottomasti joulun highlighteihin, ja joulupöytä on ehdottomasti kovin ”place to be” vuoden kauneimman juhlan aikaan. Aattoaamuhan starttaa sillä meitsin pyöräyttämällä riisipuurolla, jonne piilotettuna on se kuuluisa manteli. Koko kattila siis on tuhottava neljään pekkaan kerralla (eikä pelkästään meidän isä-Pekkaan, hehe mikä puujalka), koska muutenhan se pirskuleen pähkinä voi jäädä ilman jakoa. Tämähän on omalla tavallaan kilpailu, jossa sen voittajan tulee olla selvillä, koska eihän siinä muuten olisi mitään mieltä. 😉
Itsehän rakastan häärätä kyökin puolella ja panostaa vähintäänkin satasella, jos aihetta ja syöjiä paikalle siunaantuu. Emännöinti on ihan ykköspuuhaa, ja muiden massujen täyttäminen ja makunautintojen moninkertaistaminen on itselleni suuri nautinto, ja jouluhan on tässä aivan kulta-aikaa! Päätin jo ennen juhannusta Miamissa, että nyt houstataan joulua meidän omassa residenssissä, ja siinä miltei tropiikin rajamailla suunnittelin jo joulumenuuta. Ihan totta. Toisaalta mitään äärimmäisen luovia bravuureita ei toki ollut koskaan tarkoituskaan vääntää, eli lista täyttyi aika perinteisillä sapuskoilla.
joulupöytä
joulupöytä
No mitäs kaikkea meidän joulupöytä pitää tänään aattona sisällään:

  • Joulukinkkua (parin kilon rulla) ja erilaisia sinappeja (itse suosin väkevää)
  • Karjalanpaistia
  • Imellettyä perunalaatikkoa
  • Bataattilaatikkoa
  • Porkkanalaatikkoa
  • Kylmäsavulohta
  • Rosollia & kastiketta
  • Sienisalaattia
  • Herneitä
  • Ruisnappeja lohitahnalla
  • Saaristolaisleipää ja joululeipää

Kaikki näistä on laitettu tänä vuonna omin pienin kätösini (lukuunottamata peruna- ja bataattilaatikkoa), ja sehän onkin ollut tässä huikein juttu! Rosolliaineksetkin on höyrytetty ja pilkottu itse nätisti kulhoon, mutta en ihan vienyt tässä voittoa Äiti-Pajuselta, joka perinteisesti kasvattaa rosolliainekset itse maustekurkkuja lukuunottamatta. Ehkä minäkin joku päivä vielä.
Joulupöytä ei todellakaan rajoitu vain aterian puolelle, sillä herkkuosastolta mussuttelulistalla puolestaan löytyy syntisen hyvää porkkanakakkua ekstrakuorrutteella, joulutorttuja (luumuhillolla), tuunattua brownieta, pipareita sekä kaksi erilaista Lindtin joulukonvehtirasiaa, perinteinen Fazerin kokoelma, Wiener Nougatia ja joulu-Bilareita. Myös pari juustolaatua pipareiden, hedelmien ja ruissipsien kanssa siunaantui jääkaappiin. Ai niin. Ja se pipari-Dumle-jätski pakastimeen, jota ajattelin kokeilla innovatiivisesti piparien välissä jätskisandwichinä.
Juomapuolella päivän tarjontaan perinteisen ja niin rakkaan kahvin ja cappuchinojen kylkeen onnistui kiilaamaan olutta, kuohuviiniä ja tottahan toki glögiä. Uskaltaisikohan sitä paljastaa, että Jumpan kanssa tyylilleemme uskollisena kylmästä löytyy myös energiajuomatölkkiset eli tutummin Möföt (jonnet tietää). Aijai. Kyllä tässä pienen ihmisen kelpaa.
joulupöytä
joulupöytä

joulupöytä
Levi’s-paita: TÄÄLTÄ*

Kaipa sitä ohjelmassa tulee olemaan muutakin kuin ruuan ahtamista kohti ruokatorvea ja pingottavaa vatsalaukkua. Armotonta vastapuolen nöyryytystä tarjotaan muutenkin kuin mantelin metsästyksellä, joten eiköhän se joulupöytä täyty myös lautapeleistä ja sen ääressä kajota antaumuksella sekä ristiseiskan että paskahousun läimimiseen. Ah, ihan parasta, sillä ruokaakin parempaa joulussa ovat juurikin ne omat läheiset, joiden kanssa tulee pakosti pakkauduttua kerrankin kaikki koolle yhteen pieneen tilaan. Kinaamaan ja halailemaan. <3

Pullottavaa joulua joka massuun, ja edelleenkään siitä jouluähkystä ei ole pakko selvitä! 😉

Kurkkaa myös:
Valmiita treenejä joulun pyhille!
& Tankkauspäivän Vlog – Mitäs tuli popsittua?

Edellinen juttuni:
Some ei ole paikka kaikelle ja kaikille

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (8)
  1. Meiltä löytyy joulupöydästö oma tekemät laatikot jotka väsäsin jo viime viikonloppuna pakkaseen odottamaan ja kalkkuna ❤️ Alkupalaksi lohta ja salaattia! Jälki ruoaksi suklaakakkua ja lusikkaleipiä ja joulutorttuja luumuhilloll ai että! En malta odottaa että pääsee ruokapöytään! Ihanaa Joulua !

    1. Piia Pajunen
      27.12.2017, 09:55

      Joulupöytä on kyllä ihan kuningasjuttu joulussa! <3 Alkupalat, pääruuat ja jälkkärit sekä kaikki mitä päivän aikana muutenkin on pöydillä tarjolla, ai että! <3

  2. hyvältä näyttää suklaa tarjonta 😛

    1. Piia Pajunen
      27.12.2017, 09:53

      Siitä ei tingitä! <3

Kommentointi suljettu.