KUN SOME VIILAA LINSSIIN JA RAJUSTI

Jokainen meistä voi olla somessa kaikkea ja melkein mitä vaan, joko tahattomasti tai tietoisesti. Eivät kaikki tuo tarkoituksella tietynlaista kuvaa itsestään, vaan jokaisella on oikeus jättää siellä kertomatta tai näyttämättä asioita, joita eivät muiden tirkisteltäväksi ja töllöteltäväksi tahdo päästää. Se, mitä somessa ei näy, ei tarkoita, etteikö sitä olisi. Se, mitä somessa näet, ei myöskään tarkoita, että se olisi ainoa totuus. Myös se, mitä somessa näet, voi olla heijastus omasta ajatusmaailmastasi, joka saattaa hämätä sinua näkemättä asian todellista laitaa.
Joulupukki ja hammaskeiju on jo kaikilla meistä taakse jätettyä elämää, mutta onneksi nykyään on tarjolla monenlaista somepersoonaa myös aikuiseen makuun. Onhan se kuitenkin kiva, että jokaisella meistä voi olla näitä omia satuhahmoja, joihin sinisilmäisenä aikuisiälläkin vielä uskoa. Voimme nähdä siistejä koteja, ihania illallisia ystävän kanssa, naurua, onnellisia hetkiä ja lähes täydelliseltä vaikuttavia parisuhteita. Voimme myös nähdä esille tuotuja pettymyksiä, vastoinkäymisiä ja menetyksiä, mutta harvoin niistäkään todellinen kokonaiskuva puhelimen näytöltä vastaanottajan mieliin välittyy halusi päivityksen julkaisija sitä tai sitten ei. Täytyy kuitenkin sanoa, että suurimman osan näistä satuhahmoista luomme omassa päässämme ihan itse eläessämme omissa harhaluuloissamme, kun oletamme, että somessa on se koko totuus.

Totuus ihmisten somelukutaidosta on ikävä kyllä kohtalaisen heikko. Se pistää kyllä järkyttämään, että jengi ihan tosissaan luulee, että some kertoo siellä aktiivisesti tykittävien elämästä kaiken. Luin erään mielenkiintoisen postauksen, jossa hyvin näkyvä somepersoona kertoi saamistaan palautteista ja kommenteista. Jos tämä snäppää keskellä päivää pari pätkää sohvaltaan, niin jengi luulee tämän loikoilevan siinä koko päivän. Jos tämä käyttää kiireessä koiraansa pikapissillä keskellä päivää, niin seuraajat luulevat, ettei koiralle koskaan muuta tarjotakaan. Lisäksi näitäkin on nähty, että kun bloggaava äiti kertoo menevänsä tunniksi treenaamaan lapsen jäädessä turvallisesti isän hoiviin, niin tehdään heti sormi pystyssä oletuksia, että äiti humputtelee jatkuvasti omilla menoillaan lapsen jäädessä oman onnen nojaan. Whaat?! Somelukutaitoa ja ihan sitä maalaisjärkeä kehiin, kiitos!
Itsekin huomaan ilmiön kyllä siitä, että jos arkena tuikkaan snäppiin keskellä päivää katsovani välipalan ohessa jakson Netflixiä, niin heti joku kysyy, mitä teen työkseni. Ei varmasti mitenkään pahalla tarkoitettu kysymys, mutta ehkä tässä on kyse hieman samasta ilmiöstä. En siis todellakaan istu koko päivää sohvalla tekemättä mitään, vaikka siihen hetkeksi istahtaisin. Ihmisiä tuntuu myös ihmetyttävän, miten aina olen treenaamassa salilla. Noh, nostelen rautaa neljästi viikkoon, eli en ole siellä aina, vaikka sieltä paljon materiaalia ulos tykitänkin. Tottakai siis someni ulosanti on treenipainotteista, koska se on elämässäni suuressa keskiössä, mutta suurin osa ajastani menee ihan muualla kuin siellä treenimestoilla, ja mielenpäällä pyörivät muutkin asiat kuin treeni. 😉
Tässä muutamia kohtaamiani harhaluuloja itsestäni vs. todellisuus:

• Olen jäätävän iso lihaskimppu. Todellisuudessa olen jopa aika todella pieni. Normaaleissa arkivaatteissa näytän ihan tavalliselta urheilijalta tai perusjampalta. Tästä kirjoitinkin jo pari viikkoa sitten oman postauksen.
• Olen aamusta iltaan salilla nostamassa rautaa. Todellisuudessa nostelen rautaa “vain” neljästi viikossa.
• Olen “keskimittainen”. Todellisuudessa olen aika pätkä 156 senttisellä ruhollani.
• Olen todella asiallinen ja korrekti (mistä tämä on tullut? :D). Tarvittaessa voin olla toki sitäkin, mutta “vapaa-ajalla” olen aika rempseä ja huoleton höpöttelijä.
• Lihakseni ja vatsalihakseni pursuavat joka paikasta. Todellisuudessa niitä pitää jännittää, että esille tulevat. Vatsalihaksiakin joutuu usein hieman spennaamaan.
• Höpöttelen snäppiin ja skroillailen somessa pitkin päivää. Whaat? Todellisuudessa kenellä siihen olisi aikaa?

Neiti Iso-kuusela meni ja räväytti ilmoille blogissaan viime syksynä paljastuspostauksen ihan vaan keskittyen meikäläisen elämään. Suvilta olen kuullut jo useampaan otteeseen, että snäppini on pelkkää kiiltokuvaa siitä, mitä oikeasti tapahtuu kulissien takana, kun todellinen minäni vastaa kuulemma lähinnä sketsihahmoa, hah! Niinhän se vaan menee, että ne parhaat tilanteet eivät todellakaan katso kännykän kameran linssiä, eikä niitä voi ennustaa. Ystävien seurassa en muutenkaan tahdo koko aikaa hengailla sormi luurin liipasimella, vaan suurin osa elämän parhaista hetkistä onkin niitä, joita ei somessa jaeta.
Se, että huomaan jo useampana aamuna putkeen aivan unenpöpperössä istuvani olohuoneen sohvalla kahvikuppi kädessä nauraen hallitsematonta huutonaurua tahattomalle tilannekomiikalle tuon paremman puoliskon tehdessä minusta hävytöntä pilkkaa toiminnastani, on silkkaa parhautta. Se, että lauantai-iltana joukko frendejä pamahtaa iltaysiltä meidän ruokapöydän ympärille kettuilemaan sanojaan säästelemättä toisilleen ristiin ja mupeltamaan Kinder-piirakkaa, on todellista elämää. Se, että saan seurata siskoni maailman herttaisempien kaksostyttöjen kommelluksia ja kasvamista, saa hymyn huulilleni joka kerta. Ei näitä tule snäppiin tai Instagramiin, vaan ne koetaan sellaisinaan siinä hetkessä. Todellinen elämä ja onni on jossain muualla kuin somessa, vaikka sinne voi pieniä ripauksia siitä livahtaakin. <3

Häikäisevää viikon puoltaväliä jokaiselle tätä tekstiä tiiraaville! Tsaijajai!

Kurkkaa myös: Kun ilo ja positiivisuus menevät sekaisin

Edellinen juttuni: Mikä olisi hyvä iltapala? Q&A videolla! ft. Ristiote

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Blogit.fi // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen