15 x KORONA MADE ME DO IT

Kevät on ollut kummallinen. Hyvin kummallinen. Mutta oikeastaan ihan kivakin kaikessa omituisuudessaan. Tässä muutamia asioita, johon tämä kevät on lopulta minut ajanut, hah!

KORONA MADE ME DO IT

Vuokraamaan pelikahvilasta jyreät peli-PC:t kaksin kappalein. Jolla lopulta olen päätynyt tykittämään lähinnä nostalgisesti ysäri-strategiaa frendejä vastaan (koska sen mä hanskaan ja vanha ei jaksa oppia uutta), eli koneen tehot päässeet melkein oikeuksiinsa. Hah. Mutta hauskaa on ollut. Ja parasta aivojen nollausta! Age of Empires 2 for life.

Kulkemaan kotona päivittäin löysissä kollarishortseissa. Oh. Wait. Eiku tää onkin ihan ympärivuotista, mutta koronan aikaan tästä koti-office-pukeutumisesta on tullut ilmiö, ja itsekin välillä unohdan, että täähän on meillä ihan normielämää. Nyt näistä omista normaaleista työolosuhteista on vaan saanut lukea hämmentyneitä artikkeleita ja somepostauksia. 😀

Neulomaan. Wtf. Ja joo. Olen kyllä saanut yläasteella käsityöstipendin ja kaikkea on tullut pyöräytettyä villapaidoista, housuista, kisa-asuista ties mihin lähtien omin kätösin, mutta nyt moniin vuosiin ei ole hirveästi tullut kiinnostuttua juuri mistään näpertelystä, sillä projektia on ollut vähän joka lähtöön muutenkin. Nyt yllätin itseni, ja neuloin itselle kahdet lapaset. Beben sukista toinen on jäänyt edelleen puoleen väliin.

Keskustelemaan enemmän puolison kanssa. Nyt kun sosiaalisia kontakteja ei ole päässyt juuri syntymään, ja neljän seinän sisällä hämmentävässä maailmantilanteessa on päätynyt kelailemaan kaikenlaista, niin ollaan aika useinkin löydetty itsemme kaksin iltapäiväkahveilta keittiön pöydän äärestä ihan vain juttelemasta. Normaalisti oltaisiin vaan istuttu eri puolella asuntoa iltapäivällä tuo samainen kahvikuppi läppärin vieressä. Saatiin siis luotua firman iltapäiväkahvitauot, hah!

Vuokraamaan soutuveneen kesäksi. Koska järvellä ei tarvitse turvaväleistä miettiä, ja on tältä osin turvallista toimintaa kodin ulkopuolella oli tilanne mikä oli. Ja Pöpökin pääsee vesille, sillä tuolla kahden kilon kusiluistimella löytyy jo omat pelastusliivit. :)))

Opiskelemaan etänä. Taas. Juuri kun puolitoista vuotta pyöriteltiin urheiluravitsemuksen etäopintoja Itä-Suomen yliopiston kautta, niin totesin, että nyt valkkaan valmennuspuolelta vain lähikoulutuksia. Ihan vain siksi, että kaikki tapahtuu mulla muutenkin läppäriltä kotoa käsin työhuoneesta 365, niin haluan joskus sieltä poiskin. Jaaaaa kappas tuli Korona ja ollaan siinä pisteessä taas, että jo hankitut lähivalmennukset on siirretty verkkoon. 😀 Perjantaina siis perehdytään vielä syvemmin keskivartalon lihasten toimintaan. Täältä kotoa, mutta pääasia, että pääsee taas oppimaan lisää!

Tilaamaan huonekasveja nettikaupasta. Vahvasti jatkoon. Epäilyistäni huolimatta priimayksilöitä tuli ja vielä hyvin paketoituina. Säästyin myös siltä “mikä hemmetti näistä valitaan”-jahkaamiselta, kun kasvit on helposti selattavissa.

ellos huonekasvit

Lyyraviikuna: *TÄÄLTÄ (vasemmalla)
Peikonlehti (monkey) : *TÄÄLTÄ
Peikonlehti: *TÄÄLTÄ
Iso palmuvehka: *TÄÄLTÄ

Tilaamaan nettikaupoista ylipäätään lähes kaiken. Aamuyön unettomat tunnit ovat olleet petollisia, ja viimeinen hyvä tekosyy on ollut “koska tää on suomalainen”. Toisaalta mitään turhaa en ole tilannut. En todellakaan. Vaan kotia on päivitetty ahkeraan, ja heinäkuussa tänne pamahtava pienempi tulokas nyt vaan on vaatinut hankintoja osakseen.

Pelaamaan online-lautapelejä kavereiden kanssa. Pakko todeta, että videoyhteydenkin välityksellä virtuualipeleissä meno yltyy aivan yhtä raikuviin ja äkäisiin kirosanoihin ja vastapuolen solvauksiin.

Tori.fi-haukkailu. Kun kirppareille ei ole päässyt tonkimaan, niin Tori.fi on ollut todella kova. Aika loistavia bongauksia on tullut täältä tehtyä ja halvalla kotiutettu tavaraa ja vaatetta bebelle (hitto sitä tavaraa tuntuu tarvitsevan joka lähtöön). En olisi tätäkään päivää uskonut näkeväni.

Vaihtamaan lakanat oikeaoppisesti kerran viikkoon. Koska normaalisti ei olla niin varteenotettavia aikuisia, että tämä hoidettaisiin suositellulla vaihtovälillä. Ja onhan se kiva vaihtaa lakanat, kun on sellaisetkin juuri tilannut sieltä nettikaupasta. 😀 Rakastan noita Finlaysonin viidakkolakanoita. Ah.

korona made me do it

Vuokraamaan spinning-pyörän olkkariin. Tätä päivää en olisi uskonut tapahtuvan. Mutta nyt kävi näin, ja ollut kyllä käytössä! En haluaisi tästä vielä luopua, mutta pian joudutaan tämä palauttamaan, kun vuokra-aika alkaa olemaan ummessa.

Vetämään kovia livetreenejä raskauden vikalla kolmanneksella. Mutta erikoistilanne vaatii valmentajaltakin erilaisia aseita. Täytyy kyllä todeta, että on ollut siistiä päästä haastamaan omaan osaamista luovasti ja ilmeisen onnistuneesti. Kun jengi hehkuttaa, että kahden kuukauden salitauon jälkeen tulokset eivät olleetkaan tippuneet juuri mihinkään näiden treenien ansiosta. Tai että on vihdoin oppinut punnertamaan kunnolla ja saanut pakaran hermotuksen uusille leveleille. Niin tulee ihan saakelin hyvä fiilis.

Ylipäätään treenaamaan itse himassa. Niinkun vielä ihan täyspainotteisesti.

Toteamaan, että volyymiripset on vaan mun juttu. No can do. Ehkä aiemmin pidin niitä sellaisena omana sallittuna turhamaisuutena itselläni, mutta nyt koin hyväksi tilaisuudeksi kokeilla eloa ilman niitä. Nope. En välttämättä muuten tarvitse meikkiä, ja toisaalta ehkä siksi nuo ripset onkin vaan niin helpot. Ja ainahan voi perustella näitä sillä, että samalla pistää rahaa kiertoon suomalaisille yrittäjille. 😉

Konmaritukseen en ole vielä juuri päässyt. Ja jos totta puhutaan, niin Netflixiä on kulutettu aiempaa huomattavasti vähemmän. Ensinnäkin ihan jo siksi, että poikkeustilanne pisti työkuviot ihan uusiksi, ettei ympäripyöreistä viikko tolkulla kestäneistä työpäivistä jäänyt hirveästi väliä juuri mihinkään. Toisekseen. Musta ihan oikeasti tuntuu, että ollaan jo katsottu koko Netflix läpi vähänkään potentiaalisten sarjojen osalta. 😀 Pinge-watching on siis meillä tuttua, eli sarjoja on katsottu aivan järjettömän paljon tässä vuosien aikana.

Minkä hämmentävän toiminnan parista sä oot itsesi tänä keväänä löytänyt?

Letkeää viikkoa joka osoitteeseen!

LUE MYÖS:
Heikko palautuminen? Kevennys kotitreenissä?

EDELLINEN JUTTUNI:
Vuosi sitten tein positiivisen raskaustestin

VALMENNUKSET:
Prove-valmennukset

hyvinvointi onnellisuus perhe
Kommentit (10)
  1. Oon alkanut käydä uimassa 2krt viikossa meressä. Aluksi jääpalojen seassa ja nyt jo tuntui vesi melkein lämpimältä. Hyvin menee ilman saunaakin, ihan parasta! Sama juttu, että alkuhärdellissä työpäivät venyivät niin, ettei muuta ehtinyt. Nyt koitetaan pelata Super Mario Bros 3 ja vanha Zelda läpi. Lapset on vaikuttuneita meidän pelitaidoista noissa peleissä 🙂

    1. piiapajunen
      12.5.2020, 22:09

      Oii toi uinti! 😍 Oon ihan vannoutunut avantouimari (myös ilman saunaa), niin toi kuulostaa ihan luksukselta!

      + arvostan näitä pelejä. Kovat valinnat!

  2. Tää kevät on kyllä kummallinen. Mä leivon jatkuvasti. Sämpylöitä, teeleipiä.. millon mitäkin 😀

    1. piiapajunen
      12.5.2020, 22:12

      Tää kevät on kyllä todella kummallinen 😅 Ja leipominen kuulostaa kyll aika jees ilmentymältä tälle keväälle 😋

Kommentointi suljettu.