KITISE HEI VIELÄ VÄHÄN LISÄÄ
Kiti kiti. Aijjettä kun sapettaa, joten taidanpa antaa aimolaidallisen tulla naamakirjan jaettuun artikkeliin, sillä näin minäkin saan ääneni kuuluviin, ja näytän, että älliä löytyy. Minäpä myös löysin tästä hyvän porsaanreiän, joten pistänpä tämän ajatukseni kiertoon, että tuokin tyyppi varmasti tajuaa, kuinka tyhmiä hänen ajatuksensa ovat. Ärsyttää lisäksi, kun työpaikalla minä en saanut itselleni uutta nitojaa, kun johto on niin itsekkäällä päällä, ja ruikutin tästä työkavereille koko päivän. Aina ajattelevat vain itseään, ja eilenkin kävivät “muka kiinnostuneina” täällä juttelemassa kuulumisia pikkutakit päällä. Kyllä muualla vaan on asiat paremmin, mutta ei vaan täällä meillä.
Tuokin bimbo tuossa lehden kannessa keikkuu. Keksisi jotain parempaa tekemistä ja menisi oikeisiin töihin, kun minäkin raadan tuolla toimistolla päivät pitkät. Minä kyllä illan päätteksi teen valituksen elektroniikkaliikkeeseen, kun se typerä kesäesa ei osannut ulkomuistista kertoa mitä eroa oli niillä kahdella sähköhammasharjalla. Luulisi nyt, että pitäisi työpaikan saadessaan opetella koko elektroniikkajätin kaikki vimpaimet ulkoa!
Mikäli haluat tutustua vähän lisää ihmiskuntamme syvimpään sielunmaailmaan, niin kokeilepa lukea muutamien Iltalehtien artikkeleiden kommenttibokseja. Sieltä löytyy laadukasta analyysiä kaikesta ja vähän enemmästäkin. Aina ei kuitenkaan tarvitse kommunikoida edes netin välityksellä tuntemattomien kesken. Varsinkin joukossa nihkeys tiivistyy, ja mielipiteet lähtevät sauhuamaan, vaikkei niille välttämättä olisi kaikilla (tai kellään) edes aihetta. On alitajuisesti jopa yllättävän helppoa yhtyä yleiseen ilmapiiriin ja mielipiteeseen ensimmäisen avattua suunsa, sillä epäkohtiahan löytyy vaikka muille jakaa oli tilanne sitten mikä tahansa. Oli kyseessä sitten työyhteisö, joukkue tai opiskeluryhmä, niin negaaminen lähtee sikiämään ihan ennätysmäistä tahtia ja heikoista puolista muodostuu nopeasti se ainut totuus.
Elämä ei todellakaan ole täydellistä, eikä sen kuulukaan olla. Joka ikisestä asiasta tulet löytämään epäkohtia, jos niin tahdot. Tiedät sen valmiiksi jo itsekin. Toki överipositiivisuus voi toisinaan olla semisti rasittavaa, ja välillä näitä sateenkaarilla ja vaahtokarkeilla kuorrutettuja ihkutussettejä voi olla kerta toisensa jälkeen todella raskasta kuunnella tai lukea. Meillä on onneksi myös vapaus valita, mitä luemme sekä kenen kanssa vietämme aikamme, mutta ennen kaikkea myös mitä suollamme ympärillemme. Ripaus sitä ah niin ihanaa positiviisuusmoskaa ei välttämättä olisi pahitteeksi toisinaan itse kullekin omaa ja varsinkaan omaa ympäristöään raikastamaan. Niitä työyhteisön kikkeliotsia löytyy jo ihan riittäviin tältä planeetalta.
Positiivisuus ei kuitenkaan välttämättä tarvitse tarkoittaa juhlimisen aiheen etsimistä joka ikisestä tilanteesta. Jos kaadut nokka edellä koiranjätöksiin, niin ei silloin tarvitse ottaa naamakirjaa väkisin väännettyä hangon keksinä hohtavaa ihkuselfietä, että kylläpä on täydellinen päivä ja aurinkokin paistaa, vaikka naamasta löytyy naapurin mopsin ripulit ja sain tästä todennäköisesti salmonellan ja ebolan.
Positiivisuus on parhaimmillaan nimenomaan sitä, että et mene huutelemaan mammapalstoille kuinka naapurin Kirsi on muuten paska mutsi. Se voi olla myös sitä, että niin hyvänä kuin huonona päivänä osaat pitää mölyt mahassa, jos sinulla ei ole mitään hyvää tai oikeasti kehittävää sanottavaa. Realistinen saa ja on hyväkin usein olla, mutta liika oman todellisuuden tykittäminen (lue: jatkuva kitinä) muille voi olla moninkertaisesti raskaampaa kuin sen positiivisuuden ilosanoman kuunteleminen. Sinun todellisuutesi voi nimittäin poiketa hyvin paljon jonkun toisen jantterin todellisuudesta. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö molemmat näistä voisi olla ihan yhtä hyviä todellisuuksia elää elämää. Sinä elät omassasi ja toinen toisessa. Simppeliä, eikö?
Yksi vaihtoehto positiivisuudelle on myös se, ettet myrkytä ympäristöäsi, vaan pyrit itse saamaan sinua häiritsevään asianhaaraan muutosta etkä tyydy mutisemaan selän takana. Positiivisuus voi myös olla sitä, että et tartu jokaiseen sinua vähänkin tökkäävään yksityiskohtaan vaan edes yrität katsoa asiaa laajemmin ja ymmärtää kokonaisuuden. Kaikessa hyvässä on aina jotain kuraa ja myös päinvastoin. Rapaa ja roskaa on siis ihan totta kaikkialla, mutta auttaako se ihan oikeasti ketään, jos nostat sen tässä(kin) kohdassa esille, ja kaivat jokaisesta asiasta ne ainoatkin epäkohdat?
Kaikissa negatiivisissa asioissa maailma ei ole ehdoin tahdoin sinua vastaan. Kaikissa negatiivisissa asioissa sinua ei välttämättä pyritä sortamaan, vaan joka asiassa ihan jokaista epäkohtaa ei pystytä sulkemaan pois. Kaikkia ei vain yksinkertaisesti voi tehdä millään ilveellä 100% tyytyväisiksi, mutta sen sijaan itse voit vaikuttaa sekä omaasi että ennen kaikkea ympäristösi tyytyväisyyteen enemmän kuin uskotkaan. Älä vihaa peliä, vaan opettele pelaamaan sen säännöillä. Jos et tykkää säännöistä, niin aina niihin voi yrittää itse hakea muutosta tai vaihtaa jopa kokonaan pelilautaa.
Kitinä tarttuu, mutta niin tarttuu myös hemmetin hyvä meininki. Älä siis ole kikkeli, vaan löysää mieluummin pantaa ja iske pientä pilkettä silmäkulmaasi. Kannattaa kokeilla. Se on huomattavasti mukavampaa sekä sinulle että poppoolle ympärilläsi! 😉
Leppoisaa ja löysäpantaista viikonloppua!
Kurkkaa myös: Iltasanomien kommenttiboksi kertoo totuuden!
Edellinen juttuni: Tämä on mun elämäni
♥ SEURAA MINUA ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen
Olipa osuvaa, kun just viime viikolla murjotin peiton alla ja kirosin mun paskaa ja huonopalkkasta työtä. Marisin miehelle ja kaikille jotka jakso kuunnella, että nyt on paskaa! 😂 Yleensä oon melko positiivinen, joskus jopa raivostuttavan paljon kuulemma, mutta nyt on jotenki tuntunu että kaikki aika menee vaan töissä, on väsyny eikä ehdi tehdä salin lisäksi mitään omia juttuja.
Kyllästyin kuitenki omaan marinaani ja siihen, että joka päivä vituttaa ja tulin tulokseen, että tulee aika saakelin pitkä puolivuotta tuossa duunipaikassa jos meinaan marista ja olla pahalla päällä joka päivä. Niimpä päätin olla tyytyväinen työhöni, koska ensinnäki sain sen pestin ihan naurettavan helposti, mikä ei todellakaan oo nykysellään itsestään selvää ja moni muu ois onnesta soikeena ku saisivat sen paikan. Lisäksi mulla on maailman parhaat työkaverit ja kuitenki melko helppoa hommaa, vaikka onkin kiireistä ja työlästä. Ja se mitä mie oon tässä elämässä noudattanu on se, että jos joku asia ottaa niin paljon päähän, että se alkaa pilaamaan elämästä tuntien sijaan päiviä ja viikkoja niin sitte se asia muutetaan jollain tapaa. Etitään uus työ, muutetaan, erotaan, etitään uus harrastus tai mikä nyt ikinä onkaan pielessä, mutta ei jukolauta ainakaa eletä koko elämää kitisten ja natisten, ku vaihtoehtoja on.
(Tämän ku muistais ihan aina eikä tulisi niitä taantumia. 😀 )
Jes, naulan kantaan! Ja välillä saa ihan luvan kanssa valittaakin, sillä avautuminen puhdistaa monesti, mutta jos siitä kitisemisestä tulee jatkuva tapa, ja oma maailmakatsomus alkaa pohjautua siihen, että lähtökohtaisesti kaikesta löytyy hirveät määrät kuraa, niin silloin on hyvä katsoa peiliin. Ei sitä kitinää jaksa kukaan kuunnella, ja ei se loputon negaaminen voi itselleenkään olla kovin helppoa. 😀
Kaikkea ei tarvitse kuitata positiivisuudella, mutta kaikesta ei tarvitse väkisin sitä rapaakaan etsiä, hah 😀 Negataan jos negataan, mutta jätetään se sitten siihen. 😀 Huikeaa viikonloppua sinne, ja tsemiä työtehtäviin, haha! 😀
Hah, joku aika juttelin kaverin kanssa aiheesta. Me kun soitetaan niin ekana tulee joko tää on sitten kunnon marmatus kun kaikki vituttaa, tai nyt tulee sitten kunnon hehkutus.
Näin vastapuoli voi joko sanoa ettei jompaakumpaa halua just nyt kuunnella, tai hällä on myös toista. Se jolla on positiivisia uutisia menee vikana niin molemmille jää hyvä mieli.
Olin kerran samalla leirillä sellaisen superpositiivarin kanssa, niin olipa raskasta. Sille pahantuuliselle marmattajalle kun voi sanoa että lopettaa, mutta miten hiivatissa sanot saman sellaselle joka hymyilee koko ajan?!
No mut toihan on just hyvä järjestys, että eka puretaan kaikki asiat, jotka ketuttavat, ja sitten vaihdetaan vähän ilosempiin aiheisiin. 😀 Saa puhdistettua aivojaan, ja lopuksi kuitenkin jää hyvä fiilis, ja näinhän sen kuuluukin olla. Siinä on muuten ystävyyssuhde kanssa kohdallaan ja rehellisellä pohjalla, kun voi suoraan sanoa, että nyt ei jaksa kuunnella. Aivan parasta! 😉
Ja superpositiivarit voivat todellakin olla aivan yhtä raskaita kuin jatkuvat marmattajatkin, ja siinä ne menee kyllä jopa kitisijöiden edelle, koska eihän niille voi sanoa, että nyt loppu. Hahah! 😀 😀