KISOISTA PALAUTUMINEN – RUOKAILUNI & TREENINI

Olympiasta on kulunut noin reilun kolmen kuukauden päivät, mutta totta puhuen tuntuu, kuin siitä olisi pyörähtänyt jo ikuisuus jos toinenkin. Nuo kyseiset ison maailman kinkerithän olivat omalta osaltani kaikista hurjimmat, mihin olen ikinä hypännyt skabailemaan, ja toisaalta eihän sinne noin vaan loikattukaan mukaan. Sinne on kuljettu aika pitkä tie siitä raakileesta, jonka valmentaja ennusti, ettei ehkä koskaan tule pääsemään edes amatööripuolella kansainvälisille lavoille, heh. Muutenkin kuulemma lähtötilanne oli aika heikoissa kantimissa, kun ylöspäin aukeava V-malli olikin aivan päinvastainen, ja hartiat olivat kuin pullon kaula. Tästä kuitenkin lisää joku toinen kerta.
Aloitin tämän vuoden kisaurakkaan valmistautumisen aivan helmikuun alussa, jolloin tavoitteena oli kiristää likka sopivan rapeaan kuosiin 16 viikon aikana kauden ekaan ammattilaiskisaan Toronto Pro Supershow-skabaan. Tämän jäljeen suunnitelmissa oli kuuden viikon aikana jatkaa turneeta myös Miami Prohon, Chicago Prohon ja takaisin Känädän puolelle Vancouver Prohon. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että nappasin voiton tuolta Torontosta heti kättelyssä, joka tiesi menolippua syyskuussa Vegasissa järjestettäviin ammattilaisliigan kovimpaan mahdolliseen, eli Olympiaan. Perskules. Kaksi unelmaa kerta heitolla toteutukseen. Ammattilaiskisan voitto ja tiketti Olympiaan.

Hetken aikaa kerkesin vähän rauhoitella koneistoa ja vinttiä välissä, mutta tämä palautuminen jäi aika tyngäksi. Pianhan sitä taas mentiin, ja kisakauden pituudeksi jysähtikin lopulta kaiken kaikkiaan huimat 32 viikkoa. Tämän vähissä rasvoissa paukuttelemisen päälle kun teet täyspäiväisesti yrittäjän hommia viisi(toista) rautaa tulessa ja rustaat näppis höyryten sekä diplomi-työsi että erikoistyösi kasaan valmistumista ajatellen, niin ei ole tylsää päässyt tänä vuonna tylsää syntymään. Stressilevelit sain onneksi pidettyä tilanteeseen suhteutettuna yllättävän inhimillisinä koko vuoden läpi, mutta totuuden nimissä sanottakoon, etten toista vastaavanlaista vuotta olisi putkeen pystynyt rykimään. Ainakaan ilman lähetettä Pitkäniemeen.
Kausi on ollut siis melkoisen pitkä ja loppupuolella aika rankkakin, mutta todellakin koko rutistuksen arvoinen, ja sisältänyt lukuisia huikeita hetkiä. Olen saanut purkitettua lähes unelmakauden kilpaurheilijana, joka ei aina ole urheilijalle ihan itsestään selvyys. Julmetun hyvistä tuloksista huolimatta aivan kaikesta ei aina ole suoraan luriteltuna ehtinyt oikeasti edes nauttimaankaan, ja kaikista onnistumisista huolimatta meno on pääosin ollut aika tasaista puurtamista. Sitähän se “menestys” usein on. Näyttää ulospäin niin mahtavalle kimallukselle, mutta totuus taustalla on usein aika sitä peruskauraa ja sitä rehellistä duunia, josta ne ulkopuolisille näkyvät huippuhetket ovat vain pieni promillen palanen siitä kokonaisuudesta, joka siihen usein vaaditaan. Mutta ei se mitään, sillä rakastan sitä tasaista puurtamista ja arkea. Siitähän se elämä pääosin muodostuu, joten parempi osata ottaa siitä kaikki irti.
No miten se palautuminen on sitten kulkenut? Oikein passelisti, kiitos kysymästä! Treeni kulkee, energiatasot arjessa huikeat, kolotukset ovat rauhoittuneet, hormoonitoiminta pelittää ja rasvavarannotkin normalisoituneet. Hetken se kesti tuossa kaiken paukutuksen jälkeen päästä taas vauhtiin kiinni, mutta nyt on jo tovin tuntunut, että homma skulaa ja palautuminen on ollut oikein osuvaa!

Millä strategialla palautuminen kisoista toteutettiin? No ehkä rennoimmalla ikinä. Heti Vegasista kotikyökkiin päästessäni ilmoitin itsepintaisesti omalle nupilleni, että minähän en tänä vuonna enää nälkäisenä nukkumaan mene, ja syön, jos on nälkä. Ensimmäistä kertaa kisojen jälkeen pistin myös ruokavaa’an sivuun enkä suoraan sanottuna ole noudattanut mitään erityistä ruokavaliota tai träkkäillyt safkojani. No olenko levinnyt laittomasti? En. Olenko päätynyt ahmimaan hävyttömiä määriä shittiä? En. Homma siis skulaa, ja minä nautin maistuvasta sapuskasta pitäen nälän loitolla ja treenin nousujohteisena. Boom.
Syön 4-5 kertaa päivässä fiiliksen mukaan, ja pääosin toteutan safkani tässä postauksessa esittämälläni tyylillä. Salilla bodailen edelleen sinä tuttuna neljänä päivänä viikossa yhdistäen tässä melkein joka treeniin jonkinnäköistä lajivoimaa tai taitotreeniä, koska monipuolisuus on viehättävää. Salilla olen nyt painottanut kinttuja selkeimmin koko treenihistoriani aikana. Tai oikeastaan. Nyt annan niille ehkä vihdoin suhteessa saman verran huomiota kuin muille lihasryhmille, ja ai että onkin mehevä fiilis purkittaa kyykkykonetta liikkelle ja pistää töppöstä toisen eteen askelkyykkyjen merkeissä tanko niskassa. Meitsi tykkää. Kaikille lihasryhmille tulee siis annettua kasvuärsykettä kahdesti viikossa, ja tuntuu pelaavan paremmin kuin hyvin!
Tähän raskaan raudan rempomisen päälle olen painellut menemään kerran viikossa joko lenkkitossua pihalla sudittaen tai spinnitunnilla polkimia höyryttäen. Viikko sitten pitkästä aikaa kävin myös painamassa tämän soijasession sijaan aivan hävyttömän osuvan vähän vauhdikkaamman akrobatiasession, ja jumaleissön, että sydäntä lämmittää ja vintti kehtää vieläkin tuon volttituokion jäljiltä. Aijai. Joskus pieni tauko siis tekee erittäin hyvää, ja nyt taas tuntuu, että riittää ihan julmetusti paukkuja ja intoa painaa menemään akrobatiankin parissa. Jesss! Tänään taas uutta vastaavanlaista kehiin, ja jösses, että kuumottelee jo valmiiksi!

Mitä tästä opimme? Ensinnäkin kova ja tavoitteellinenkin treenaaja voi välillä tarvita sitä joustoa ja väliaikasta breikkiä tutusta ja tavanomaisesta menosta. Tiukimman vedon jäljiltä pieni ylimenokausi voi tehdä kutaa omalle kupolille, eikä välttämättä tulokset tästä kyttyrää tykkää. Kun pää saa kaipaamaansa lepoa ja ruho pääsee poikkeamaan siitä perinteisestä jatkuvasta tykityksestä, niin homma voi alkaa maistua ihan todella kermaiselta ja lähteä liitelemään ihan uusissa sfääreissä. Muistetaan siis pitää homma tasapainossa kovista tavoitteista huolimatta, ja pitää siitä vintistäkin huolta. Joohan?
Toisekseen, sen ravintopuolen ei tarvitse aina olla niin vakavaa ja kiveenhakattua. Välillä kovissa tavoitteissa sitä tiukempaa menoa todellakin voidaan tarvita, mutta jos niitä yleisesti passeleita ravintoperiaatteita pitää ilman ruokavaakaa pääsääntöisesti yllä, niin hyvä siitä tulee vaikka kovaa mentäisiinkin. Kyse on kokonaisuudesta. Ei pienistä pilkun viilauksista. 😉

Järisyttävän osuvaa viikonloppua!

Vilkaise myös:
Kehitykseni kisakuvissa 2013-2016
& Mitä fitnesskisadieeteistä tulisi ottaa opiksi?

Edellinen juttuni:
Pyramidisarjat – Taattu polte pihviin!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen