Piia Pajunen
Piia Pajunen

7 x HUVITTAVIA MUISTOJA LAPSUUDESTA!


Takaisinheitto ysärille! Lapanen pystyyn, kenestä olisi joskus vain ihana heittäytyä teleportilla takaisin lapsuuteen, edes yhden päivän ajaksi! Voisi keimailla huolettomana menemään ilman huolen häivää. Pienempänä jaksoi intoutua kaikesta pienestä vähän turhankin helposti ja repiä iloa irti melko yksinkertaisistakin asioista. Yhteen leikkiin tai peliin saattoi uppoutua jopa tuntikausiksi ilman mitään merkkiä kyllästymisestä tai kiinnostuksen katkeamisesta. Noh, onneksi muistot ovat jääneet (tai ainakin aika kullannut ne, hah), ja tässäpä vähän julki muutamia lapsuusmuistoja tuolta kupolini kätköistä!

JOSKUS YSÄRILLÄ TAPAHTUNUTTA…

Herkkujen perään olen ollut aika perso pienestä likasta asti, ja monesti tulikin salaa käytyä keittiön yläkaappien karkkikätköillä. Kiinnihän tästä sniikkailusta en koskaan jäänyt, ja suun sain monesti makeaksi muutamilla pikkukikoilla. Esimerkiksi After Eight paketin päällyskääreen sai näprättyä auki repimättä ja suljettua Erikeepperillä takaisin. Väleistä kun veteli minttusuklaalevyjä harvakseltaan, niin kukaan ei juhlapöydässä tätä huomannut. Minipääsiäismunapussin takasauman alle kun teki saksilla ohuen viillon, ei sitä kovin helposti voinut huomata. Pienestä kolosesta sai kaiveltua saksia pinsetteinä käyttäen minimunasia parempiin suihin. Boom! 😀
Karkkilinjalla kun aloitettiin, niin lapsuudessa nallekarkkienhan oli todellakin mentävä tasan. Siis ihan kirjaimellisesti. Lauantain karkkipäivän namuset jaettiin tasan jokaiselle niin, että kaikki saivat samanlaiset ja yhtä monta. Parittomista yksilöistä käytiin jaon lopuksi kauppaa, ja onnekkaimmissa tilanteissa kaikki himoitsivat eri namusia. Riitatilanteista en juuri muista, mutta aivan salettiin sitä kitinää oli!
Äiskän kanssa oltiin menossa pihalle touhottamaan, ja vakavana siinä sitten katselin meidän pihalampeen päin. Ilmaisin tiukkaan ääneen, että ”Se on sun syys, sun asias, jos hukutat mut”. Äiti toljottaa siinä monttu auki silmät kauhusta pyöreänä, että mitä tuo lapsi kuvittelee äidin tälle tekevän. Ilmeisesti tuore äksidentti, jossa olin leikkien ohessa tippunut tuohon lampeen hoitotädin hypätessä täysissä pukimissa perään minut sieltä pelastamaan, oli vielä liian tuoreessa muistissa, hah!

Meillä oli pienenä aina isoveljen kanssa tapana koristella kotosalla joulukuusi aaton aattona. Perinteen mukaan kinailuksihan meillä monesti meni, ja ilmeisesti äitillä meni niin hermot meidän joulurauhan tuhoamiseen, että eipä sekään enää muulla keksinyt meidän huutoa hiljentää kuin kaatamalla koko joulukuusi. Hahahah! Sillä taidettiin vihdoin hiljentyä. Illalla sitten sain kummitätini kylään, ja ensimmäinen asia, jonka jo heti ovella huusin tervehdyksesi oli, että meidän äiti kaatoi joulukuusen. Ja äitiä hävetti oikein olan takaa, ja varmaan vielä enemmän, kun bustaan sen parikymmentä vuotta jälkeenpäin täällä julkisesti. Hahahah! Sori äiskä! Äiskän puolustukseksi pakko sanoa, että oltiin satavarmasti välillä veljen kanssa aivan to-del-la raskaita, ja varsinkin minä, kun kitisin ja provosoiduin veljen koijausyrityksistä aika todella herkästi. 😀
Isoveljestä puheenollen parasta oli, jos tämä suostui vetämään mua ja mun kaveria Johannaa mopolla pulkassa. Ai, että se oli ehkä siisteintä ikinä, ja varsinkin kun hiljaisella hiekkatiellä vedettiin täysiä kurvista lumipenkkaan! 😀 Meidän pikkukylällä myös potkurilla pääsi näppärästi kouluun ja takaisin (kyllä, kuinka helmeä!), ja kerran tuo sattui kurvaamaan samaan aikaan mopolla ohitseni koulusta kotiin päin suunnatessani. Tämä lennosta jalalla potkurin etukoukusta kiinni, ja siinä mentiin aika hurjaa kiitoa pitkää suoraa rystyset valkoisina ja innostuksen sekä jännärin sekainen muikea hymy naamalla potkurin kyydissä. Aijjettä.
Jatketaan samalla perhesidelinjalla, ja liitetään juttuun vielä aikoinaan kovalla huudolla olleet kuulapyssyt. Saatiin kerran hyvä päähänpisto, että veli ampuisi mun mopokypärällä suojattuun takaraivooni yhden pamauksen, ja ehdotin, että jos ottaisin varmuuden vuoksi peiton niskaan suojaksi, jos menee hutiin. Kuulemma sellaista ei tarvittu, ja niskaanhan se pirullinen kuula nasahti. Kirpaisi niin pirusti, mutta samaan aikaan nauratti (molempia sekä vierestä seurannutta kaveriani) niin lujaa, ettei voinut edes olla kiukkuinen! 😀
Heitettäköön vielä ilmoille, että isosisko ja isoveli pitivät huolta, että urheilua tuli jo pienenäkin. Nämä kaksi neropattia päättivät ajaa minua pyörillä takaa (toinen legendaarinen pyörä oli nimetty ”Pikku-Rupuksi”), ja huusivat, että jos pysähdyn, niin alle jään. Itsehän en muista tästä traumaattisesta tilanteesta mitään, ja ehkä ihan hyvä juttu, haha!

pinkki neule
Pinkki neule: TÄÄLTÄ*

Menneiden muistelu tekee kyllä toisinaan niin poikaa, ja on toki hauska huomata, että niitä huikeita muistoja tuppaa löytymään ihan jokaiselta ajanjaksolta. Eipä sitä osaakaan ajatella, mitä juttuja ja asioita tästä nykyhetkestä tuleekaan kaipaamaan vaikka sitten kymmenisen vuoden päästä, ja itsehän ajattelen muutenkin niin, että on aina parempi elää kuin katua. Niin sitä pikkunatiaisenakin tiedostamattaan paineli menemään, ja hengissä ollaan edelleen! 😉

Muikeaa alkanutta viikkoa, ja muistakaahan tehdä niitä tuoreitakin muistoja joka iikka! 😉

Vilkaise myös:
Miten söin teininä?
& O-ou! IRC-galleriakuviani teinivuosilta!

Edellinen juttuni:
Kun syöminen ja treeni aiheuttavat stressiä?

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (8)

  1. Ruusa

    Joulusta tuli mieleen… Kun olin joku 5v natiainen, oltiin porukoiden kanssa jossain kylässä. Jotain taisin siinä kiukutella, ja talon emäntä minulle sitten ojensi, että jos en ole kiltisti, joulupukki tuo minulle risuja. Minä ihan pokkana tokaisen tädille takaisin, että noh, mun lahja, ja mä teen sillä mitä haluan, eli annan teille kaikille piiskaa 😀 Eli harvinaisen herttainen mukula olen ollut. Ja äidin suureksi iloksi ja häpeäksi, hoilottelin iskältä opittuja tuhmia lauluja jokaiselle joka jaksoi kuunnella.

    • Piia Pajunen

      Hahahahha! Siinä on ollut vierailla ihmettelemistä 😀 😀 Kyllä sitä lapsena tulikin suollettua kaikkea pihalle suustaan ja höpitsyä välillä ihan niitä näitä muina muijina 😀

  2. Annie

    Mulle jäi mieleen, kun selailin joku aika sitten ala-asteaikaisia päiväkirjoja ja siellä olin kirjoittanut olleeni Tykkimäellä ja että siellä oli ”ihan ällön kivaa”. Jäin ihan miettimään, että mulla ei ole kyllä vuosikausiin tainnut olla missään tilanteessa ”ällön kivaa” (mitä ikinä tarkoittakaan). Toisaalta vähän pelottavakin ajatus, että mikään ei enää tunnu niin huikealta kuin lapsena!
    Olen kyllä niin onnellinen, että sain elää ns. ysärilapsuuden. Tietysti vaikea verrata, kun nyt tänä päivänä elää itse aikuisuuttaan, mutta olen miettinyt, että kun nykyään ärsykettä, aktiviteettia ja idolia on vaikka muille jakaa, niin jääkö nykylapsille/nuorille enää mieleen mitään ilmiöitä, tuotteita tms. samalla tavalla kuin mun ikäluokalle? Kun nyt tuntuu, että jos itse rupeaa muistelemaan jotain herkkua tai tv-sarjaa, niin jos ei ihan jokainen saman ikäinen juttukaveri kyseistä hommaa muista, niin suurin osa ainakin! 🙂
    Lisäksi ainakin mun käymissäni kouluissa sai olla just sellainen ujo ja syrjäänvetäytyvä lapsi kuin olin. Kauhulla luen juttuja nykyajan kouluista, joissa kaikki tehdään ryhmässä, aktiivisessa oppimisympäristössä tai ties missä ja kaikkia painostetaan samaan ekstroverttimuottiin. Tosin niin minuakin nykyään työelämässä, mutta onneksi sain edes lapsena olla pääosin kuten halusin ja oppia ymmärtämään millainen olen 😀

    • Piia Pajunen

      Siis oon miettinyt paljon tota samaa, että vitsit kun lapsena oli niin överi-innoissaan kaikesta, ja miksei enää tätä saa (ainakaan niin usein) samalla tavalla enää puhkeamaan. Mutta oon kanssa tullut siihen lopputulokseen, että onneksi on saanut elää sellaisen lapsuuden ja juurikin tolla huikealla ysärillä, jolloin oli kyllä mahtava kasvaa.
      Mua harmittaa, että en osannut ikinä lapsena pitää päiväkirjaa, tai jos pidin, niin kirjoitin sitä ehkä kaksi viikkoa, ja lopulta jälkikäteen aina tuhosin sivut ja aloitin alusta. Eipä siis jäänyt jäljelle hirveästi mitään kirjallisia muistoja omista ajatuksista tuolta ajalta. Dämn.

  3. ninna

    Nyt pistit kyllä kovan postauksen. 90luku rules! Muistelu tekee todella hyvää varsinkin valokuvien katsominen. Vanhemmilla pitää katsoa kotivideot kun ovat vhs kaseteilla ja heillä on (vieläkin)nauhuri. Käyttääköhän kukaan enää perinteistä videokameraa? meilläkin oli veljen kanssa ja on edelleen joulukuusen koristelu tosin tänä vuonna jäi väliin aikataulun vuoksi. Lauantaikarkkipäivä oli aivan ehdoton, onkohan sekin jo last-season(karkkipäivä joka päivä?)meillä tapana aina Smurffi(vihreä!)limu lauantai saunassa, napakymppi telkkarista ja lauantai karkkipussi(jossa oma lempparini oli vaaleanpunainen sienikarkki)Oli pakko ihan googlettaa noita ysäriherkkuja. Mitä kaikkea kadonnut! Naminami välipalat, Spice girls tikkarit, toffo karkit, känkkäränkkä pastillit, Super jäätelö, tomjerry keksit, orbit purkka, hot rod sipsit, milkkis suklaamaitojuoma ja tietty ”kaikkien aikojen sankari, aikamme legenda kari grandi!” grandi mehut. vieläkin muistan sen mainoksen. ihania muistoja sinulla pidä niistä kiinni. oletko kuinka läheinen yhteydessä sisaruksiisi nyt?

    • Piia Pajunen

      Vanhojen valokuvien selaaminen on kyllä ihan ykköstä! Ja vitsit Lauantai-karkkipussissa sienikarkin edeltäjänä toiminut ”tennari”-karkki oli ihan ykkönen! Spaissari-tikkareiden tarroja tuli myös kerättyä, ja muistan kyllä vieläkin sen tikkarin ja sisältä löytyneen purkan maun 😀 Sisarukset ovat edelleen mulle äärimmäisen tärkeitä <3

  4. Heidi

    Aaa että ku oli taas nauruhermoja kutkuttava postaus 😀 Oon sua nyt jonkin aikaa seurannut somessa ja ahmin blogin kaikki postaukset iltalukemisina tässä viime kuukausina läpi ja haluun sanoa KIITOS! Oot todella inspiroiva, sulla on huikee tyyli kirjottaa ja oon saanu niin hyviä vinkkejä (mm. Tafferin gripit saa selkäreenii iha eri tolkkua!) ja oon alkanu ajattelee treeniä ja syömistä hiuka pidemmälle ku ”ens viikkoon” ja ymmärtäny sen ettei niit tuloksia leivota yhdessä yössä eikä ruokaa pelkäämällä, joten iso kiitos maailman avartamisesta 🙂
    Ja tähän postaukseen voin niiiin samaistua varsinkin tuon herkkutouhun osalta 😀 karkit jaettiin siskon kanssa todellakin tasan ja juurikin jännättiin miten ne eriparit jakautuu. Eikä ollu yks eikä kaks kertaa kun tämä pikku sokerihiiri on koulupäivän jälkeen vetäny mm. siirappia suoraan purkista kun muuta makeeta ei kotoa löytynyt, yeah I’m so proud 😀
    Mut anyway kiitos huippublogista, oot Suomen tykein mimmi!
    -Heidi

    • Piia Pajunen

      Eiii vitsit miten mahtavaa palautetta! KIITOS x 10! <3
      Ja tuohon siirapin imemiseen on pakko kanssa heittää, että purkista menivät myös ne jäätelön kinuski- ja lakukastikkeet sekä vispautuva vaniljakastike 😀 Mitä tahansa sokerista sieltä jääkaapin ovesta sattui avattuna löytymään 😀

Kommentoi »

Comments are closed