4 x IHANAT HOUSUT KEVÄÄSEEN

*Sisältää mainoslinkkejä

housut kevääseen

Olen aina ollut melko kranttu housujen suhteen, mutta viime vuosina olen päässyt näiden osilta aivan uusiin ulottuvuuksiin. Ennen arkena tuli käytettyä lähinnä farkkuja, mutta jösses, kuinka paljosta olen jäänyt paitsi tässä tylsässä muotissa nököttäessä. Olin myös pitkään sitä mieltä, etteivät leveät lahkeet sovi mun vartalonmallille. Ja kuinka väärässä olinkaan. Lisäksi punainen oli vaateväreissä mulla no-go, ja arvatkaa vaan, mitä väriä kaapistani nykyään löytyy melkeinpä eniten, hah!
4 x IHANAT HOUSUT KEVÄÄSEEN

KUVIOHOUSUT

Nämä kuviolliset keveät housut ovat aivan ihanan tuntuiset päällä ja materiaali niin pehmoista. Veikkaan, että tulevana kesänä ja loppukevään keleillä nämä tulevat olemaan kovaa valuuttaa oman vaatekaappini valikoimista. Jo vuosi sitten Balin reissulla kadehdin frendin päällä olevia vastaavanlaisia housuja, ja nyt olen niin fiilareissa, koska pääsen hulmuttamaan näitä kevättuulessa!

Kuviolliset housut: TÄÄLTÄ*

SPORTTILOOK

Kolme raitaa vaan toimii, ja näistä on kyllä tullut ihan lempparit. Niin helppo yhdistellä sporttisempaan mutta myös siistimpään neuleeseen tai muuhun yläosaan, josta tulee aika ihana kontrasti kokonaisuuteen. Rakastan myös näiden housujen himmeää leveäraitaista twistiä. Ei pistä silmään, mutta erottuu sopivalla tavalla, koska aina ei jaksa olla tylsä, hajuton ja mauton, heh.

Toppi: TÄÄLTÄ*
Housut: TÄÄLTÄ*

PUNAISET LEVEÄLAHKEISET

Voi pojat! Nämä ovat herkut! Oikein harmittaa, ettei ole tiedossa mitään juhlia, joihin nämä voisin vetää jalkaan, koska arjen lisäksi nämä toimisivat aivan loistavasti kesäkekkereissä tai illanistujaisissa. Plussaa myös mukavuudesta, joka on itselleni aika korkealla prioriteeteissä vaatteissa.

Leveälahkeiset housut: TÄÄLTÄ*

MUSTA JA KEVEÄ

Nämä ihanan keveät housut ovat olleet viime loppukesästä asti kovassa käytössä. Talvipakkasiakin tuli uhmattua ohuilla housuilla, koska nämä tarttuivat käteen kerta toisensa jälkeen vähän joka tilanteeseen sopiviksi ja helposti yhdisteltäväksi alaosaksi. Joustava vyötärökaistale myös tekee housuista todella mukavat.

Housut: TÄÄLTÄ*

Valkkaatko itse mieluummin farkut kuin muunlaiset housut? Ja käytätkö vain neutraaleja housuja vai saako sulla niissä olla enemmänkin väriä?

Hulmuavaa vappua!

TSEKKAA MYÖS:
Kun paino nousee ja vaatekoko kasvaa!?
EDELLINEN JUTTUNI:
Kuluneen viikon treenipäiväkirja

♥  MUUALLA:  ♥
PROVE-valmennukset // YouTube // Bloglovin // Instagram

kauneus muoti
Kommentit (4)
  1. Moikka! Minkä kokoisena olet kyseiset housut ottanut? Helpottaisi oman koon arviointia 🙂

    1. piiapajunen
      3.5.2019, 00:14

      Moikka! Mulla on oikeastaan poikkeuksetta aina kaikista housuista koko S/36, eli yleensä se toisiksi pienin. 🙂

  2. nuo punaset ja mustat on i-h-a-n-a-t. oon itsekin ajatellut että farkut on parhaat aina ja joka tilanteessa, mutta noita tuon mallisia oon himoinnut jo kauemmin. täytyy ehkä tänä kesänä panostaa 😀 housujen suhteen oon aika ranttu myös, vartalomallini on (omasta mielestäni) vaikea löytää sopivia housuja. pitkä selkä ja lyhyet jalat..

    1. piiapajunen
      8.5.2019, 11:01

      Äläpä! Kannattaa käydä vaikka vaatekaupassa testailemassa erilaisia housumalleja, ja siinä usein voi jo suoraan huomata, että mikä toimii ja mikä ei. Omakin vartalomalli on omaan makuuni hieman haastava, mutta aivan turhaan vierastin näitä hulmulahkeisia tai leveämpiä housumalleja. 🙂

Kommentointi suljettu.