HEI PIIA, MITÄ SULLE KUULUU?

Pari viikkoa sitten kyselin Instassa muilta siellä ruudun toisella puolella, että mitä kuuluu? Sain useamman vastakysymyksen, että mitä mulle puolestaan kuuluu. No, pistetäänpä näppis laulamaan näin blogipostauksen muodossa. Long time no see!
Blogihan on jäänyt tässä elämän tuulissa hieman sivuraiteille, kun tunnit päivissä tahtoo loppua aivan totaalisesti kesken.

Olen melko huono toteuttamaan luovaa toimintaa (eli esimerkiksi blogipostauksen kirjoittamista) tehokkaasti ja lyhyessä ajassa. Otanpa siis tavoitteeksi riipaista koko tekstin ajatuksen virtana vain tunnissa kirjoittaen ja näppistä yhtään miettimättä hakaten. Here we go!

Edit: Ei to-del-la-kaan onnistunut tuntiin (edes pelkkä kirjoittaminen), eikä varsinkaan viimeisteltynä kuvien ja asetteluiden puolesta. :)))

On vähän sirkusta

Tekemistä elämässä piisaa, kun on tuo neiti 9kk, parisuhde, koira, oma koti, omat läheiset, urheilu ja yritys. Levätäkin pitäisi. Ja vielä näin työrintamalla kun tulee tehtyä pariakin eri työnkuvaa duunia yrittäjänä.

On nettivalmennustoiminnan pyörittäminen, kehittäminen, ylläpito ja markkinointi. On sosiaalisen median pyörittämistä, jossa materiaalien kuvaamista, kirjoittamista, editoimista, yhteistöiden sopimista, viesteihin, kommenteihin ja sähköposteihin vastaamista, tarjousten pyörittelyä ja suunnittelua. On yksilövalmennettavia, joille ohjelmointia, kilpailuprosessin läpivetämistä, viestien vaihtoa, koreografioiden ja musiikkien suunnitelua ja hands-on valmentamista. Sitten on kaikki muut ”näkymättömät duunit”. Anatudea lainaten on verot, korot, korkojen korot. 🙂

To do-lista puhelimen muistiossa laahaa välillä (h*l-ve-tin) pahasti perässä, mutta täytyy sanoa, että priorisointi on siinä mielessä onnistunut, että hommat pyörii suht mallikkaasti (ainakin ulospäin) niiltä osin, jotka ovat kriittisiä. Maksavat asiakkaat ja dedikset ykkösenä, eli olen suosiolla nyt lopettanut työt illalla viimeistään 22:30, että pääsisin itse lepäämään, kun olen saanut hoidettua valmennusasiat ja muut sovitut ”tilaustyöt” kunnialla.

(Okei. Valehtelin vähän. Parit viikonloppuillat on painettu yöllä yhteenkin saakka, koska dedikset on vaan hoidettava. Ja joskus toteutuksessa vaan meneekin enemmän aikaa, kun on etukäteen tullut arvioitua.)

Ne mihin jää sitten jossain välissä aikaa, niin nappaan työn alle, mutta jos ei jää, niin pakko on ollut vaan kylmästi siirtää. Koska itsestä on pakko pitää huolta, ja haluan laittaa myös perheeni prioriteeteissä korkealle.

Hei me muutetaan!

Ettei myöskään tylsäksi elämä kävisi, niin pitkän puljaamisen, laskelmien, kartoittamisten, neuvottelujen, stressaamisen ja jännittämisen jäljiltä päästiin lyömään nimet paperiin. Meille valmistuu uusi koti vuoden vaihteen tienoilla Tampereen keskustan läheisyyteen meidän henkilökohtaisilla unelmaspekseillä. Uudiskohde, kerrostaloasunto, ihanat näkymät ja ihan lemppariympäristö. Lähellä lapsen isovanhempia, päiväkotia, luontoa mutta myös kaupunkia. Neljä huonetta. Sauna (❤️). Kodinhoitohuone. Ja iiiiso parveke.

Toki muutamissa yksityiskohdissa jouduttiin hieman tinkimään, mutta kokonaisuus sijainnin, ympäristön, valintojen ja tarpeiden täyttymisen kohdilta on sellainen, että en voi kun hymyillä onnellisena. Ja ehkä vähän liikuttuakin jo pelkästä ajatuksesta, kun on kyse niinkin tärkeästä asiasta kuin omasta kodista.

Olin ajatellut, että seuraava koti voisi lapsiperheeksi kasvaessa siirtyä keskustan ulkopuolelle ja rivari-paritalo-omakotitalo-suuntaan. Että olisi omaa pihaa ja rauhaa. Sellainen, mitä ”kuuluukin”. Kunnes tajuttiin puolison kanssa pyöritellä vaihtoehtoja tämän ajatusvinouman ja boksin ulkopuolelta. Tajuttiin, että me halutaankin ihan jotain muuta. Että tarvitaankin meidän perheelle ihan jotain muuta. Ja että rauha ja oma tila voisi tarkoittaa myös muutakin kuin reunamille muuttoa.

Uusi koti siis tulee olemaan sellainen, jota esim. vuosi sitten ei olisi tullut mietittyäkään vaihtoehtona. Mutta jotenkin se alkoikin kuulostamaan a) toimivalta b) mahdolliselta c) ihanalta ja d) yhtäkkiä todella järkevältäkin. Toki jouduttiin venyttämään budjettia hiukan, mutta uskon, että se tulee olemaan sen arvoista ja talouskin monien laskelmien pohjilta tämän kestämään. Ja jos ei, niin puskureita löytyy ensihätään ja aina asunnon voi laittaa myyntiin.

Vanhemmuudesta ja jaksamisesta

Tyttäremme on aivan huippu tyyppi. Ei voi muuta sanoa. Juttua, höpinää ja naurua tulee neiti 9kk:n suusta kovaa vauhtia ja ensimmäisiä tarkoituksenmukaisia sanojakin on jo tavailtu. Actionia riittää, kun tyyppi on päässyt fyysisesti vauhtiin, mutta tykkään. Hauskempaa on touhuta kuin kantaa toimintakyvytöntä lasta vaan ympäri kämppää päivästä toiseen (koska mikään muu ei kelpaa). Arki perheenä rullaa sinänsä suht letkeästi ja joustavasti, vaikka se kuuluisa tasapaino on välillä hieman herkästi järkkyvä, heh.

Meillä arjen jako on kallistunut selkeämmin niin, että meitsi hoitaa työpuolta enemmän ja Johannes taas touhuilee Eean kanssa  enemmän, jos tuntimääristä pidettäisiin kirjaa. On suorastaan hellyyttävää katsoa, millainen parivaljakko isästä ja tyttärestä on muodostunut. Toki onhan meillä myös hyvin paljon yhteistäkin perheaikaa, kun päivät on melko joustavia, eikä tartte olla naulittuna työhön kiinni kasista neljään. Mikä taas johtaa miinuspuolena usein siihen, että töitä tulee tehtyä kaikki illat myös viikonloppuja myöten.

Mutta tilannetta helpottaa se, että ollaan saatu ensi syksyksi osa-aikainen hoitopaikka pikkutyypille. Tuntuu hyvältä, koska tutustumiskäynnistä pieneen päiväkotiin jäi todella lämmin kuva ja lapsen luonteen huomioiden näyttäisi siltä, että on vaan hänellekin plussaa, että pääsee muihinkin ympyröihin pyörimään ja ikäistensä seuraa muutamaksi tunniksi arkisin. 😀 On helpottavaa myös tasata omaa jaksamista ja päästä myös vapauttamaan Johannes isommin töihin meidän yhteiseen yritykseen. Terkuin toimitusjohtaja, haha.

(Otin esiin tämän silläkin riskillä, että juuri törmäsin somessa keissiin näin vuonna 2021, jossa lasten päivähoitoasioista oli päädytty mammapalstojen tikunnokkaan maalitettavaksi. Koska itsekäs, yksinkertainen ja huono äiti. Isällähän ei ole mitään osaa eikä arpaa lapsen elämään tai mahdollisuutta olla tasavertainen vanhempi. :))))

Olen tosi iloinen siitä, että pikkuvauvavaihe on jo elettyä elämää. Se oli itselle tosi sekavaa ja ahdistavaakin. Oma mieli kun ”ottaa herkästi osumaa” ja Maaret Kallion hienoa termiä lainaten ”kuulun mielen riskiryhmään”, niin voisinpa raksia ruudun kohdassa synnytyksen jälkeinen masennus, joka otti aikansa eikä jäänyt pelkkään baby bluesiin. Lisäksi samaan syssyyn kun tuli liian kovinkin raskaita ja järkyttäviä uutisia, huolia oli vähän liikaakin ja eipä sitä ollut siltikään kerennyt selvitä ensimmäisen lapsen menetyksen surusta ja traumoista, niin se oli menoa. Vaikkei se kyllä suurimmaksi osaksi ulospäin näkynytkään edes lähimmille. Mutta harvoin se mieli näkyykään.

Tosi hyvää. Mutta muutakin.

Nyt siis kuuluu tosi hyvää. Vaikka monesti päivät ovat omalla tavallaan uuvuttavia, on huolia ja stressilevelit välillä paukkuu, niin kun on liiankin tuoreessa muistissa moneltakin kantilta se, että mitä on, kun on oikeasti paha olla, kun elää pelossa tai vastaavasti on joutunut ottamaan vastaan niitä elämän pahimpia uutisia ja selviämään niiden kanssa tuskissaan, niin elo tuntuu tällaisenaan jopa taivaallisen keveältä.

Toki huomaan sen, että kun mieli on joutunut kohtaamaan ja käsittelemään hyvin raskaita asioita, niin oma pää reagoi helposti todella voimakkaasti eri asioihin. Mieli kuormittuu tosi herkästi ja pelot saattavat rysähtää pintaan ja lujaa. Tällä hetkellä itseasiassa toivon, etten tietämättäni valehtele kuulumisistani, sillä selvityksen alla on eräät henkilökohtaiset terveyshuolet, jotka äkikseltään järkyttivät minua aivan suunnattomasti.

Kun on saanut omakohtaisesti kokea, mitä on kun, se negatiivinen lottovoitto osuu omalle kohdalle tai tapahtuu niitä asioita ”joita tapahtuu vain harvoille muttei minulle”, niin on välillä vaikea luottaa siihen, ettei pahaa voisi tapahtua. Tai ajatella huolettomasti, että se pahin mahdollinen tuskin osuu omalle kohdalle.

Tämä muuttui, kun vielä viisi minuuttia sitten ennen täydellistä maton jalkojen alta vetämistä oli miettinyt, että ”hitto kun pelottaa, mutta onneksi kohta saan varmasti huokaista helpotuksesta”. Kun ei se mennytkään niin. Eikä mennyt myös niinkään, että ”jos kävisi huonosti”, niin kyllähän siitä selvitään. Toki selvittiin, muttei sitä voinut yhtään aavistaa, mitä se lopulta tuli vaatimaan.

Mutta haluaisin luottaa siihen, että elämä rullaa. Että asiat on nyt oikeasti hyvin, eikä nurkan takana piileksi seuraavaa elämää pysäyttävää asiaa. Ja pääsääntöisesti olenkin alkanut uskoa tähän ihan toden teolla. Toivottavasti elämä on luottamukseni arvoinen. ❤️

Olipa tehnyt mieli mennä monessakin asiassa entistä syvemmälle, mutta tällä kertaa näin. Mutta tiivistettynä. Elämä on hyvää. Haurasta, kaunista, herkkää mutta hyvää. Siinä paljon iloa ja hauskuuttakin tällä hetkellä.

Ihania toukokuun ”aurinkopäiviä” just sulle!

TSEKKAA MYÖS:
Meitsi vastaa – Rasvanpoltto, riittävä treeni & kyykkyasento

EDELLINEN JUTTUNI:
Väsyttääkö sijoituspuhe? Lue silti edes tämä!

VALMENNUKSET:
Prove-valmennukset

Kommentit (4)
  1. Kiva, että uskalsit julkisesti tunnustaa, että isä on ottanut isomman roolin lapsen hoidossa ja päiväkotipaikka on varattu. Äitiyteen on niin helppo hyökätä, että usein tuntuu, että vieläkin vain perinteinen, kaikkensa perheelle uhraava äiti on ok, vaikka sekin luultavasti pesee piltin vaatteet väärässä lämpötilassa.
    Sinun kaltaisesi äitien myötä tämäkin tilanne hiljalleen helpottaa. Kiitän rohkeudesta.

    1. piiapajunen
      17.5.2021, 11:13

      Kiitos sulle kauniista kommentista. 🙏🏼 Jo ennen lapsihaaveen pistämistä haaveesta eteenpäin olin jo pitkään ihmetellyt tätä äitiyden suppeaa kuvaa. Että miksi äiti on niin korvaamaton ja miksi naisen tulisi hylätä kaiken sen puolesta, että haluaisi jälkikasvua. Miksi syyttävä sormi osoittaa äitiin, jos jokin ei toisen mielestä istu hänen kuvaansa täydellisestä lapsen kasvattamisesta?

      Musta tämä kaikki on vähättelevää sekä eräkunnioittavaa isiä ja miehiä kohtaan. Miksei isä voisi olla yhtä vastuullinen, osallistuva ja asioista päättävä vanhempi, kun lapsi on siirtynyt kohdusta maailman tälle puolelle? Rinnat eivät voi olla ainoa syy. Biologia ja ”luonnollisuus” on muutakin kuin napanuora, äidin tuoksu ja imetys. Luonnollinen on minusta sitä, mikä on ylipäätään mahdollista meidän luontomme puitteissa. ❤️

  2. Olipa mukavaa, että ehdit pitkästä aikaa päivittää blogia. Ymmärrän, että kiireessä muut asiat priorisoituvat bloggaamisen edelle, ellei kyse ole esimerkiksi kaupallisesta yhteistyöstä. Itse vaan niin suren tätä ”blogien kuolemaa”. Luin vähän aikaa sitten eräästä vielä hengissä sitkuttelevasta blogista, miten lukijat kommentoivat, että blogit ovat jo muinaishistoriaa, eikä kukaan jaksa enää keskittyä niin pitkien tekstien lukemiseen. Olin, että apua. Mun mielestä on huolestuttavaa, jos ei enää jakseta keskittyä tuon vertaa lukemiseen, vaan kaikki pitää esittää jotenkin visuaalisesti tai kuunneltavana versiona (jolloin voi samalla multitaskata jotain muuta…). Henkilökohtaisesti mä itse luen mieluummin vaikkapa kerran viikossa koneen ruudulta rauhassa pidemmän blogitestin, kuin saman asian instagramin tarinoista lyhyiksi tiivistetyiksi virkkeiksi poimittuna viikon varrella. Mulle itselleni esim. Instagram on paikka, jossa katselen nättejä tai inspiroivia kuvia ja haluaisin lukea korkeintaan muutaman lauseen kuvatekstejä. Mutta niin kai se maailma vaan muuuttuu…

    1. piiapajunen
      17.5.2021, 11:07

      Siis tätä mä oon miettinyt itsekin, että kehityksen suunta tuntuu olevan se, ettei pidempiin teksteihin/kokonaisuuksiin/videoihin enää jakseta niinkään paneutua. Nykypäivähän ohjaa meitä muutenkin siihen, että vain näpäytyksellä kännykän näyttöön saat uutta ja uutta. Ei tarvitse keskittyä ja se on aivoille palkitsevaakin, kun aina joka klikkauksella voit saada uutta ja mielenkiintoisempaa. Että ei mun tarvitse katsoa tätä tarkemmin, kun uutta on loputtomasti lisää.

      Mä myös itse tykkään lukea pidempiä kokonaisuuksia. Rakastan syventyä aiheeseen. Uppoutua asioiden eri kulmiin. Harmittaa vain, kun niitä tuntuu olevan yhä vähemmän tarjolla. Ainakaan laadukkaina ja aidosti kiinnostavina sellaisina. Mutta niin se maailma taitaa vain muuttua.

Kommentointi suljettu.