MEITSIN HÄÄPUKU – MILLAINEN JA MIKSI?

Hääpuku. Tuo kankainen kaunokainen, johon lähes jokaisella morsiamella osuu jonkinlainen tunnelataus. Sitä etsitään kissojen ja koirien kanssa, ja kompromisseihin harva tyytyy. Kriteerit ovat korkealla ja budjettikin tuntuu olevan suhteellisen huikeaa luokkaa. Ainakin siihen nähden, että pukua pidetään vain yhden päivän ajan koko elämässä. Helppoa sen puvun löytäminen ei kaikille ole, ja olin itsekin varautunut todella haastavaan puvun metsästykseen lähinnä hieman erikoisesta vartalonmallistani johtuen.
Ensimmäiset realiteetit tulivat jo suoraan vastaan, kun etunojassa kävin testaamassa ystäväni hääpukua, jota olin ihastellut tämän hipiän pinnassa. Pieni unelmien pirstaloituminen osui kohdalle aika vauhdilla, kun minulle täysin sopiva hääpuku ei ihan käsien liikuttamisen mukaan otettuani. Olkapäätä, hartiaa ja leveää selkää kun on kertynyt sattumoisin tässä urheilu-urani varrella, niin eihän siinä jäykkä ja joustamaton pukukangas antanut varaa joustaa edes sen vertaa, että käden olisin otsalleni kyennyt nostamaan ilman julmettua kirraamista hihansuusta. Isompi koko olisi taas roikkunut peruspönötyksessä päällä, joten täytyi siinä todeta, että olkaimelliset sekä hihalliset olivat poissa laskuista. Shieet.
Varsinaisella puvun metsästysreissulla kaasoni Janina kuitenkin bongasi hääpukuliikkeen rekistä samantien tuon kaulaan päin kapenevan olkaimellisen ja järisyttävän upean puvun, joka olikin ensimmäinen, jonka päälleni iskin. Tiesin tuon heti olevan “se hääpuku”, sillä puku ei kirrannut tippaakaan, pysyi jämptisti päällä, korosti kroppani muotoja ja kaiken kukkuraksi sain vielä haaveilemani pitsiselkämyksen olkaimineen! Plussaa tuli myös keskivartalon leikkauksesta, jonka johdosta “vatsakontrollista” ei tarvinnut huolehtia laisinkaan, eli isommatkin shampanjaturvotukset ja hääkakkupullotukset jäisivät tyystin piiloon (tuli oikeasti tarpeeseen, hah). Käytännöllisyys omassa vauhdikkaassa ja vaativassa menossa olikin aika ykkösenä mielen päällä, ja kun ulkoasukin natsasi aivan täydellisesti, niin se oli siinä! Katsing, ja sain huokaista helpotuksesta! Se löytyikin heti!
 
Talvihäistä kun puhuttiin, niin olennaiseksi osaksi nousi myös siirtyminen hyisessä talvi-ilmassa kodin, vihkikirkon sekä juhlapaikan välillä. Pitkään pohdiskelin valkoisen tekoturkiksen hankkimista vilpoisia siirtymisiä varten, mutta arvelin takin olevan omalta osaltani melkoinen turhake yhdeksi päiväksi, sillä en ole kovinkaan viluinen ihminen muutenkaan. Kirkosta poistuin tuoreen aviomieheni kyljessä ilman takkia, ja oikeastaan uskollinen musta toppatakkini olikin päällä vain kotoa kirkkoon siirryttäessä, jota kukaan ei edes nähnyt.
Omia vinkkejäni puvun ja asukokonaisuuden valintaan:

• Valitse puku oikeasti oman tahtosi ja tyylisi mukaan. Valitse siis pukusovitukseen mukaan ihmiset, jotka tiedät olevan sopivan rehellisiä ja mielellään tyylitaitoisia (tai oikeastaan tyylisi tuntevia).
• Vältä raahaamasta mukaan negatiivisuuteen taipuvia ja omaa makuaan korostavia henkilöitä. Pääosassa on kuitenkin sinä ja vain sinä. Ei ystäväsi maku ja mieltymykset. Myös liian iso lössi voi joissain tapauksissa tuottaa turhaa päänvaivaa sovittaessa, eikä muiden ihmisten mielipide muutenkaan pitäisi vaikuttaa omaan tahtoosi ja lopulliseen päätökseesi.
• Mieti puvun käytännöllisyyttä kyseiseen juhlatilaisuuteen. Päivä on kuitenkin pitkä, ja epämukavassa tai hankalassa puvussa hääpäivän viettäminen ei tuskin ole kovin mukavaa.
• Älä tilaa liian pientä pukua. Nykyistä kokoasi pienemmän “tavoitekoon” valkkaaminen aiheuttaa vain tarpeetonta stressiä muutenkin mieltä kuormittavan hääjärjestelyn keskelle. Pukua voi aina pienentää, mutta suurentaminen on usein vaikeampaa.
• Hanki puku ajoissa. Valtaosassa puvuista toimitusaika saattaa olla useita kuukausia, joten ihan viime tinkaan ei pukuhommia kannata jättää.
• Älä stressaa liikaa kengistä. Jos puvun helma on perinteisen pitkä ja etenkin tyllillä varustettu, niin kenkiä ei luultavimmin kukaan edes näe. Illan pikkutunneille voi varata myös erikseen ballerinat tai tennarit, mutta kukapa niillä kieltää astelemasta myös alttarille.

Tässä alla pari konkreettista esimerkkiä siitä, miksi juuri minä halusin puvulta melkoista käytännöllisyyttä ja toimivuutta kovassakin menossa. Ensimmäinen kuva näistä onkin juuri keskeltä meidän häätanssia, ja kovin meno tanssilattialta yön pikkutunteina ei (onneksi) jättänyt jälkeensä todistusaineistoa, hah!

 

Kuvat: Tiina Uimaluoto
Häistä on nyt vierähtänyt melkein puolitoista kuukautta, ja tuo upea valkoinen tekele roikkuu edelleenkin meidän pukeutumishuoneen oven karmissa (tukkien arkista touhotusta). Kyllä se tosiaan heti häiden jälkeisenä päivänä konkretisoitui tällekin morsmaikulle, että on tuo hääpuku vain melkoinen kertakäyttökapistus. Vaikka laatu kestäisi tiuhaakin käyttöä ja ulkonäkö hivelisi hellien omia silmiä, niin eihän tuo hääpuku nyt mihinkään muuhun tilaisuuteen tosiaankaan sovellu eikä uudelle käytöllä pitäisi olla juurikaan tarvetta.
Ensimmäisenä pesulaan tuo olisi varmaan kuskattava, mutta nyt käynkin pientä henkistä kamppailua itseni kanssa, että säilytänkö tuon kaunokaisen vain tujauttaisinko myyntiin? Jos siellä päässä “jo naineilla” vaimokkeilla on kokemuksia puvun jälkeiselämästä, niin antakaahan kommenttiboksin paukkua!
Ja hiiohei! Jos muuten missasit eilen viraaliksi tuikkaamani My Day-videoni tuben puolelta, niin iskehän se äkkiä pyörimään TÄÄLTÄ! Melkoiset massat silmäpareja tuon on jo kerennyt kurkkaamaan, joten hyökkäähän sinäkin äkkiä astialle!

Virkeää ja veikeää viikonvaihdetta!

Kurkkaa myös:
Meitsin häälook – Meikki & hiukset
& Mikset pidä sormusta? Vaihdanko sukunimeä?

Edellinen juttuni:
P***a päivä, kakku pelastaa! – my day

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen