Menoa ja meininkiä fitnesslajien MM-kisareissulla

Herranisä mikä reissu. Rankka, mutta niin mieletön. Tänään palattiin takaisin kotimaan puolelle Suomen joukkueen kanssa Puolan Bialystokin Fitnessin MM-kisareissulta univelkalastin ja huikeiden kokemusten kera. 😀
Oma pestini näissä karkeloissa oli Suomen joukkueen huoltohommat takahuoneen puolella, mutta lauantaina minut laitettiin yllätyksekseni suorittamaan IFBB:n kansainvälistä tuomaritestiä, enkä takahuoneeseen kerennyt kuin aivan päivän päätteeksi. Testin tuloksia ei vielä ole saatu tietoon, mutta ainakin body fitnessin varjotuomaroinnissa vedin täyden bingon, joten uskoisin, että läpi meni.





Ensimmäinen kisapäivä verotti kuitenkin sen verran rajusti, että ilta päättyi hotellihuoneen lattialle sekavan hysteeriseen huutonauruun pyörien kyljeltä toiselle sikiöasennossa. Toinen päivä tähän päälle lavan takana huoltohommissa, niin jatkoilla banketissa vedettiin diskoteekan puolella jalalla häikäilettömän koreasti aivan hiestä märkänä, ja oltiinkin viimeiset paikan päällä. Rankka työ vaatii rankat huvit, vaikka jatkot pistettiinkin purkkiin jo puolilta öin, ettei ihan hävyttömän pitkään annettu meidän heilua. Eipä ole hetkeen tullut naurettua yhtä paljon kuin tämän viikonlopun aikana, ja tämähän tekee ihmiselle vain hyvää.
Olen myös äärimmäisen onnellinen siitä, että pääsin katsomaan kaikki fitnessin vapaaohjelmat varjotuomaroinnin ohessa. Tarjolla oli paljon hyvin erilaisia ja korkeatasoisia vapaaohjelmia, joista sai taas lisää inspistä omaan tekemiseen. Pieni haikeus myös iski, kun ennen kisapäivän alkua katselin vaparikisaajien lavatestausvuoroa vielä tyhjän katsomon edessä kisavalojen valaistessa akrobatian ja kauniiden liikelinjojen täyttäessä lavaa. Siinä hetkessä on vaan jotain niin maagisen kaunista ja upeaa.
Välillä kyllä kaipaan toden teolla noita amatööripuolen kilpailuja, sillä niissä on vain ihan omanlainen tunnelmansa ja ilmapiirinsä verrattuna ammattilaispuolen jenkkimeiningillä höystettyihin skaboihin. Aikansa kutakin, ja onneksi saan edelleen olla mukana tällä puolella taustajoukkojen, tuomaritoiminnan ja tässä pikkuhiljaa myös valmennuksen puolella.

Suomen mitalisaldo jäi kyllä harmillisen heikoksi, mutta näin käy joskus aina urheilumaailmassa. Lähelle kuitenkin päästiin, ja finaalissa kuuden parhaan joukossa nähtiin joka tapauksessa neljä suomalaista kovaa kilpailijaa neljästä eri sarjasta. Olen myös erityisen ylpeä meidän Oonasta, joka juniori-ikäisenä vetäisi jälleen kerran finaalipaikan naisten vaparifitnessissä. Seitsemäs kansainvälinen kilpailu ja seitsemäs finaalipaikka, joten ei lainkaan huono suora noin nuorella iällä.
On kyllä huippua olla osana näin mieletöntä ja uniikkia urheilulajia, ja tuolla maailmalla sen taas joutuu toteamaan, kuinka hienoa tämä touhu kaikessa erikoisuudessaan on. Siinä ehkä näiden lajien suola onkin, että ne ovat kaikessa järjettömyydessään niin mahtavaa touhua ja kerää yhteen niin huikeita sekä erilaisia persoonia.




Reissu oli kaikesta luonnollisesta härdellistä huolimatta tällä kertaa yllättävän helppokulkuinen ja sujui lähes täysin ongelmitta. Järjestelyt toimivat, aikataulut olivat inhimilliset ja Suomen reissupoppoo oli todella osuvaa ja toiminnan väkeä. Tällä reissulla jopa kerkesi (ylen)syödä, joka ei todellakaan ole aina ollut ihan itsestäänselvyys, kun kisapaikalta on päässyt toisinaan lähtemään pois vasta puolen yön aikaan. Hämmentäviä tilanteita, todella huonoa huumoria ja huutonaurua riitti kuitenkin sitäkin enemmän, ja meno oli suorastaan huikeaa! 😀
Vaikka Suomeen on nyt palattu tänään iltapäivällä, niin itse pääsen kotiin vasta myöhemmin tällä viikolla. Vahvana tavoitteena on silti päästä univeloista ja reissupöhnästä eroon alkuviikon aikana, ja päästä reissusta motivoituneena vääntämässä parit kunnon treenit. Mahtavaa alkanutta viikkoa sinne ruudun toiselle puolelle!

Edellinen juttuni: Kinttuja muokkaava räjähtävä loikkatreeni