LASTENVAUNUJEN VALINTA: EMMALJUNGA NXT90

Kaupallinen yhteistyö: Lastentarvike

Emmaljunga NXT90

Tuossa alkuvuodesta, kun vatsa lähti pyöristymään kovaan tahtiin, alkoi nousta mielen päälle ne edessä olevat pakolliset hankinnat. Samalla alkoi nousta myös hiki otsalle ja stressilevelit hyppyytellä hermoja salakavalasti, sillä tällaisina keltanokkina meillä ei ollut minkään tason käryä mistään lastentarvikkeisiin liittyvästä.

Olin lähinnä kuunnellut frendin kiroamista, kun tämä oli ostanut autoon turvakaukaloon telakan, jonka joutui uusimaan jo vauvavuotena, kun seuraavan vaiheen osaset eivät enää käynytkään toisiinsa. Valtasi etukäteen fiilis, että lirissä ollaan mekin. Merkkejä, pelejä ja rensseleitä oli vähän liiankin moneen lähtöön. Kun ei heti tällaisella perinteisellä suomalaisella mentaliteetillä tullut mieleen, että tätä varten on erikoisliikkeet ja oikeasti asiansa osaavat myyjät. 🙂

Tähän alkuun vielä tiivistettynä lastenvaunut for dummies:

(In case you need it. Itse olisin tarvinnut hahmottamiseen, koska olin niin noobi)

  • Yhdistelmävaunut = Vaunurunko, joka toimii pikkuvauvan kanssa ensin vaunukopalla sekä vauvan kasvaessa tilalle vaihdettavalla “ratasosalla”.
  • Vaunukoppa = Ensimmäiselle n.6kk ajalle menevä yhdistelmävaunujen runkoon kiinnitettävä vaunuosa (se mikä näissä kuvissa näkyy)
  • Ratasosa = Istuinmallinen osa yhdistelmänvaunuihin isommalle vauvalle ja taaperolle n. 6 kuukaudesta eteenpäin. Vaihdetaan siis vaunukopan tilalle. Saa usein säädettyä enemmän makuuasentoon tai istuma-asentoon vauvan kasvun mukaan.
  • Turvakaukalo = Pienen vauvan matkustus”istuin” autossa.

Emmaljunga NXT90-lastenvaunut

Vaunuiksi meille valikoitui Tampereen Lastentarvikkeen erittäin asiantuntevan opastuksen pohjalta Emmaljunga NXT90-yhdistelmävaunut. Stressilevelit laskivat samoin tein, kun liikkeeseen sisälle päästiin. Oletin (tyhmänä), että meidän olisi ollut ymmärrettävä enemmän vaunujen päälle, mutta Lastentarvikkeen ammattitaitoinen myyjä osasi suoraan nostaa meille meidän tarpeisiin sopivat vaunuvaihtoehdot ja tuoda esille kaikki yhteensopivuusasiat. Niin, ja selittää selkokielisesti. Ahh. Kiitos!

Meille lastenvaunuja valitessa oli tärkeää, että vaunut soveltuisivat monenlaiseen maastoon ja sääolosuhteeseen. Vaikka asutaankin aivan keskustassa, niin tykätään toisinaan liikkua myös epätasaisemmassa maastossa asfaltin lisäksi, ja etenkin Pyynikin ulkoilumaastot ovat ihan vakkarikamaa vaunulenkeillä. Näin kolmen kuukauden tosiajolla Emmaljunga NXT90 on osoittautunut todella monikäyttöiseksi ja vakaaksi menopeliksi, sillä säädettävä jousitus sekä monen alustan menevät renkaat pelaavat kuin öljytty tarvittaessa vähän vaativammassakin maastossa.

Hyvä argumentti myyjältä eri vaihtoehtojen väliltä valitsemiseen oli juuri se, että Emmaljungat ovat valmistettu ja suunniteltu Ruotsissa. Eli käytännössä ne ovat jo lähtokohtaisesti tehty pohjoismaisten sääolosuhteiden kommervenkit sisäistäen. Kun toisena päivänä voi olla helle ja seuraavana päivänä sataa kuraa ja lunta. Vaunukopan materiaali itsessään kestää hyvin ravan, kosteuden ja roiskeet, ja vaunukopan hyvin pinnoitetun materiaalin saa helposti pyyhkäisemällä puhtaaksi. Nyt syksyn pahimmat kurakelit koettuna vaunukoppa on edelleen kuin uusi.

Fun fact: Emmaljungan vaunukopan materiaali on 50% kierrätetyistä pulloista.

Emmaljunga NXT90

Värillä on väliä

Vaunukopan värin puolesta haluttiin juuri mahdollisimman helppohoitoinen ja siistinä pysyvä, ja pohdinta mustan ja harmaan välillä ratkesi asiantuntevalla vinkkauksella todella helposti. Musta materiaali kuulemma voi helpommin näyttää pölyn ja lian, kun taas harmaa voi kestää elämän tomuja jonkin verran paremmin. Päädyimme siis harmaaseen “Lounge Grey”-sävyyn, joka näin kolmen kuukauden raparallilla on edelleen täysin ehta ilman juuri minkäänlaisia eleitä puhdistuksen eteen (ihanaa, koska näissä putsaushommissa olen laiskimus). Toisaalta väittäisin tällä käyttökokemuksella, että pinnoite on vaunukopassa sellainen, että varmasti lähtisi puhtaaksi “herkemmätkin sävyt” ihan kevyellä pyyhkäisylläkin, jos putsaustarvetta olisi.

Koko ja kasattavuus

Etukäteen mietitytti myös lastenvaunujen koko ja kasaamiseen liittyvät kommervenkit. Lastenvaunujen tulisi mahtua meidän taloyhtiön hissiin, joka ei ole meillä koolla pilattu. Tämä toteutui heittämällä, ja kun kahdessa sekunnissa säädettävä työntökahva taittuu pois hissin ovien välistä.

Myös meidän auto itsessään ei ole mikään tilaihme, mutta Emmaljunga NXT90 -runko taittuu nätisti kasaan ja mahtuu kyytiin (ilman väkivaltaa, ja jopa mulla riittää tähän hermot). Renkaatkin saa tarvittaessa napsautettua irti tiukimpaan peräkonttiin sullottaessa, eikä näidenkään irrotus ja takaisin kiinnitys ole temppu eikä mikään (tämäkin testattu menestyksekkäästi mun äärimmäisen lyhyellä pinnalla, hah).

Yhdisteltävyys

Mulla oli hissiin mahtumisen lisäksi vain toinen “ehdoton” toive: Että turvakaukalon saisi yhdistettyä vaunujen runkoon helposti ja vaivattomasti. Olin meinaan jo aiemmin tsekkaillut kaverin menoa, kun tämä siirsi kauppareissulla takapenkillä turvakaukalossa nukkuvan pikkutyypin vain niks-naks runkoon kiinni unia häiritsemättä. Tätä toivetta en edes ehtinyt ääneen sanoa, kun Lastentarvikkeen myyjä osasi vinkata tähän sopivat adapterit tätä tarkoitusta varten. Adaptereita on saatavilla moniin eri turvakaukalomerkkeihin mätsäten.

Vaikka elämää nyt ei vielä ole haluttu pidemmälle suunnitella, niin samalla tuli myös ilmi, että samaiseen runkoon on mahdollista saada adapterilla myös sekä isomman lapsen ratasosa sekä pienen vauvan vaunukoppa samanaikaisesti “junamalliin”. Eli jos sattuisi tulemaan eteen tilanne, että samaan vekottimeen pitäisi saada kaksi pikkutyyppiä kyytiin, niin eipä tarvitse ostaa väkisin uusia vaunuja. Vaihtoehtoisesti saman vaunukopan ja ratasosan saa vierekkäin NXT Twin runkoon, eli tällöin riittää vain uuden rungon hankkiminen. Tällaista mukautuvuutta arvostan itse suuresti.

Emmaljunga NXT90 pähkinänkuoressa

Tässä rehellinen mielipiteeni kyseisistä vaunuista:

  • Kevyt, vakaa ja ketterä työnnettävä niin kaupungissa kuin maastossakin (jousitus ja mukautuvat pyörät)
  • Runko nopea ja helppo kasata esim. auton peräkonttiin. Myös kaikki neljä pyörää mahdollista irrottaa ja laittaa takaisin (jopa minulla riittää tähän kärsivällisyys)
  • Työntökahva supervaivaton säätää eri säädöille jopa vauhdista käsin työntäjän vaihtuessa lennosta
  • Etupyörät kääntyvät ja halutessaan lukittavat
  • Vaunukopan materiaali kestää hyvin säätä sekä likaa ja on helppo puhdistaa.
  • Turvakaukalon saa helposti runkoon adaptereilla (helpottaa mm. kauppareissuja vauvan kanssa)
  • Erittäin toimiva ja käyttäjäystävällinen vaunukokonaisuus ilman “ränklättäviä osia”

Miinuksena esittäisin “jarrupolkimen jämäkkyyden” ja sen, että jarrua pois otettaessa tämän joutuu nostamaan kengän päällysosalla, joka voi kurakeleillä sotkea vaaleat kengät. Korvanappiini tätä kirjoittaessa tulikin tieto, että uusimmassa myymälöihin jo valuneessa 2021-mallissa jarru on uusittu, jolloin jarrun saa myös pois kengänpohjalla alas painamalla. Ei enää likaisia kenkiä! Valkoiset tennarit tykkää. 🙂

Emmaljunga NXT90

On tosiaan hullua ajatella, että jo reilu parin kuukauden päästä käytössä on vaunukopan sijasta ratasosa, ja tämä NXT Ergo-istuinosa odottaa tuota päivää jo valmiina varastossa, joka valkkailtiin jo samalla matkaan Lastentarvikkeen asiantuntijan avustuksella. Tyyppi kasvaa niin hirveää vauhtia, että eipä mene kauaakaan, että on päästävä kuikuilemaan ja hengailemaan messissä pystymmässä asennossa.

Jos vaunujen, turvakaukaloiden tai muiden tarvikkeiden hankinnassa on kysymysmerkkejä, niin Lastentarvikkeen myymälöitä löytyy yli 20 ympäri Suomen, joista jeesiä ja neuvoja näiden valintaan saa rautaisella ammattitaidolla. Myös tämän suomalainen perheyrityksen verkkokauppa löytyy täältä!

Vauhtia viikonloppuun!

KURKKAA MYÖS:
Tarpeelliset hankinnat vauvalle – Mitä ollaan tarvittu eniten?

EDELLINEN JUTTUNI:
Paskoja juttuja minusta

VALMENNUKSET:
Prove-valmennukset taas tammikuun alussa!

hyvinvointi perhe
Kommentit (4)
  1. Minulla sekä ystävällinen on myös nämä vaunut, minä asun kaupungissa ja ystäväni taajamassa. Olemme molemmat yhtä tyytymättömiä vaunuihin ja ennen kaikkea niiden kestämättömyyteen: omissani työntöaisan nahkaosa venähtänyt jo muutaman kuukauden käytön jälkeen, ystävälläni nuo samat renkaat kun sinulla kuluneet melkein läpipuhki reilu vuoden käytön jälkeen. Lastentarvikkeesta molemmat ostettu, mutta takuu ei korvaa. Omani myös nitisevät nykyään ihan hulluna. Uudessa mallissa ei ole kopassa moniportaista säätöä kuomulle, niin kuin taas vanhassa oli. Ja lisäksi nämä ovat kaikkea muuta kun ketterät, esimerkiksi näitä on mahdoton ohjata yhdellä kädellä. Summa summarum: en missään nimessä suosittele, varsinkin kun on niin hemmetin kalliit.

    1. Ai! Mulla taas Emmaljungia on ollut lähipiirissä useampia, ja heiltä olen kuullut todella paljon hyvää (ja myös itsekin aikoinaan Emmaljungan rattaita työnnellyt heitä jeesiessä), mikä vain vahvisti alkuperäistä valintaa. Liikkeessä ja liikkeen pihassa koeajolla useampia eri merkkejä ja malleja vertaillessa myös nämä nousivat positiivisesti esiin. Me olemme puolisoni kanssa kokeneet nämä todella ketteriksi ja mukautuviksi, mutta tietenkin nämä ovat myös makuasioita. Toinen tykkää autoissakin Audista ja toinen Bemarista.

      Toki tuo on kyllä tosi ikävää, jos vaunut ovat kuluneet noin nopeasti käytössä, kun kuitenkin ovat iso sijoitus. Meillä näin melkein neljän kuukauden käytöllä ei ole minkäänlaisia kulumisen merkkejä, josta olenkin ollut positiivisesti yllättynyt näin keltanokkana, kun ajattelin, että varmasti kovalla käytöllä alkaa äkkiä kulumia tulemaan vaunuihin kuin vaunuihin.

  2. Mistä toi ihana vaunuverho on?

    1. Tuon bongasin Torista! Kuosi on Nappinjan Pioni-kankaasta, ja noita moni myykin käsitöinä tehtynä eteenpäin. 🙂

Kommentointi suljettu.