ELÄMÄNI EI TODELLAKAAN OLE, MITÄ HALUSIN
Sain jokin tovi sitten melkoisen mielenkiintoisen kommentin. Vapaasti muisteltuna se meni kutakuinkin niin, että vitsit, kun mun elämässä näyttää kaikki pamahtavan niin täydellisesti häränsilmään ja tavoitteet sekä unelmat vain täyttyvät niin parisuhteen, työn, opiskelun ja muidenkin osa-alueiden puolesta aivan mielettömällä tahdilla. Tämän ihailevan kommentin jättäjä toki itsekin tokaisi, että tuskinhan asiat usein niin suoraviivaisia ovat kuin näyttävät, mutta hän itse ei kuulemma edes tiennyt mitä ensi viikolla elämässään tekisi saati mihin lähtisi tulevana syksynä opiskelemaan.
Nooh, kyllähän tämä allekirjoittaneen elämänkulku kuulostaa aika huikealta, kun sen noin kuivalee, ja turha tässä on sitä kieltää, etteikö melkoisen muikeasti hommat olisi pamahtaneet plakkariin nyt viimeisen kuluneen vuoden aikana. Voitontanssien meiningeissä on siis pistetty todellakin jalalla koreaksi viime aikoina useampaan otteeseen. Sitä ennen täytyy sanoa, että tämä likka on ollut toisinaan totaalisen kujalla siitä, mitä elämässään haluisi, kannattaisi ja olisi yleisellä tasolla fiksua tehdä. Kovat ja lapsellisen voitokkaat olivat aikoinaan tämän tytön kuvitelmat, mutta elämä lähti kuin lähtikin läimimään päin naamaria, vaikka visio oli ollut kirkkaana mielessä.
Ikää mittarissa mulla on tällä hetkellä 27-vuotta. En omista sitä upeaa kivistä omakotitaloa. Terassia ja helppohoitoista mutta silti niin tyylikästä takapihaa ei ole. Takapihallani (jota ei edelleenkään ole) ei käy sitä TV-sarjoista tuttua ylitiivistä ja ah niin ihanaa ja vuosikausia vanhaa kaveriporukkaa grillaamassa ja saunomassa aina perjantaisin olutpullo kädessä. En omista saunaa. Mulla ei ole nousukiidolla siivitettyä vakituista työpaikkaa enkä ajele mun unelmien Mersulla. Valmistumiseenkin vierähti muutama vuosi enemmän kuin ajattelin, eikä opiskeluhommatkaan menneet ilman katkoksia pakettiin. Elämä ei rullaa huolettomasti ja vaivattomasti koko aikaa eteenpäin, vaan haasteita tarttuu, noh, säännölliseen tahtiin kengän pohjiin kiinni.
Elämäni ja tulevaisuuteni ei ole kovinkaan selvillä. Kaikki on tavallaan sepposen selällään. En tiedä mikä musta tulee “isona”, sillä mulla ei ole yksiselitteistä silmissä kiiluvaa tiettyä poltetta sitä yhtä ja selkeää unelma-ammattia kohtaan. Toisaalta, rakastan sitä mitä tällä hetkellä teen, mutta onko se sitten sitä, mitä haluan tehdä vaikka 10 vuoden päästä. Se jääköön nähtäväksi.
Jos heitetään likkaa ajassa pattiarallaa viitisen vuotta taakse päin, niin tämän hetkinen elämäni ei näytä hirveästi siltä, mitä olisin sen tässä vaiheessa halunnut tai odottanut olevan. Aika monessakin toiveessa on menty hutiin, ja täytyy sanoa, että aikamoisia harhaluuloja oli likalla tuolloin. Tiedättekö silti mitä? Olen silti ihan hemmetin tyytyväinen elämääni. Aika monta muuttuvaa elementtiä on tässä tiellä ollut ja vaikeatkin polut ovat tuoneet minut tähän ja nyt. Hutiin on menty jo monta kertaa, mutta se väärin valittu tai rengasrikon tuottanut reitti veikin juuri sinne, minne loppupeleissä pitikin.
Mulla on aivan mieletön mies rinnalla, jonka kanssa päädyin parisen viikkoa sitten alttarille. Omistamme yhdessä juuri meille täydellisen kodin, vaikka se onkin omakotitalon sijaan kerrostaloasunto. Valmistuin viime syksynä diplomi-insinööriksi, vaikkakin myöhemmin kuin piti. Saimme viikko sitten myös valloittavan (ja piereskelevän) karvaisen perheenlisäyksen. Olen saanut elää urheilijan elämää menestyksekkäästi lajissa, jota en olisi osannut nuorempana arvatakaan, ja panostaa minulle rakkaaseen asiaan. Elätän itseni yrittäjänä, mihin en olisi ikimaailmassa uskonut kykeneväni, ja tavalla, joka on melko kaukana työnkuvasta, jota ajattelin valmistuttuani toteuttavani. Minulla on vapaus tehdä minulle merkittäviä ja rakkaita asioita ja tunnen olevani oman elämäni herra. Olen äärimmäisen kiitollinen niin monista asioista ja ihmisistä ympärilläni, sillä niitä riittää. Onneksi.
En voi kuitenkaan myöntää, ettenkö edelleen säännöllisesti pysähtyisi pohtimaan, että mitähän sitä elämällään tekisi ja onko tämä oikeasti sitä mitä haluan. Se on sitä elämän jatkuvaa keskeneräisyyttä, joka voi olla aika perskarvoja mukavasti kutkutavaa, jos sen vain oikein oivaltaa. Tässä meni kyllä suunnitelmallisena ja määrätietoisena ihmisenä jokunen tovi aikaa asian hyväksymisessä, mutta jessus sentään, miten siistiä tuo elämän yllätyksellisyys voi ollakaan. Toki puhdasta duunia, hullua uskallusta sekä pirun kovaa päättäväisyyttä se elämä on vaatinut ja vaatii jatkossakin. Harva asia kuitenkaan on täysin sattumaa, ja mitään itsessään aidosti kestävää ei tipahda kämmenille ihan tuosta nuin taivaista.
On ihan totta huomattavasti helpompi uskaltaa elämässä, kun voi vihdoin ymmärtää, että kovinkaan moni päätös tai tilanne ei ole fataali. Voi jos joku olisikin mulle osannut tämän sanoiksi pukea kaaliini menevässä muodossa jos vuosikausia sitten, niin monesta murheesta olisi säästytty. Toisaalta, tietyt asiat tulee kokea ennen, kuin ne voi kunnolla sisäistää, sillä kahvit olisivat salettiin lävähtäneet nenän kautta kristallipallon pintaan, jos olisin nykytilannettani viitisen vuotta sitten sieltä päässyt tirkistelemään.
Nykyään yritän elämän suunnittelemisen sijaan keskittyä siihen, että vien elämääni jollain tavalla eteenpäin koko ajan ja teen hommani hyvin. Näin pystyn pitämään ovet auki tulevaisuudelle ja itseni maailman menossa sekä kehityksessä mukana. En siis todellakaan tiedä mitä tulee tapahtumaan edes ensi kesänä, joten turha sitä liikaa on suunnitella. Plan B, C ja W on hämärästi hahmoteltuna, mutta mystinen ja täysin tuntematon Plan X on luultavimmin se, mihin uskon jatkossa päätyväni. Suunnitelmat menevät (ainakin osittain) ketuiksi lähes aina, ja se voi olla nimenomaan aivan hemmetin hyvä juttu!
Minä meinaan ainakin kuulun kiven kovaa siihen sakkiin, joka ei halua kuulla Netflix-sarjoista juonipaljastuksen pihahdustakaan, joten kaipa sitä elämääkin voisi porskutella samalla kaavalla. Keskittyen ja nauttien, ja avoimena tuntemattomalle tarinalle. Aijai. Elämä on sitten vaan aika jees.
Räväkän rohkeaa viikonvaihdetta! Boom!
Vilkaise myös:
Mitä päälle? 9 x Täydellinen neule
& Rahapäiväkirja – Paljon ja mihin tuhlasin viikossa?
Edellinen juttuni:
Meille tuli koiranpentu!
♥ SEURAA MINUA ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen
Munkin mielestä sun elämä ja itsetunto-arvostus on täydellistä. Eikä sulla todellakaan tarvitse olla täydellistä takapihaa ja viimeisen päälle sisustettu koti, omanäköinen riittää ja se mitä ITSE haluaa. Yhteiskunta liputtaa 2lasta+aviopuoliso, vakituinen työ, koira, omakotitalo täydellistä perhe idylliä mutta kaikki eivät sitä halua. eikä ole pakko. varmasti ikäkin tuo lisää varmuutta ja rentoutta. hyvä tuo ettei stressaa ja suunnittele tulevaa liikaa, läsnäolon taito tutkitusti lisää onnellisuutta. avoin mieli kuten kirjoitit. elämä on tässä ja nyt ei huomenna eikä eilistä kannata murehtia kun siihen ei voi vaikuttaa. “se mitä ajattelet tänään vaikuttaa miten elät huomisen” olen jostain hyvinvointioppaasta lukenut. voi pitää paikkansa. bumerangiviikonloppua sinnekin! tuleeko laskiaispullaa? seuraatko muuten talviolympialaisia?
Helposti sitä tosiaan itsekin yrittää lokeroida itseään johonkin muottiin, ja sitten hämmentääkin huomatessaan, että se muotti ei todellakaan ole “todellinen”, ja jokaisen elämä on oikeasti aika erilainen. Tämän keksimisessä ja sisäistämisessä meni tosiaan tovi, mutta nyt oon ihan äärimmäisen tyytyväinen tähän omaan palettiini, joka on just mun (ja meidän) muotoinen, ja täydellinen epätäydellisyyksineen. 🙂
Laskiaispulla on todellakin tulossa, ja oon jopa merkannut näin tärkeän asian mun kalenteriin laskiaistiistain kohdalle! 😀 Talviolympialaisia en hirveästi seuraile, mutta suomalaisten tuloksia kyllä tulee sivusilmällä tarkkailtua Aamulehdestä ja muista medioista. 🙂
Tämä oli hyvä kirjoitus. Nuorempana asioita ajattelee mustavalkoisemmin, mutta aika harvalla se elämä menee niin että esim. 25-vuotiaana on omakotitalo ja uusi auto. Täällä yksi yli kolmekymppinen ja monet kaverit painelee edelleen samojen unelmien kanssa. Henkilökohtaisesti en ole haaveillut edes omakotitalosta ja ei kiinnosta yhtään siihen liittyvä rahanmeno ja huoltaminen. Kompakti kerrostalo, aivan maksimissaan rivitalo on ihan okei. Se on aivan, että mitä haluaa ja toivoo. Kuitenkin ehkä mukavampi, että elämä näyttää oman näköiseltä kuin tuolta mainitsemalasi esimerkiltä mikä toki pätee mikäli se on pidemmällä tähtäimellä se mitä joku haluaa. Sinussa ihailen tuota rohkeutta yrittäjyyteen. Se on jotain mikä itseltä puuttuu blogin ohella ja mistä molemmista tulee haaveiltua, mutta ei saatua konkreettisia tekoja aikaan.
Kiitos sulle mukavan analyyttisestä kommentista! Näinhän se menee, että nuorena sitä on helposti aika mustavalkoinen maailmankatsomus, mutta onneksi se elämä osaa opettaa myös ihan hyvällä tavalla kovan koulunsa ohessa, että ulottuvuuksia on olemassa siinä elämässä aika monia, ja niitä unelmia on ihan okei muuttaa vaikka kokonaan. Mulla on ollut kova haave tuosta omakotitalosta, mutta ehkä siinäkin osui nuo mainitsemasi realiteetit vasten kasvoja, ja nyt asutaankin meidän unelmien kämpässä mutta keskustassa kerrostaloasunnossa. Täydellistä ainakin tässä elämän vaiheessa!
Voin kyllä paljastaa myös sulle, että mullakin on yrittäjyyden puolella kanssa “laajennushaaveita”, joissa ihan samalla lailla multakin puuttuu niitä konkreettisia tekoja tai rohkeutta (tai jotain näiden väliltä). Eli tavallaan painin samojen asioiden kanssa, hah! 😀