Piia Pajunen
Piia Pajunen

11 x ASIAT, JOTKA ÄRSYTTÄVÄT VÄHÄN LIIKAA

ärsyttävät vähän liikaa
Aina eivät kaikki asiat yksinkertaisesti nappaa, ja joskus sitä verkkokalvoille vaan osuu asioita, jotka saavat höyryn nousemaan korvista. Ihan aina tähän ei edes tarvitse maailman suurimpia vääryyksiä tai epäkohtia, vaan joskus hieman mitättömämmätkin tekijät vain osuvat oikeaan hermoon aivoissa ja vetävät padan jumiin, haha! Joskus myös tekee hyvä päästä purkamaan, ja tässä pieni ote siitä, mikä meikäläisellä osuu toisinaan vähän turhan lujaa aivoon. 😀

ASIAT, JOTKA ÄRSYTTÄVÄT VÄHÄN LIIKAAKIN

Kahvilan pöydän keikkuminen. Ei muuta kuin virittelemään sopivan kokoista servettimyttyä jalan alle, koska puffff.
Kun vessapaperitelineessä on jäljellä enää tyhjä rulla. Tietty siinä kriittisessä vaiheessa, kun istut jo housut kintuissa siinä posliinimööpelillä.
Maiskuttelu ja kovaääninen mässytys syödessä. Aaaaaaaaa! Mun korvat hajoaa! Eikö lapsena ole opetettu, että syödään suu kiinni? Ei kaikkien tarvitse kuulla saati nähdä suussasi pyörivää ruokaa.
Pakkalumen narskunta. Mulle tää on sama asia kuin vetäisi kynsillä liitutauluun. Talvi aiheuttaa mulle välillä siis aikamoisia vilunväreitä muutenkin kuin kylmyyden puolesta. Pahin skenaario on, kun -15 asteen pakkasella pyörität kengän pohjaa pakkaslumessa. Karvat nousi pystyyn jo pelkästä ajatuksesta, hyi!
Koiranpaskat pitkin kyliä. Ihan oikeasti jengi (ei ne koirat vaan ne omistajat). Todella ihana kävellä rehellisen paskan keskellä 24/7 ja vielä kävelyttää omaa koiraa niissä. Kova lifehack tähän on solmia hihnaan valmiiksi parit kakkapussit tai hankkia Tigeristä parin euron söpö, pieni ja pirun kätevä kakkapussirullakotelo. Helppoo!
20 ja 25 kilon levypainot kevyiden painojen edessä. Voisiko vähän viitsiä vaivautua miettimään muita kanssatreenajia, ettei tarvitsisi lähteä tekemään urheilusuoritusta jo siinä, että saisi tarvitsemansa 2,5 kilon levypainot sieltä takaa käyttöönsä. Olen kitissyt tästä monesti ennenkin, ja tulen luultavasti jatkossakin kitisemään, hah! Mut silti. Vielä kerran pliis!
ärsyttävät vähän liikaa
ärsyttävät vähän liikaa
Oven vetäminen kiinni. Miksi se tavallinen sisäovi pitää vetää siitä kahvasta kiinni, eikö voisi painaa kahvan alas, ja asettaa sen kiinni, eikä rysäyttää sitä siitä mistä aita on matalin hirveän ryminän kera?
Kun keittiöstä on kaikki perustarpeet samaan aikaan loppu. Illalla kahvinkeitintä ladatessasi huomaat, että kahvia on jäljellä enää yksi mitallinen. Maitotölkissä on enää tilkka. Vakkarismoothieaineksista on juuri loppunut se olennaisin. Ja kaikki samalla kertaa. Tietenkin.
Röökin polttaminen sateella bussipysäkillä. Kiitos. Halusinkin joko kastua tai vetää keuhkot täyteet tupakankäryä ja haista vielä itse röökiltä koko loppupäivän. Kiitos vielä kerran.
Kun sähköposti kettuilee. Juu, en olisikaan halunnut huomata tuotakaan tärkeää sähköpostia, mutta kiva kun se ohjautui syystä tuntemattomasta roskapostiin tai vastaus jumittuikin luonnoksiin.
Vadelman siemen hampaankolossa. Tuskin tarvitsee sanoa enempää. 😀

ärsyttävät vähän liikaa
Levi’s T-paita: TÄÄLTÄ* // Revityt farkut: TÄÄLTÄ* // Tennarit: TÄÄLTÄ*

Noh, eihän se elämä nyt niin vakavaa ole, ja välillä ihan mitättömät asiat vain tuppaavat ärsyttämään vähän turhan paljon. Ehkä silloin on homma ihan hyvillä vetimillä, kun ongelmat ovat luokkaa loppunut vessapaperi tai kahvi, haha! Mikä teitä jurppii ja nyppii toisinaan ja lujaa, vaikkei välttis ihan niin kovaa tarvitsisi kupoliin osuakaan? 😀

Häikäisevää torstaita joka kuuppaan! Pus!

Kurkkaa myös:
Mies avautuu: Mikä minussa ärsyttää?!
& Mitä nykyään saa enää syödä?

Edellinen juttuni:
Räjähtävä loikkatreeni ulkona – Kyllä lähtee!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Kommentit (27)

  1. Ssss

    Eih tuo lumen narskuminen. Musta se on just ihanan tunnelmallista ja talvista! Kauniiden kesäiltojen lisäksi yks mun suosikeista on talvi-illat: kirpsakka pakkanen, kirkas tähtitaivas ja narskuva lumi, kun kävelee ulkona. 😀 ai että!

    • Piia Pajunen

      Siis vitsit kun pystyiskin nauttiin siitä, mut koku aivosolu mulla on tuol menny väärään paikkaan, ja se osuu mulla johonki hälytyssektoriin ärsykkeenä! 😀

  2. Hakkarainen

    Bussin istumapaikkojen kassivaltaajat ja voirasiaan jätetty paperifoliomikälie, joka ruttaantuu rasvaiseksi mytyksi.
    https://aatenarikka.blogspot.fi/

    • Piia Pajunen

      Siis toi margariinirasian se läppä! Mä vihaan kanssa, kun ne jätetään siihen! 😀

  3. Annika

    Mulla on aika monta samaa ärsytyksen aihetta kuin sulla, mutta kaikista pahiten kyllä iskee sieluun, kun joku pitää jääkaapin ovea liian kauan auki 😀 En edes tiedä, miksi se jurppii niin kovasti, mutta hermot on kyllä kovasti koetuksella aina, kun joku erehtyy tsiigailemaan liian kauan jääkaapin sisältöä, hahah!

    • Piia Pajunen

      Hahahah! No siis toisaalta mä ymmärrän, eikä sitä kyllä ihan muutenkaan kannattaisi koko päivää auki pitää. 😀

  4. Joy

    Allekirjoitan kyllä melkein kaikki noi sun, ja täältä pesee lisää.
    – jäätelö/jugurtti yms kipon kilisyttely kun yritetään saada viimeinenkin pisara suuhun
    – ruuan sotkeminen pitkin pöytiä syödessä
    – purkan jauhaminen ääneen
    – ryystäminen
    – hirveä huokaileminen ääneen tai kun hengittää niin että nenä pihisee koko ajan
    – likaisten astioiden jättäminen lavuaariin eikä laittaminen koneeseen
    – leivän murut yms keittiön pöydillä ja lattialla. Niin ärsyttävää astua aamulla paljaalla jalalla murujen päälle
    Näköjään lähes kaikki liittyy jotenkin ääniin, ehkä mä oon jotenkin ääniherkkä.

    • Piia Pajunen

      Ei vitsit nyt tuli kovia lisäyksiä! 😀 Muistan kanssa kuinka vaikeaa oli peruskoulussa istua istumäjärjestyksen mukaan, kun viereen osui luokkakaveri, jonka hengitystyyli oli supererikoinen 😀 Se aina pysäytti vähän väliä hengityksen, ja sitten kovaäänisesti ähkäisi ilman pihalle. Yritä siinä sitten lukea kaikessa hiljaisuudessa jotain tekstin pätkää… 😀 Mutta tunnustan kanss ton, että olen ääniherkkä, joten noi sun lisäykset osui kyllä muhun aika lujaa! 😀

  5. Helena

    Mua ärsyttää sanoinkuvaamattomasti yksi mies joka salilla pihisee ja puhisee joka ikistä toistoa tehdessä. Hermot kiristyy jo kun näen tyypin astuva saliin sisään. Argh. Tulin just salilta ja ajattelin tätä, ja nyt sulla juuri sopivasti kirjoitus kaikesta mikä ärsyttää! 🙂

    • Piia Pajunen

      No nyt oli oikein otollinen tilaisuus päästä purkamaan, hahah! 😀 Välillä on todellakin hyvä päästellä! 😀

  6. Pauliinal

    Viheltäminen!! Se on ihan hirveää. Samoin kuin lusikan kilistely ja ruuan pilkkominen kovalla äänellä lautasta vasten. Maiskutus. Suu auki syöminen. Ruoka suussa puhuminen, toisten päälle puhuminenxD tässä nyt alkuunsa.
    Mulla myös aiheutta monet äänet ja jopa tuntemukset suoranaista ahdistusta ja kylmiä väreitä. Kuten tuo viheltäminen. Ja vessapaperirullien vetäminen sieltä pussista:D

    • Piia Pajunen

      Ahahah! Viheltäminen ja toi vessapaperirullan irroittaminen muovikääreistä. 😀 😀 Mutta joo noi syömisäänet on mullekin aika tiukkoja, ja oon jotenkin yliherkkä niiden suhteen. 😀

  7. Jutta

    No näitähän riittää! Kun ihmiset ajaa niin hiljaa liikenteessä. Ja sitten ne vasta kusessa onkin kun tulee liikenneympyrä! Suurin osa pysähtyy.Siitä se raivo yltyy ja pakko painaa tööttiä. Ei noin! Sitten vaatekaupan myyjät kun ne tulee siihen kalkattamaan korvan juureen. Joo pyydän apua jos sitä tarvitsen. Menehän pois siitä kimittämästä ja anna mun hypistellä rauhassa, kiitos hei. Ja varmaan eniten ärsyttävintä duunissa kun meet keskellä aamua töihin kiukkuisena ja j.o.k.a a.i.n.o.a ”työkaveri” huikkaa ”huomenta” ja olettavat että siihen vastataan takaisin. En jaksa puhua, hymyillä tai olla minkäänlaisessa ihmiskontaktissa varsinkaan aamuisin. Just ja just saan ”moi” mumistua kun niin lyhyt sana tai sitten esitän etten kuullut. Sitten lounaalla kun joku änkee sun pöytään istumaan vaikka vapaata olis muuallakin. Retards. Sitten ärsyttää kasvissyöjät ja kaikenmaailman tekosairaat jotka on netistä lukenu ettei ne voi syödä tota tota ja tota ku ne on niin yliherkkiä olevinaan. Ravintolassa kun tilaat kokiksen ni ne yrittää tuputtaa Zeroa. Kuka vitun vajakki juo zeroa? Tässä nyt pari ekaa mitä tuli mieleen 😂😂😂😂

    • Piia Pajunen

      Ahahahhaha ROAD RAGE! 😀 Mut siis mua kanssa ärsyttää ihan suunnattomasti jos ajetaan alle nopeusrajoituksen! 😀 Tööttiä en kyllä hakkaa, vaan tyydyn kihisemään oman ratin takana, hahah! 😀
      Mut ei vitsi miten mahtava avautuminen, ja sain ihan ääneen naurut täällä päässä! En kestä! 😀 JA MÄ VAJAKKI JUON VAAN ZEROA! Hahahahahahh 😀 😀 😀

  8. Veera

    Täällä yks joka rakastaa lumen narskuntaa! Voiko olla ihanampaa 😍 Siksi tykkään lenkkeillä paljon talvella. Mut tsemppiä Piude, koita kestää 😘😬😬

    • Piia Pajunen

      Eiiiih! Heti nousi karvat pystyyn pelkästä ajatuksesta siitä lumesta! Yhhh! Oispa se munkin korviin noin ihanaa!

  9. Jenna

    Mä samaistun eniten mässyttämiseen. Hyrr, nousee kylmänväreet ja inho heti. Maailman ärsyttävin pikkuasia. En voi sietää. Ne painavat levytangon niiden kevyiden edessä on kans aika ärsyttävää. Mulla sattui kerran niin että tarvittavien levyjen(10-25kg) edessä oli 50kg painot… Onneksi eräs bodari sattui huomaamaan asian oikeastaan heti ja tuli auttamaan, samalla pyysi anteeksi jonkun kusipäisyyttä. 😀 Olisi kyllä muuten pitänyt alkaan soveltaan aika rankasti omaa ohjelmaa, mulla ei nimittäin todellakaan olisi haba riittänyt niitä siirtämään.
    Lumen narskunta on taas yksi parhaista asioista talvella. Vitsit mä nautin kun pääsee lähteen sellaisella ilmalla käveleen keskelle ei mitään ja kuuluu vaan se lumen narskuminen. Kunnon rauhoittumis terapiaa mulle.

    • Piia Pajunen

      Jep! Mässyttäminen yyyyhhh! Ja toi levypainojen mielivaltainen könttääminen niihin tappeihin on kyllä mun kestoärsytyksen kohde!

  10. freyja

    Voi ei toi levypainojen jättäminen. Tuli mieleen yks keissi vanhalta salilta kun yks nuori mimmi (juuri ilmeisesti oli alottanut salillakäynnin) koitti kaivaa tuskaillen just sitä 5kilon kiekkoa sieltä 25kilon takaa. Ei jaksanutkaan nostaa sitä, vaan se 25kilon kiekko tippu suoraan tän mimmin varpaiden päälle niin että siltä murtu varvas ja lähti kynsi irti. Miten voikin tulla verta niin paljon varpaasta? :E Onneks olin ukon kanssa samaan aikaan salilla, koska tältä mimmiltä meinas lähteä taju useampaan otteeseen. Autettiin se sitten ulos kun sitä tultiin hakemaan. Harmittaa kyllä kun sitä mimmiä ei sit enää näkynyt salilla 🙁 Eli muakin ärsyttää tuo pienten painojen jättäminen niiden isojen taakse nykyään ihan helvetisti.

    • Piia Pajunen

      Ai samperi! Siis tuo on oikeasti aika vaarallistakin sysäillä niitä ristiin rastiin, ja mullakin on monesti vaikea kaivella niiden mun hartioiden korkeudelle iskettyjen 25:n takaa niitä pienempiä, kun omat olkanivelet joutuu siinä nostossa jotenkin kivuliaaseen kulmaan isojen painojen kohdalla. Mun mielestä, jos 25:lla treenaa, niin pitäisi olla jerkkua kantaa ne edes siihen kahden metrin päähän toiseen telineeseen, jos joutuu niitä pienempiä (etenkin niitä 10kg ja alle) sinne alle jättämään.

  11. Hanna

    Se, kun astut sisällä siihen ainoaan pikku vesitippaan ja sukka kastuu!! 😃

    • Piia Pajunen

      TÄMÄ! Siis niin TÄMÄ! 😀

  12. ninna

    Hahhaaa! perjantainaurut sain tästä(ja hyvässä mielessä siis…) on se kumma on pienkin juttu voi pistää ampiaisvihaksi, ihan vaan pikkukivi kengässä tai kassajonon hitaus. ratkaisu:
    Kun vessapaperitelineessä on jäljellä enää tyhjä rulla. ->ota taskuun/mukaan aina oma nenäliina!
    Maiskuttelu ja kovaääninen mässytys syödessä.->Niin totta! ja mitä toiselle sanoa! ja hei purkkaa syödään myös suu kiinni kiitos
    Pakkalumen narskunta. Mulle tää on sama asia kuin vetäisi kynsillä liitutauluun. ->kengistä kiinni
    Koiranpaskat pitkin kyliä.->Kyllä! ja se pussi roskiin ei maahan
    20 ja 25 kilon levypainot kevyiden painojen edessä. ->niinpä en jaksa nostaa
    Vadelman siemen hampaankolossa. ->vadelmia en syö en tykkää mut omenapala ajaa samaa tai pinaatinlehti. ja se kun mustikka värjää kielen siniseksi….

    • Piia Pajunen

      Kassajonon hitaus! Ai että kun valitset just sen kassan, joka jumittaa ja valuu niin järrrrrkyttävän hitaasti eteenpäin. 😀 😀 Ja omenankuoren palanen on kyllä toinen todella rasittava ikenen koloon sujahtava! 😀

  13. Kati

    Liian hitaasti kävelevät ihmiset 😀 kun itse haluat suoriutua reippaasti esim ruokakaupasta ulos mutta yhtäkkiä edessäsi onkin tötteröitä.
    Auton ikkunoiden raappaus kun vähiten sitä odotat 😀 -oikeesti tapahtui vielä pari viikkoa sitten kun helteet alkoi. Kävelin ”tyytyväisenä” autolle 5:30 ja mitä??!! NNNOOUUUUHH! vieläkö tähän hommaan joutuikin. Pikku kosteus ja yöllä nollaan laskenut lämpö niin avot, jäässähän se tuulilasi.
    Kun vielä pitää mennä varmistamaan varmistuksen varmistuksen jälkeen että olihan lieden levyt nollilla esim ennen kotoa lähtöä.
    Siinä äkkiseltään joitain pieniä ärsytyksiä…

    • Piia Pajunen

      SIIS NOI HITAAT IHMISET! 😀 Eiiii! Tää olis kyllä pitänyt olla mun listan ykkösenä! 😀 Hirvee road rage iskee käytävillä ja kaupungilla ihan vaan kävellessä, kun et vaan pääse ohi, ja omat jalat veisivät hirveää tahtia, hahah!

  14. Deisi

    Minä huomautan aina ihmisille jotka polttavat bussipysäkillä. Lähes aina ihmiset siirtyvät muualle tupakalle.

Kommentoi »

Comments are closed