KAIKKI NYT EIVÄT VAAN AJATTELE KUIN SINÄ

Yhtä monta, kuin meitä täällä maapallolla löntystää, on olemassa erilaista vintin sisältöä ja motiivia paukuttaa eteenpäin. Jokaisella meillä samat asiat merkitsevät meille eri asioita ja eri verran. Plaa plaa. Itsestäänselvyys hei! No jos tässä vähänkään jengin toimintaa (ja välillä ihan omaakin) tuijottelee, niin eipä se tunnu kovinkaan perille menneen.
Asia, joka hämmentää allekirjoittanutta kohtuullisen tiuhaan on se käsitys, että eri tavalla ajatteleva tai erilailla elämää elävä on automaattisesti totaalinen dille, täysin itsekeskeinen kusipää tai muuten vain vajaaälyinen apina. Yleensä ihmisillä on toiminnalleen tai valinnoilleen jokin edes jokseenkin järkiperäinen peruste, mikä ei nyt välttämättä lue post it -lapulla tämän otsassa. Jep. Sorrun tähän itsekin toisinaan edelleen, mutta ainakin maailmankuvan laajentuminen ja tahto edes yrittää ymmärtää kokonaiskuvaa on jeesinyt ainakin vähän tässä.
Eniten tätä idariksi leimaamista kuitenkin näkee täällä interwebin ihmeellisessä maailmassa ja somessa seikkaillessa. Aika moni tekee elantonsa edes välillisesti sillä, että kohdistettua näkyvyyttä pukkaa. Kyllähän yritys ja elinkeino pyörii huomattavasti helpommin niin, että joku ylipäätään tietää, että sinä tai yrityksesi olette olemassa. Tässäkin kesti itsellä jonkin aikaa ymmärtää nämä kiekurat, sillä muutos tässä maailmassa on ollut melkoisen vauhdikas. Ei siis ihme, ettei jokainen Markku ja Miisa meinaa hiffaa missä mennään, kun ei itsekään meinaa pysyä maailman menossa mukana.

On ihan okei olla eri mieltä asioista tai pitää eri asioita tärkeänä. Se, mikä taas pistää oman kupolin jumiin on, että lähetään tuomitsemaan muita heidän ajatuksistaan tai henkilökohtaisista prioriteeteistään. Onko sillä ikinä saavutettu sen suuremmin mitään, että aletaan painamaan toisia lyttyyn valintojensa tai jopa ajatustensa takia? Hmm. Eipä tule nyt äkkiseltään mieleen.
Joku puksuttaa menemään ura edellä, ja joku uhraa huikean työliitonsa perheen takia. Jollekin vaikka metsästys tai roolipelit voivat olla se henkireikä ja toinen nauttii suunnattomasti elantonsa tekemisestä melkoisen poikkeavalla tavalla. Joku kokee äitiyden niin sisäänrakennettuna ja itsestäänselvyytenä, kun toinen kamppailee ja painii uuteen tilanteen sopeutumisen kanssa yrittäen silti parhaansa. Toinen ei pysty keskittymään ihmismassan keskellä, ja joku muu taas ei kestä työskentelyä yhtään yksinään. Yhtä ajaa julkiset tunnustukset, ja toinen haluaa toimia kaikessa hiljaisuudessa. Mikään näistä ei ole oikein eikä väärin. Ei edes silloin, kun oma nuppisi ei tätä pystyisikään käsittämään.
Yksi asia voi olla toiselle koko elämä, ja toiselle taas yhtä turhaa, kuin Mensan vuosijäsenyys kanalle. Samaa asiaa voi tehdä myös monella eri mentaliteetillä. Esimerkiksi kilpaurheilijana ajattelin pitkään olevani jotenkin henkisesti huonompi ja kelpaamattomampi yksilö. Siinä kun katselin monien muiden urheilijoiden somefeedejä ja lehtihaastatteluita, joissa uhottiin sitä ikuista voiton tahtoa, ja että mennään ainoastaan vaan kultamitalia jahtaamaan, niin alkoi alemmuus läimiä päin näköä.
Ei siksi, että olisin kokenut olevani suorituksellisesti kyvyttömämpi kuin muut, vaan lähinnä siksi, etten itse osannut yhtään samaistua tähän. Luulin, että kilpaurheilijan ei kuulu ajatella muuta kuin voittoa. Ei riittänyt, että rakasti sydämensä pohjasta sitä mitä teki, vaan olisi pitänyt painaa kullan kiilto silmissä joka kisaan, vaikka ykköspalli olisikin ollut epärealistinen sillä hetkellä.
Noh. Pari isoakin jysäystä kilpakentillä tuli napattua ihan vain sillä, että mennään nyt testaamaan mihin itsestä on, ja omaan parhaaseen pyrin siellä valmistautumisen ja treenin puolella. Kisatilanteessa sitten sillä saadaan, mitä on tehty. Esimerkiksi Arnold Europe tuli voitettua ja ammattilaiskortti napattua sillä, että kävin vähän “testaamassa” omaa iskua, ja vuosi sitten Toronto Pro Supershowsta kotiutettiin kultainen mitali ja pääsylippu Vegasiin Olympiaan sillä, että pyrin vain omaan henkilökohtaiseen parhaaseen. Jos olisin iskenyt itselleni kuuppaan väkisin ajatuksen, että voitto on tärkein (niin kuin äänekkäimmät kylillä huutelivat, eikä sillä, että siinä mitään väärää olisi), niin olisin varmasti vetänyt aivan puihin tai onnistuessanikin käteen olisi jäänyt vain megastressin jälkeinen huojennus. Mä nyt vaan toimin näin. Olisin vaan itse päässyt hieman helpommalla, jos olisin tajunnut nämä yksilölliset erot jo aiemmin.

Ympärillä kun sattuu ja tapahtuu, niin se on ihan luonnollista, että osa asioista nipistää omalta vintiltä, vaikkei asialla olisikaan minkään läänin vaikutusta omaan elämään. Se, miten näiden villeinä kupolissa liehuvien fiilisten pohjalta toimit, ei kuitenkaan ole mikään Mikkeli. Aina voi pitää mölyt mahassa, tai edes muodostaa edes kohteliaalta kuulostavia lauseita. Ja yksi asia mikä ei koskaan muutu on se, että olet aina jonkun mielestä silti täysi dille. Teit sitten mitä tahansa.

Häikivää viikonloppua joka pataan!

Kurkkaa myös:
Mikä tässä kiinteytymiskulttuurissa ihmetyttää?
& Olkkarin muutos – DIY struktuuriseinä

Edellinen juttuni:
I’m back! Nolla treeniä ja paljon ruokaa

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram