NE MUKA VAARALLISET ELINTARVIKKEET? + ARVONTA
Kaupallinen yhteistyö: Euroopan komissio
E-koodit, kemikaalit ja prosessoitu ruoka. Apua! Eihän kohta mitään uskalla syödä! Meitä monia pelotellaan monesti mitä ihmeellisimmillä väitteillä ja perusteluilla, ja viilataan linssiin niin että heilahtaa. Ihan kaikkea ei kannata uskoa varsinkaan, mitä ruokaan ja elintarvikkeisiin tulee. Otetaanpa tässä käsittelyyn, mitä oikeasti eri pelottavilta kuulostavat termistöt tarkoittavat sekä mistä oikeasti voidaan tietää, onko ruokatorvesta alas sujahtama sapuska turvallista vai ei.
VAARALLISET ELINTARVIKKEET?
ÄLÄ HAKSAHDA KAIKKEEN!
Prosessoitu ruoka
Sille on yksinkertaisesti tehty jotain. Ihan vaikka vain höyrytetty isossa kattilassa tai siitä on poistettu ihmiselle haitallisia tai vähemmän suotuisia ainesosia.
Ruuan E-koodit
Vaikka ruuassa olisi 20 E-koodia, se ei suoraan tarkoita, että se olisi keinotekoista myrkkyä. Esimerkiksi kesämökin viereisestä metsiköstä kerätyssä mustikassakin on 19 eri E-koodia, ja meille kaikille tärkeä C-vitamiini voidaan ilmaista E-koodin muodossa E300. Myös monet väriaineet, kuten punajuuriväri (E162), uutetaan yksinkertaisesti punajuuresta. E-koodit voivat siis tulla myös täysin luonnosta.
Meidän elintarvikkeissamme käytettäviä lisäaineita on oikeasti tarkkaan tutkittu, ja niiden sallitut määrät tuotteissa ovat äärimmäisen pieniä ja rajoitettuja. EU:n jäsenvaltiona kaikissa meillä Suomessa myytävissä elintarvikkeissa on tarkat tuotevaatimukset sisällön, pakkausmerkintöjen ja turvallisuuden puolesta, ja näiden EU:n asettamien säädösten toteutumista meillä Suomessa sisäisesti valvoo myös Ruokavirasto (aiemmin tunnettu nimellä Evira).
Ruuan kemikaalit
Kemikaali kuulostaa oudolta, vaaralliselta ja lahjotun tiedemiehen koeputkissa luomalta ydinjätemyrkyltä, jolla saadaan ruoka salakavalasti myrkytettyä ja syöjät koukutettua lisätyillä keinotekoisilla makuainesosilla. Kuitenkin melkeinpä kaikki mitä suuhusi pistät ovat kemikaaleja. Kemikaali on kemiallinen yhdiste, jonka rakenne tunnetaan ja sillä on nimi, kuten esimerkiksi vesi (H20). Pelkästään ihmisen veri koostuu yli 4000 kemikaalista.
Älä siis mene halpaan, jos sinua pelotellaan ”kemikaalipommeilla”. Kaikki syömämme ravinto on täällä Suomessa erittäin hyvin valvottua Ruokaviraston ja EU:n elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA:n toimesta.
Tieteellisesti tutkittu
Tieteellisiä tutkimuksia on paljon erilaisia ja hyvin eri tasoisia. On aina hyvä, että asioita tutkitaan tieteellisesti, sillä sitä kautta asioista saadaan paras mahdollinen tieto, joka korjaa ja parantaa itseään tarvittaessa. Yksittäinen tutkimus ei kuitenkaan ole totuus ja usein eri tutkimuksissa saadaankin hyvin ristiriitaista tietoa. Toisinaan myös tutkimuksista saatua dataa voidaan analysoida väärin tai huomioimatta tiettyjä asioita ja muuttujia, jos esimerksi halutaan jo lähtökohtaisesti uskoa tutkittavan ainesosan olevan haitallinen tai vaarallinen.
Yksittäinen asiantuntija voi myös kuulostaa luotettavalta Netflix-dokumentissa kertoessaan mullistavasta tutkimustuloksesta, mutta tutkimuksia sekä tutkijoita löytyy tältä planeetalta ja paljon. Kannattaakin ennemmin seurata tiedeyhteisön yleistä konsensusta asioista ja laadukkaita koontitutkimuksia (niin kutsutut meta-analyysit) asioista, kuin uskoa yksittäisiin mullistaviin ja radikaaleihin tutkimustuloksiin. Älä siis haksahda ihan jokaiseen tutkimustulokseen tai ”asiantuntijaan”.
Ettei pää menisi ihan solmuun elintarvikkeita tutkaillessa, niin EU-lainsäädännöllä varmistetaan elintarvikkeiden terveysväittämien todenperäisyys. Terveysväitteet eivät saa:
- olla totuudenvastaisia, moniselitteisiä tai harhaanjohtavia
- saattaa epäilyksenalaiseksi muiden elintarvikkeiden turvallisuutta tai ravitsemuksellista riittävyyttä
- rohkaista elintarvikkeen liialliseen kulutukseen
- sisältää sellaista viittausta, jonka mukaan tasapainoisesta ja monipuolisesta ruokavaliosta ei saa riittävästi ravintoaineita
- sisältää sellaista viittausta, jonka mukaan elintarvikkeen kuluttamatta jättäminen voi vaikuttaa terveyteen
- viitata laihtumisen määrään
- viitata yksittäisten terveydenhuollon ammattihenkilöiden suosituksiin
Ja mikäli jokin elintarvike (tai eläinrehu) oikeasti todetaan oikeasti terveydelle vaaralliseksi tai haitalliseksi, niin EU:n elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSA:n kautta tieto kulkee meille Suomeen ja kaikkiin muihin EU:n jäsenvaltioihin nopeasti. Asioihin siis oikeasti reagoidaan nopeastikin, mikäli aihetta on tai luotettavat tutkimukset toteavat selkeän terveyshaitan.
Mistä tiedän, onko ruokani oikeasti turvallista?
Monesti meitä pelotellaan toinen toistaan pelottavammilla väitteillä koskien erilaisia ruokia ja elintarvikkeita, ja melko usein ihan syyttä. Markkinoilla olevia elintarvikkeita valvotaan meillä oikeasti tarkkaan. Suuhun pistelemämme kasvikset, lihat, kevyt-tuotteet tai juomat ovat tiukan valvovan silmän alla. Säännökset ovat usein todella tarkkoja, eikä meitä niin kovasti peloteltuja lisäaineitakaan saa käyttää tuotteissa kuin häviävän pieninä annoksina, ja nämäkin ovat todettu lähes aina isoinakin annoksina turvallisiksi. Tuotteisiin vedettävät raja-arvot ovat siis äärimmäisen varman päälle pelattuja.
Hommahan menee myös niin, että meillä valvotaan ja meille määritellään tarkat säädökset kaikkien elintarvikkeiden kulkeutumisessa maatilalta aivan sinne ruokapöytään asti EU:n elintarviketurvallisuuspoliikan puolesta. Kuvitellaan, että vaikka Italiassa huomataan tietyssä yksittäisessä elintarvikkeessa tai rehussa oleva vaara terveydelle. Tämä tieto kulkeutuu meille Suomeen Ruokavirastolle nopeasti EU:n hälytysjärjestelmän (RASFF = Rapid Alert System for Food and Feed) kautta, ja voimme varmistua, että meillä täällä perä-Pohjolassa ollaan turvassa kotikeittiön puolella.
Lähtökohta kuitenkin on, että tällaisia tilanteita ei pääsisi edes kovinkaan usein syntymään, sillä ennaltaehkäisevä valvonta ja säädökset ovat tarkkoja tuotteen alkuperästä omaan jääkaappiin saakka. EU siis pyrkii siis suojelemaan meitä kansalaisia vaarallisilta ja haitallisilta ruuilta ja tuotteilta eri valvontaelinten sekä säädösten kautta, joten kyllä meillä täällä Suomessa voidaan turvallisin mielin mussutella kaupan hyllyiltä löytyviä tuotteita.
EU onkin huomaamatta ja yllättävän paljon meidän arjessamme läsnä, ja tämä elintarvikkeisiin liittyvä turvallisuus on vain yksi niistä. Näistä kaikista yllättävän arkisista ja jokaista meitä lähellä olevista tavoista voit lukea TÄÄLTÄ, sillä EU vaikuttaa oikeasti meidän arkeemme enemmän kuin monesti huomaammekaan.
Arvontaa kehiin!
Ja kuten otsikko tiesi luvata, niin yhdelle onnekkaalle lähtee jakoon 100€ lahjakortti Hyvinvoinnin tavaratalon verkkokauppaan. Mukaan skabaan pääset vastaamalla tämän postauksen kommenteissa, mikä on tämän hetken ehdoton lempiruokasi! Arvontaan voi osallistua 27.3. kello 23:55 asti, ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät täältä.
PS. Muistathan äänestää toukokuussa EU-parlamenttivaaleissa, sillä tällä voit oikeasti pyrkiä vaikuttamaan asioihin, jotka koskevat myös meitä suomalaisia. Nyt tehtävät päätökset oikeasti voivat vaikuttaa tulevaisuuteesi, joten äänestä siis itseäsi varten. Samaisissa vaaleissa viime kerralla 2014 alle 25-vuotiaista äänesti vain alle 10%, joka on toisiksi alhaisin koko EU:ssa. Eiköhän muuteta tämä tänä vuonna, eiks je?
Turvallista torstaita!
EDELLINEN JUTTUNI:
12 x Random faktaa minusta
♥ MUUALLA: ♥
PROVE-valmennukset // YouTube // Bloglovin // Instagram
Ehkä oon vähän arkinen ja tylsä, mutta ihan perus makaronilaatikko reilulla ketsupilla 😀
Niinkin ”tylsä” kuin valkuaispuuro. Can’t go wrong with that 😀
Pestopasta! ❤️