OLEN VÄHÄN LOPUSSA

Mun täytyy tehdä tunnustus. Ehkä eniten itselleni. Olen aika väsynyt. Samaan aikaan mulla menee kuitenkin todella hyvin, ja en puhu palturia kertoessani kenellekään kuulumisia kyselevälle, että kuuluu tosi hyvää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö voisi samaan aikaan olla uupunut.
Mähän olen aina ollut sitä mieltä, etten todellakaan kuulu ihmisenä tähän kuuluisaan suorittajakategoriaan. Tehokkaasti olen hämännyt itseäni tässä jo koko elämäni ajan, ja nyt on ehkä viimein jo myönnettävä itselleenkin, että jarrupoljin ei aina kuulu vakiovarusteisiini. Tässähän viilaa linssiin juurikin se, että osaan kyllä tarvittaessa priorisoida asioita aika julman tehokkaasti ja ottaa myös täydellistä löhöilyaikaa itselleni. Viihdyn siis oikein hyvin vaakatasossa sohvan päällä tekemättä mitään varsinaisesti kehittävää, enkä edes osaa kantaa lötköttelystä huonoa omatuntoa. Hei mähän lepään paljon, eli en voi olla ylikuormittunut.
Itseäni hämään myös sillä, että olen yleisesti aika iloinen, reipas persoona ja helposti innostuva persoona. En tykkää valittaa, koska uskon vahvasti siihen, että jokainen pystyy vaikuttamaan aika pitkälle asioihinsa omilla teoillaan ja pitkäjänteisellä työllä kitinän sijaan. Hei mähän olen pääosin hyvällä fiiliksellä ja saan asioita aikaiseksi, eli en voi olla väsynyt.

Heeei. Hetkinen. Vai voinko sittenkin?

Mun vuosi on kyllä ollut aika hulinaa, vilskettä ja upeita mahdollisuuksia. Toisaalta se on ollut täynnä arkista puurtamista ja pitkiä päiviä, mutta olen tykännyt kaikesta, mihin olen vain päättänyt keskittyä. Diplomityö sekä erikoistyö on hakattu kasaan, ja ylihuomenna käyn suorittamassa yliopistolla vielä kypsyysnäytteen ja byrokratian raksuttaessa useamman mun pitäisi lokakuussa olla virallisesti diplomi-insinööri. Samaan aikaan opintojen ohella on valmistauduttu tammikuun lopusta lähtein yhtäjaksoisesti koko ajan johonkin ammattilaisliigan kisaan, ja reissattu rapakon takana näiden perässä. Soppaan kun heitetään vielä täyspäiväinen yrittäjyys tehden vähän kaikkea ja siltä väliltä, niin onhan tässä ollut säpinää.
Niinhän se vaan menee, että kun on tarpeeksi monta rautaa tulessa ja vielä eri suunnilla, niin kyllä se kuluttaa vinttiä. Varsinaista lomaa on tullut pidettyä tänä vuonna ehkä muutamien päivien verran, ja kyllähän se tietty naista verottaa. Tämä on kuitenkin yksi syy miksi en halua valittaa, koska itse olen tieni valinnut. Itse olen päättänyt, että pystyn samanaikaisesti olemaan opiskelija, ammattiurheilija sekä yrittäjä. Nyt pari “huipennusta” vaan ajoittui samaan syssyyn, ja kyllähän se näkyy ja tuntuu.

Tänään on tasan 1o päivää yhden urheilu-urani unelman toteutumiseen. Olympia, eli IFBBn ammattilaisliigan se kovimmista kovin, häämöttää aivan nurkan takana, ja lähtöön kotiovelta kohti Las Vegasia on vain kolme päivää. Haluaisin olla asiasta hieman enemmän innoissani, mutta rehellisyyden nimissä sanottakoon, että salaa jo vähän toivon, että reissu olisi jo tehtynä. Uskon kuitenkin, että matkaan päästyä fiilis siitä lähtee nousemaan, ja aion kyllä ottaa tästä uskomattomasta tilaisuudesta kaiken irti.
Itse kisaa ajatellen fysiikka on ihan hyvässä kuosissa, mutta en rehellisesti usko, että lavalla seistäisiin niin tuoreen rapsakassa ja freesissä kunnossa kuin keväällä Torontossa. Niin se vaan menee, että vaikka asioita kuinka yrittäisi tehdä oikein ja fiksusti, niin keho ei jaksa aina kaikkea, ja tämä on itselleni oikeastaan täysin tuttu ilmiö peräkanaa suoritetuista kisaprepeistä. Ehkä jos pystyisin todeta olevani elämäni iskussa, niin fiiliskin olisi jo valmiiksi astetta huikeampi, mutta tällä mennään eikä meinata. Vapaaohjelman pitäisi onneksi olla iskussa, ja se onkin jälleen kerran se oma ässäni hihassa.
Vaikka väsymys on todellista, niin jaksan kyllä tsempata tämän setin kunnialla loppuun. Jos kuitenkin tietäisin, että järjetön tykitys kaikilla elämän osa-alueilla jatkuisi vielä pidemmälle tämän reissun jälkeen, niin silloin lennettäisiin kuin leppäkeihäs kohti burnoutia tai oltaisiin siellä jo. Tämän reissun jälkeen lupaan itselleni, että otan vähän happea keuhkojen koko laajuudelta. Itseasiassa suuri helpotus tulee jo pelkästään siitä, kun samaan aikaan melkein koko tämän vuoden kestänyt kisakausi pamahtaa pakettiin ja opinnot rapsahtavat pois päiväjärjestyksestä. Kyllä siinä pitäisi likan päästä tasaantumaan, kunhan en keksi heti tilalle jotain uutta. Mua saatte siis ihan luvan kanssa tulla läväyttämään pesäpallomailalla takaraivoon, jos näette mut heti syyskuun lopussa jonkun uuden megaprojektin kimpussa. 😀

Näin loppunidontana sanottakoon, että mulla on kuitenkin kaikki tosi hyvin. Läppä jaksaa edelleen lentää, ja niin myös likkakin. Se ehkä mun tulisi edelleenkin oppia, että jokainen meistä voi olla mitä vaan, mutta ei kuitenkaan kaikkea kerralla. Enkä voi muuten minäkään.

Vahvaa viikkoa joka nupille!

Tsekkaa myös: Juosten kustu

Edellinen juttuni: Asiat, joissa olen järkyttävän huono

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Blogit.fi // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen