Arnold International – part 2

Tässä tarjolla toinen osa Ohion Columbuksen Arnold International-kilpailuraportistani. Mikäli ensimmäinen osa jäi lukematta, pääset kurkkaamaan sen tästä!
Perjantaiaamuna heräsin oikein hyvillä fiiliksillä kilpailupäivään, ja sutaisin itselleni tuttuun tapaan kisalookkini alusta loppuun. Jumppa vanhana värieksperttinä riipaisi eurooppalaisella tyylillä omin kätösin viimeisen värikerroksen hipiäni pintaan. Siellähän nuo monet ravasivat ties missä väripalveluissa, kampaajilla ja meikkaajilla, mutta kun itse tekee, niin saa varmasti sellaisen mitä haluaa. Näin olen aina toiminut ja tulen varmasti jatkossakin toimimaan, sillä miksipä hyvää vaihtamaan!

Kisapaikka oli suoraan tien toisella puolella, jonne hotellista meidät ohjattiin henkilökunnan saattelemana omassa saartueessa sisäkautta lasiputkea pitkin. Takahuonemeininki oli siitä poikkeava, ettei omia huoltajia, valmentajia tai ketään muutakaan ulkopuolista tiloihin päässyt. Lääniä siis oli vaikka muille jakaa, ja pukuhuone oli varustettu lukuisilla maskeerauspöydillä, eikä kokovartalopeilien määrässäkään oltu suotta säästelty. JanTanan tarjoama väri- ja öljypalvelu oli jeesimässä auttamaan viimeiset silaukset takahuoneessa, mutta öljyjen kanssa sniiduiltiin siihen malliin, että Pajulahden koulimana taputtelin itselleni omat kiillot pintaan kaikkialle, joihin omilla kätösilläni vain suinkin ylsin.
Takahuoneesta meidät johdateltiin jonossa useiden turvamiesten ympäröimänä messualueen läpi lavan taakse alkukilpailua varten fysiikkavertailuihin. Tämä oli jokseenkin huvittavaa, mutta nähtävästi tuikitarpeellista, sillä täyteen ammutulla messualueella innokkaita faneja ja kuvaajia näytti riittävän. Oksana näytti olevan kovaa huutoa, ja salamavalot rätisi. Muutenkin siellä ihmispaljouden keskellä oli tosissaan jonkun tehtävä väylää, että eteenpäin päästiin luovimaan vallitsevassa tungoksessa. Lavan takana pukuhuoneesta tuttu öljypalvelu oli myös käytettävissä, mutta more is more, joten sniikkasin pukuhuoneesta mukanani omat öljyvermeet matkaani.

Ylläolevasta videosta näkyy lisää bäkkärimeininkiä Pro Fitneksen ja Pro Figuren osilta. Siellähän ei naama näkkärillä viihdytty, vaan pienet kujeilut nähtävästi pääsivät videollekin asti. Haha!
Itsehän olin lucky number uno, eli pääsin esittäytymään lavalle ensimmäisenä. Kierroksen kokonaisfiilis oli jokseenkin hieman latteampi kuin esimerkiksi Nordic Prossa, sillä fysiikkakierros käytiin yleisellä messulavalla, ja valaistuskin oli täysin eri luokkaa katsomosta puhumattakaan. Tällä nyt sinänsä mitään väliä ole muuten kuin omille muistoille ja kokemusarvolle, ja esiinnyin omasta mielestäni oikein edukseni tällä kierroksella.
Arvatenkin minut sijoitettiin keltanokkana jälkimmäiseen vertailuun, ja olinhan minä omalla tavallani vielä hieman raakile verrattuna vuosikausia kutsukisoja ravanneihin konkareihin, joiden keski-ikä huiteli siellä kolmenkympin puolessa välissä. Fysiikkakierroksella pyöriteltiin meitä kisaajia melko pitkään. Kierros oli yllättävän rankka sen kestosta johtuen, ja pohkeet huusivat täyttä huutoa hoosiannaa kun lavalta alas päästiin. Siinä oli taas verhojen takana naisellisuus kaukana, kun klenkkasin menemään akillesjänteet jähmeinä.





Sarjani kilpailijoiden kesken vallitsi koko ajan aivan huikea fiilis. Kun jokainen tuolla takatiloissa on täysin omillaan ilman omaa huoltojoukkoa, niin siellä jeesailtiin kyllä toinen toisiamme ja pidettiin päivän ja illan pitkinä tunteita toisillemme seuraa. Odottelua oli tarjolla nimittäin paljon, ja järjestäjän puolesta jämäkästi kiinni pidettävistä aikatauluista johtuen meidät tuotiin aina jopa liioitellusti hyvissä ajoin paikan päälle omaa vuoroamme odottelemaan.
Muutenkin tuo vapaaohjelmafitness näyttää olevan Suomen lisäksi myös kaikkialla muualla maailmassa hieman marginaalisempi laji, joten sarjan edustajien on hyvä pitää yhtä. Vaparifitness poikkeaa muista body- ja fitnesslajeista luonnollisesti melkolailla monessakin suhteesssa, joten on henkisesti äärimmäisen arvokasta päästä vaihtamaan ajatuksia oman lajin edustajien kanssa. Laji kun ei nyt ehkä ole aina ihan helpoimmasta päästä, vaikka on mielestäni sitäkin antoisampi.
Lisäksi tuntuu huojeltavalta saada ns. vertaistukea ja huomata, ettei ole yksin omien ajatuksien ja haasteiden kanssa. En siis ole ainut, joka on käynyt läpi vapaaohjelmaan vahvasti vaikuttavia loukkaantumisia, rekvisiittojen kisapaikalle hankkimisen logistisia haasteita, kisapäivän kuivatteluiden kolotuksia ennen vaparia, kilpailulavan epäsuotuisan alustan tai muodon aiheuttamia haasteita koreografian kannalta. Oli sitten isoja tai pieniä asioita, mutta niiden jakaminen jonkun kanssa tuntuu huojentavalta.

Aamupäivän kello 11 fysiikkakierroksen jälkeen saimme palata takaisin hotellihuoneisiin lepäämään ja valmistautumaan iltamyöhäisellä käyntiin pärähtävän finaalikierroksen vapaaohjelmia varten. Tästä jatkankin huomenna kisaraporttini viimeisessä osassa, joten sitä odotellessa! 😉
xoxo,
Piia