MITÄ OLEN AINA VIHANNUT ULKONÄÖSSÄNI

Tuossa ensimmäisessä kuvassa se on. Se, mitä olen aina vihannut ulkonäössäni niin, että ihan silmissä on kirvellyt. Asia, jossa olen toivonut tuhansia kertoja, että olisin kuin muut. Hiukseni. Takaa miltei lättänät, mutta sen sijaan sivuilta sekä etuosasta täysin hallitsemattomat ja vauhkoontuneet pörrökasat. Tilanne on kuvassa vielä jokseenkin aisoissa, sillä hiuksissa on pohjalla huolella valitut hoitotuotteet, ja ne ovat kuuman föönin avulla föönattu kuivaksi.
Kuinka paljon olenkaan joskus käyttänyt henkistä kapasiteettiäni siihen, että vihasin omia hiuksiani. Yläasteella ja lukion alussa en oikeastaan koskaan pitänyt hiuksiani auki. Kerran lukiossa otin ja panostin, ja vedin suoritusrauta höyryten varmaan puoli tuntia tuota pörröä suoristaen ja painelin kouluun. Siinä kun koulukaveri sitten bongasi mut ruokalassa, ja tuli siihen ihastuksissaan ihmettelemään, että ei vitsit sulla on hiukset auki, tuli eka ihan hyvä fiilis.
Homma kuitenkin kääntyi nopeasti nurin siinä vaiheessa, kun tämä alkoi tivaamaan kovaan ääneen ja toistamiseen, että hän ei vain voi millään uskoa, etteikö noita hiuksia saisi oikeasti suoremmaksi. Tenttaaminen ja päivittely jatkui koko ruokailun ajan, ja tunsin kiukun ja vihan nousevan sisälläni. Lopun päivää pidättelinkin kyyneliä. Ja entä ne lukion bileet, joihin hartaasti suoristelin hiuksiani, ja räntäsateiden kosteuttama ilma pöhäytti hiukset todella suttuiseksi ja näytin aivan hirveältä ja epäsiistiltä narkilta.
Tuntuu oikeasti ihan hullulta, että olen joskus voinut vihata ja hävetä hiuksiani niin paljon. Ja eihän kukaan kasvavana teini-ikäisenä halua olla erilainen “awww miten söpö leijonanharja”, vaan ihan varteenotettava nuori naisenalku siinä missä muutkin. Olen jo nuoresta ollut tyyliltäni melko sporttinen ja selkeälinjainen, ja siihen ei ihan hirveästi “skandinaavinen afro” mätsännyt. Hiukset ovat vaikuttaneet itsetuntooni kasvuiässä ihan mielettömästi, ja oikein harmittaa, kuinka paljon painoin itseäni kasaan niiden varjossa.
Tilanne on kuitenkin helpottunut jo ihan sillä, että ensinnäkin löysin lukioaikaoina ensimmäisen kampaajan, joka ymmärsi oikeasti henkisen tuskani (kerrankin jotain muuta kuin “noihan on tosi söpöt heiii tui tuii”). Toisena auttoivat oikeat tuotteet ja oppi miten hiuksia voisi käsitellä ja hoitaa, ja kolmantena aika. Aika ihan siinä mielessä, että pahin ja oikukkain käkkärävaihe on hieman laantunut ja vielä enemmän se, että olen hyväksynyt hiukseni tällaisena kuin ne ovat.

Nykyään siis oikeasti rakastan hiuksiani. Tai noh. En nyt sano, että niitä ylistäisin, mutta ehkä fiilinkini omaa fledaani kohtaan on enemmänkin neutraali. Teen huoltotoimenpiteet, joita täytyy, ja hiukseni ovat parhaimmassa iskussa ehkä koskaan. Hyväksyn sen, etten voi tietyissä sääolosuhteissa valita avonaisia hiuksia tai laittaa muutenkaan hiuksia samoin kuin kaikki kaverini.
Lisäksi olen jo yli viiden vuoden ajan käyttänyt teippipidennyksiä, jossa (kaiken kukkuraksi) superohuisiin hiuksiini on saatu massaa lisää, ja oikukas pörrökkyys hukkuu helpommin paksun ja kauniin suoran hiuksen joukkoon. Olen jo hetken aikaa hieman haaveillut siitä, että jonain päivänä haluaisin kokeilla olla ilman, mutten tiedä olenko silti tähän aivan valmis, vaikka Salkkareiden ihmissuhdesotkuja oikukkaampi suhde hiuksiini onkin ollut jo tasaisella tiellä vuosikaudet. En ole ehkä vielä halukas kokeilemaan uhkarohkeasti tämän tasapainon vavisuttamista, mutta ehkä vielä joku kaunis päivä.
Hiusten hoitaminen on siis itselläni ollut aivan välttämättömyys, että olen saanut nupin pidettyä viileänä ja karvat ojennuksessa. Hiuksien hoitamiseen ja laittamiseen käytän eniten aikaa ulkoista antiani ajatellen, ja siitä en tingi. Olen nyt kuukauden ajan käyttänyt Biorionin stimuloivaa hoitonestettä päänahalle, ja tämä hoitoneste toimii siis ikäänkuin ripsiseerumin tavoin mutta hiuksissa. Hoitoneste buustaa hiustenkasvua siellä missä se tapahtuu (eli päänahassa tyvestä päin) stimoloiden päänahan verenkiertoa ja raviten hiusta. Näin hius pystyisi kasvamaan elinvoimasempana ja pysymään päässä putoamatta ennen kuin hius olisi edes saavuttanut geneettisen maksimipituutensa sekä auttaisi uusien hiusten kasvua.
Parasta hoitoneesteessä on, että se ei lähmää tai rasvoita hiuksia eikä sitä tarvitse pestä pois, vaan sitä voi (ja sitä suositellaankin) käytettävän päivittäin kätevästä nokkapullosta päänahkaan levittäen. Samalla se on auttanut oman hilseilevän päännahkani kuivuuteen, ja lisäksi sen sisältämät polymeerit antavat tyvelle kevyttä nostetta seuraavan aamuun, sillä levitän tuotteen aina iltaisin. Haluan kokeilla, josko tästä saisi pitkällä tähtäimellä apua noiden omien etuosassa kasvavien järkyttävien hiustenpätkieni kasvattamiseen edes vähän nykyistä pidemmäksi (todisteita lopussa). Lisätietoja tuotteesta löydät TÄÄLTÄ.


All in all ja homma puristettuna pähkinän kuoreen omistan siis kolme haastetta omassa hulmuletissäni:

• Hallitsematon käkkärä
• Mieletön kasa lyhyitä hiuksia etuosassa
• Ohut hiirenhäntä

Tällainen kuitenkin olen, ja näillä korteilla on pelattava mitä on. Sen olen kuitenkin oppinut, että oikein hoitamalla ja ehostamaan opettelemalla niilläkin voi päästä yllättävän pitkälle. Suurin osa ajasta toki mulla menee hiukset ponnarilla sporttimeininkien johdosta, ja eilen sunnuntaina YouTuben puolella julkaisemassani MyDay-videossa pääsette vähän tsiikailemaan mun viime keskiviikon päivää aamusta iltaan. Videolla näette vähän mun ja Johanneksen yhtenäistä työskentelydynamiikkaa, otteita valmennushommista ja päivän päätteeksi näytän ihan rehellistä todistusaineistoa mun pätkähiusten järkyttävästä määrästä.

Mikä on sun hiuksissa suurin ongelma? Vai onko olemassa naispuolista ihmistä, jolla ei olisi mitään nihkeää sanottavaa omista hiuksistaan? En meinaan usko, hah! 😀

Tuuheaa alkuviikkoa joka kypärään!

KURKKAA MYÖS TÄMÄ POSTAUS:
Paras irti hiuksista – Lifehackit hiuksille!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram