KOLME EKAA VIIKKOA VAUVAN KANSSA

Eilen hän täytti kolme viikkoa. Pieni merkkipaalu pienelle ihmiselle.

Tässä pienten mutkien kautta ollaan keretty olemaan beben kanssa kotosalla kohta kaksi viikkoa. Synnytyksen jälkeen osastolla vietetty aika meidän perheellä venähti aika hurjasti, sillä hommat mun itseni osalta eivät tahtoneet palautua kuosiin, ja jo lähtökohtainen ongelma alkoi kasaamaan kylkeen vielä uusia ongelmia. Vaikka avoimesti monesta täällä jauhankin, niin jätän tämän tarkemmin tästä aiheesta toistaiseksi jauhamatta, koska prosessi tästä yhä kesken ja tulee olemaan vielä ilmeisesti aika pitkäänkin. 

Saatiin ehkä vähän erilaisempi startti, mitä olin olettanut tai toivonut, mutta alkushokin jälkeen alkaa hiljalleen hommat kulkemaan. Ekalla viikollahan en juurikaan edes vauvaa pystynyt hoitamaan, ja näin vain tämän päälakea ja pullottavia poskia kyljelläni imettäessä. Onneksi lapsen isä on alusta asti ottanut niin mahtavan kopin pienen ihmisen hoidosta, etten parempaa voisi toivoa.

Muutenkin aiemman menetyksen haamut ovat nostelleet (ehkä odotetustikin) päätä, ja vaaleanpunaiseen vauvakuplaan pääseminen omien terveyshuolien kyljessä on ehkä ollut vähän haastavaa. Huolimatta siitä, että tavattoman ihania hetkiä on ollut ihan todella paljon tuon pienen ja tuhnuttavan nyytin kanssa. Onhan tuo 3,5 kilon kanuuna kyllä aivan ihana tapaus, ja eilen illalla löysinkin itseni tuijottamasta pinnasängyssä kapaloituna nukkuvaa vauva-burritoa kyyneleet poskilla valuen. Hänet me vihdoin saimme. Oman pienen tyttären. <3

Miten muuten on luistanut?

Tähän mennessä hän on ollut myös aivan tavattoman iisi ja letkeä kaveri, mutta huomaa, että vain kolmen viikon aikana hän on kasvanut ihan hurjasti. Hereilläoloaika on lisääntynyt ja tietyllä tapaa sitä myöten vaativuuskin. Silti suhteellisen leppoisa hän on edelleen. Ei ainakaan omaan makuuni paljoa saati täyttä kurkkua huutele (vielä, eli fingers crossed).

Untakin saa palloon tuon likan kanssa aika mukiin menevästi, ja nyt kun keksin nuo aamupäivän jatkounet, niin täällä koisitaan jopa kahdeksan tunnin öitä (toki parilla breikillä mölöbaarin kautta). Eli ainakin tällä hetkellä nukun paremmin ja olen virkeämpi kuin raskausaikana, jolloin omat unet terrorisoituivat muuttuneiden hormonitasojen vuoksi jo 6-7 raskausviikolta lähtien molemmissa raskauksissa.

Beben kanssa on siis ollut helpompaa mitä ajattelin, mutta itseni kanssa on ollut enemmän tekemistä kuin uskoinkaan niin fyysisesti kuin etenkin henkisesti. Kyllähän nuo menetyksen mukanaan tuomat haamut ja ”reaktiomallit” vain kulkevat mukana, mutta parhaani yritän tehdä niiden kanssa. Vaikka välillä meinaakin tunteet vyöryä pahasti yli, ja unettomia öitä aiheutan minä itse vauvan sijasta. Ehkä tämä tästä helpottaa, kun pahimmat uhkakuvat väistyvät mielestä ja uskallan hiljalleen luottaa siihen, että elämä oikeasti kantaa.

Nimellä jo pilattu

Tällä viikolla vietetään jo nimiäisiä, sillä nimihän meillä on ollut tiedossa jo alkukeväästä lähtien toista nimeä myöten. Paperitkin lähtivät väestörekisteriin viikonloppuna ja leima tuli jo perässä, joten nyt on likka nimellä pilattu, hah. Kanuuna kutsumanimenä kun ei kuulemma ekalle luokalle (eli epulle på Jyväskylän murre) mennessä tahdo enää kelvata.

Haluttiin järkätä nimiäiset näinkin nopeaan vain alle neliviikkoiselle bebelle, jotta päästäisiin käyttämään nimeä mahdollisimman pian. Lisäksi vahvasti myös siksi, ettei koronan toinen aalto pääsisi mahdollisesti käsiin räjähtäessään estämään saati häiritsemään likan ensimmäisiä kekkereitä. Näinhän meinaan kävi monille tuoreille tulokkaille perheineen viime kevään kohdalla. Enkä olisi ehkä jaksanut sitä vain vauvaksi (tai kanuunaksi saati pikkuleivokseksi) kutsua siihen asti, että epidemia on ehkä vuonna 2054 taltutettu. No vähän värikynää, mutta silti.

Ihana päästä siis esittelemään tämä uusi tulokas lähipiirillekin kunnolla, sillä vieraita nyt ei olla hirveästi tässä härdellissä keretty ottamaan vastaan. Rauhoittuminen on tehnyt kyllä hyvää, ja on ollut vähintäänkin tarvittavaa. Toisaalta vastapainona on ollut ihana käydä pyörimässä vauvan kanssa pitkin kyliä vaunulenkkeillen ja näin Tampereen keskustassa asustellessa Ratinan kauppakeskus on ollut kova valinta.

Myös yrittäjäperheenä tietyt velvollisuudet pyörivät edelleen, mutta tämä on itseasiassa häirinnyt uudenlaisen arjen omaksumisessa yllättävän vähän. Itseasiassa oikeastaan homma on mennyt päin vastoin. On ollut virkistävää pitää ajatuksia välillä myös siinä muussa omassa elämässä. Koska elämä jatkuu edelleen, vaikka nyt sitä elämää on hurjan paljon enemmän ja syli täynnä päivä päivältä lisääntyvää rakkautta.

viikkoa vauvan kanssa

Kuvat: Emmi Koski

Näitä reilun 10 päivän ikäisen tytön kuvia katsellessa sydän tahtoo pakahtua. Isänsä näköinen ja niin ihmeellinen pieni olento, joka sisälläni kasvoi yhdeksän kuukautta. Meidän oma pieni tyttö, joka vihdoin syliin asti saatiin. Äidin ja isän rakas aarre.

Lämpöä tiistaihin! ❤️

TSEKKAA MYÖS:
Äitiyspakkaus 2020 unboxing – Tuomio sisällöstä

EDELLINEN JUTTUNI:
Mitä pitäisi olla, kun täyttää 30?

Kommentit (18)
  1. Aijotko kertoa synnytyskertomuksen joskus jossain somessa? 🙂

    1. piiapajunen
      26.8.2020, 14:56

      Mitä luultavimmin en tule, koska vaikka se itsessään olikin ihan hyvä kokemus, niin tälläkin hetkellä vielä toivun siitä seuranneista ”ongelmista” ja puolestaan näiden aiheuttamasta surkeiden sattumusten sarjasta.. Nämä taas ovat sen verran henkilökohtaisia ja käsittelyn alla edelleen, etten vielä pystyisi niistä julkisesti puhumaan, kun en ole niistä itsekään selvinnyt ja saanut käsiteltyä.

  2. 😍😍❤❤

    1. piiapajunen
      26.8.2020, 14:56

      😘❤️

Kommentointi suljettu.