Piia Pajunen
Piia Pajunen

Kuukausi: marraskuu 2016

Alkuviikon ruokapäiväkirja

Keskiviikon kunniaksi pääsette taas tirkistelemään meikäläisen alkuviikon sapuskoihin, sillä edellinen ruokapäiväkirjani tuntui kiinnostavan porukkaa melkoisesti. Pidemmittä puheitta, tässä se tulee! Maanantain menu: Aamu: Smoothie, ruisleipä ja pala äiskän synttärisuklaakakkua aamukahvin kyljessä Lounas: Kaksi juustosämpylää kinkulla,…

  • 31

Ahdistavatko flunssa, lepopäivät tai pakkolepo?

Nyt on blogin ja somen puolella satanut paljon kysymyksiä siitä, miten voisi helpottaa pakkolevon aiheuttamia negatiivisia tunteita, joten oli pakko tarttua läppärin näppäimistöön, ja sauhuttaa tulille omia ajatuksiani aiheesta. Lepääminen ei ole heikoille vaan päinvastoin. Lepääminen…

  • 10

”Tuleeko susta ikinä normaali?”

Olen muutamia kertoja saanut fitnesslajien ulkopuolella olevien henkilöiden kanssa keskustellessa kysymyksen, että mitä tapahtuu fitnesskisaamisen jälkeen ja tuleeko musta ns. ”normaali”. Kysymykset ovat siis tulleet ihan kiinnostuneessa ja uteliaassa mielessä, ja olen kokenut juttutuokiot ja…

  • 7

Tuunaa kahvisi – 4 helppoa ja herkullista kahvivariaatiota!

Kahvi on pyhä asia, jonka vain kahvin ystävät pystyvät ymmärtämään. Varsinkin Suomessa kahvi on asia, jolle ainoana maailmassa on omistettu virallinen tauko työpäivän varrelle. Arkena kahvi on päivien pientä luksusta, ja toisinaan on virkistävää saada…

  • 1

Ottaako Black Friday päähän?

Sis. mainoslinkkejä* Musta perjantai! Tältä jenkkilähtöiseltä kulutusjuhlalta ei vaan yksinkertaisesti enää voi kukaan Suomessakaan välttyä. Kampanjoita ja alehuutoja tulee aivan joka tuutista. Kiristääkö jo pantaa? Ottaako päähän? Itselläni ei, sillä taktisesti kierrän kaukaa keskustan ja…

  • 3

Elämää pienten rintojen kanssa

Tissit, lollot, melonit, ryntäät, pamelat, kannut ja hinkit. Rakkaalla lapsella on monta nimeä! Sain sunnuntain koottuun skeidakommenttipostaukseen eräältä lukijaltani henkilökohtaisen kysymyksen, että miten olen oppinut hyväksymään pienet rintani. Itse en oikeastaan kyllä koe kysymystä edes kovin henkilökohtaiseksi,…

  • 46

Skeidakommenttien parhainta satoa

Sis. mainoslinkkejä* Julkaisin sunnuntaina koosteen skeidakommenteista, jotka ovat osuneet omalle kohdalleni internetin ihmeellisessä maailmassa niin somen kuin blogin puolella. Heitin tähän postaukseen vain ne kesyimmästä päästä olevat julkaisukelpoisimmat kommentit, ja palaute lukijoiden puolelta oli silti…

  • 3

”Missä sun rinnat on?” ja muita päteviä huomautuksia!

*Sis. mainoslinkkejä ”Missä sun rinnat on?” Sori ei mulla oo. ”Kannattaisi rentouttaa otsaasi puhuessasi, sillä pian nuo juovat jäävät pysyviksi” Kiitos tiedosta! En olekaan koskaan katsonut itseäni peilistä. PS. Ne otsajuovat on jo pysyviä. ”Näytät…

  • 31

Herkkukorneri – Uutuusjäätelöistä vanhoihin konkareihin

Jösses! Se on viikonloppu, ja tämän kunniaksi päätin pyöräyttää tulille uusimman Herkkukornerin! Herkkukorneri kylmän kermaisine jäätelöineen on kerännyt kerta toisensa jälkeen suorastaan huikean suosion, ja malttamattomat jäätelöpornon ystävät ovatkin kuola leukaluita pitkin valuttaen lähetelleet tiiviiseen…

  • 21

Niin karmeaa, että oksettaa

Eipähän mennyt tämän viikon alkupuoli ihan niinkuin Strömsössä tai Pikkukakkosessa. Alkuperäinen plääni tuon Puolan MM-kisareissun jälkeen oli jäädä suorilta käsin tuonne etelän suuntamille isosiskon tykö kaksoslikkojen hoitoavuksi. Vahva tarkoitus oli myös vääntää parit kovat treenit ja…

  • 0