1 + 1 = 100%

Kuten jo tällä viikolla olen jo ehtinyt blogini puolellakin visertää, on tämä viikko kulkenut treenien puolesta hirvittävällä draivilla eteenpäin. Jumppa on kulkenut, ja fiilinki on ollut mitä muikein, mikä on itselleni kilpaurheilussa henkilökohtaisesti se tärkein asia. Jos boogie ei ole kohdallaan, niin homma ei todellakaan maistu, eikä silloin myöskään niitä haluttuja tuloksia synny. Tästä menosta ja meiningistä saan todellakin kiittää tätä kilpaurheilun kyllästämää sakkia, jota ympärilläni häärii ja huhkii omien tavoitteidensa toteuttamisen parissa. Ympärillä olevat ihmiset tekevät niin paljon, ja hyvä fiilis ja tekemisen meininki totta tosiaan tarttuu. Ei siis ole todellakaan mitään puppua, että seuransa kannattaa valita huolella!


Viikko on ollut siis treenien osalta aika sosiaalista touhua, ja perinteisen yksin puurtamisen sijaan olen huomaamattani ajautunut painamaan duunia suorastaan erinomaisten seuralaisten ympäröimänä. Olkapäät tuhottiin Janinan kanssa, persuusta puserrettiin Jaanan kanssa ja selkää hakattiin Jumpan kyljessä. Ainoastaan yhden treenin olen tällä viikolla riipaissut omassa yksinäisyydessäni, mikäli kuulokkeista paukkuvaa fiilinkijytää ei lasketa seuralaisten joukkoon.
Pääsääntöisesti olen aina aiemmin tykännyt vääntää rautaa lähinnä omien hikipisaroiden ympäröimänä, ja treenikaveria on tullut hyödynnettyä lähinnä harvinaisena herkkuna. Nyt ilmeisesti jotain on tuolla vintillä napsahtanut, sillä en edes ole kaivannut tätä ylhäistä yksinäisyyttä, vaan olen nautiskellut täysin rintalihaksin mitä mainioimmasta treeniseurasta kerta toisensa jälkeen. Ehkä oma pieni ja piilevä jääräpäisyyteni on myös alkanut väistyä, sillä olen tietoisesti päättänyt luopua omista tutuista rutiineistani ja astua ulos siltä kuuluisalta mukavuusalueelta. Nykyään treenikaverin kanssa treenatessani suustani saattaakin melko usein kuulua kikattelulla maustettu lausahdus: ”Tuo liike on kyllä täysin hanurista, mutta tehdään se silti”. Vaihtelu on siis alkanut virkistää tätäkin jäärää, ja täytyy myöntää, että se on tehnyt todella eetvarttia niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Vaparihommissakin olen kuluneella viikolla saanut nauttia harvinaisesta herkusta, sillä permannolle sain kylkiäisiksi kaksi mahdollisesti vuoden sisään vaparidebyyttinsä meidän tiimissä suorittavaa hurjaa likkaa. Tästä olen ehkä aika innoissani, koska tuo fitness on sarjana rullannut jo vuosikausia ilman suurta kisaajaryntäystä bikinin ja body fitneksen nauttiessa kulta-aikaansa. Ihanaa saada lisää omaa lajiseuraa ympärille, koska on tuo vaparitouhu aika omanlainen juttunsa.

Loppuviikko tulikin rullailtua kotihuudeilla Jypinkylässä, jossa vietin laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa. Pelkäksi notkumiseksi ei aika siellä kuitenkaan mennyt, vaan omien treenien lisäksi touhottelin akrovalmennushommien parissa kilpacheerleadereiden kanssa. Lopputulemana näin sunnuntai-illan päätteeksi olenkin aivan finaalissa, kun tuli käsivoimin avusteltua muutamia satoja flikkejä ja voltteja ympäri. Taisipa tuossa samalla tulla loppuvuoden aerobiset tehtyä, ja en edes muista, milloin viimeksi olisin ollut näin totaalipaketissa, heh. Onneksi tuo oli kuitenkin hemmetin hauskaa hommaa, ja tuloksia taisi tulla aika mukavasti etenkin tämän sunnuntain valmennuspäivän osalta. Tähän loppuun pitää vielä näppärän aasinsillan saattelemana toitottaa kunniaa suomalaiselle kilpacheerleadingille, sillä eilen napsahti Suomen naisten maajoukkueelle MM-hopeaa ja sekajoukkueelle MM-pronssia. Tättärää! Ei huano!
xoxo,
Piia