Neljä viikkoa karsintoihin!

Ohho, aika on mennyt ripeästi eteenpäin. Menen Jyväskylään karsintoihin 10.8 sekä olen ilmottautunut myös Oulun karsintoihin viikkoa myöhemmin. Teen parhaani, että pääsen Nordic Fitness Expoon kilpailemaan 1.9!! Ensimmäisiin karsintoihin on siis aikaa enää neljä viikkoa! Onneksi neljä viikkoa on pitkä aika, ainakin se on pakko ajatella niin 🙂

Viikonloppu meni Hyvinkäällä töissä Johannan ja Oonan kanssa. Motocross tapahtuma vilisi ihmisiä, sää suosi ja meillä oli hauskaa! Treenit mahtuivat myös viikonloppuun! Ehkä se sunnuntain herätys 6.00 ei ehkä ollut mukavin, mutta hyvin selvittiin 🙂

 

 

 

 

Lauantaina työpäivän jälkeen ajettiin suorinta reittiä salille 🙂 Siellä otettiin pitkästä aikaa treenikuvia. Ensimmäinen kerta uudessa blogissani, kun en itse ole sekä kuvattavana että kuvaajana 😀 Heh.

 

 

 

 

 

 

Salitreenihän on täysin oma lajinsa. Siinä ei koskaan voi olla liian hyvä ja tekniikkaa pystyy aina parantamaan, aina on jotain uutta opittavaa. Kaikille aloittelijoille haluankin toitottaa, että TEKNIIKKA on paljon paljon tärkeämpää kuin PAINOJEN KOKO! Niinkuin ylläolevissa kuvissa näkyy, teen kaiken aika pienillä painoilla 🙂 Tuo viimeinen kuva on kyllä aika naurettava, mutta varmaan viimeinen sarja menossa, jossa teen supersarjana ranskalaisen punnerruksen tangolla ja push downin köydellä. Toki liikkeen pitää TUNTUA lihaksessa, mutta testatkaapa keskittyä tehtävään lihakseen aivan täysin, älä lepää ollenkaan vaan jatka koko ajan liikettä, tee laskuvaihe hitaammin ja nosta nopeammin… Kyllä lihaksen saa tehtyä töitä pienemmilläkin painoilla, jos tekee vain oikein 🙂 Kysykää vain, jos tulee jotain mieleen!

Hyvän työ- ja treenipäivän kruunaa hyvä ruoka. Lohta, parsakaalia, luomukananmunaa Vanhassa Porvoossa meren äärellä. Vettä vain paljon juotavaksi 🙂 Ei se sunnuntai-aamun kuuden herätys tuntunut oikeasti pahalta näin hienon päivän jälkeen!

Treenatkaa, syökää terveellisesti ja TARPEEKSI, suosittelen vähintään 5 ateriaa päivässä, nauttikaa kesästä ja tehkää pieniä hyviä tekoja joka päivä ja sanokaa lähimmillenne, kuinka hienoja ihmisiä he ovat! Koska niin säkin olet 🙂

<3:Nanna

Kommentit (7)
  1. Sulla tulee kyllä takareidetki ihan älyttömän hyvin esiin jo! Go Nanna! 🙂

  2. Ihania kuvia, saa motivaatiota näistä, eikun salille lompsis!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *