Maria is Strong
Maria is Strong

Onko onnellisuutta oikeasti olemassa?

Olen miettinyt onnellisuutta paljon viime aikoina, ehkä juuri omasta tilanteestani johtuen. Olen monella tapaa vastarannankiiski (ja monella myös niin mahdottoman tasapaksu ihminen), että nykyajan oletusstandardit siitä, millaiselta onnellisen ihmisen elämä näyttää, saa niskavillani nousemaan pystyyn inhosta. Kai siksi, että se on monella tapaa median luomaa synteettistä kuvaa onnellisuudesta. Vaikka hoemme toisaalle, että onnellisuus ei maksa mitään, niin kumma kyllä sen saavuttaminen elämäämme ei näytä olevan ilmaista. Tavara, kokemukset, lomat ja itsensä parantaminen näyttää keinoilta onnellisuuden löytämiseen. Ehkä juuri sen meille myydyn synteettisen todellisuuden vuoksi me olemme joutuneet yhtä kauemmaksi meidän todellisesta inhimillisyydestä. Onnellisuuteen ei sovi lainkaan se tunnekirjo, mikä ihmisille on ominaista. Varsinkaan ne vaikeasti käsiteltävät suru, ahdistus, epätoivo ja niin edelleen.
Olen saanut kolmesti elämäni aikana diagnoosiksi masennuksen. Siksi tiedän siitäkin elämän osa-alueesta jotain kokemukseni kautta. Nyt kun katselee niitä aikoja taaksepäin, niin huomaan, että jokaisella kerralla minulla ei vain ole ollut työkaluja käsitellä elämän suurempia kolahduksia. Välillä uutisissa kuulee mainintaa tunne-elämän taitojen opettamista jo koululaisille. Kannatan ehdottomasti tätä ajatusta. Omien masennuskausien yhteydessä olen istunut psykologia vastapäätä etsimässä työkaluja, mitä tehdä kun elämä kolhii.  Niistä oli silloin apua ja on nyt MS-tautiin sairastumisen jälkeen. Olen yllättynyt iloisestikin, että en koe itseäni masentuneeksi. Surulliseksi kyllä. Epätoivoiseksi, aika useinkin ja pelokkaaksi – enemmän kuin haluaisin. Niiden lisäksi olen välillä iloinen, saan nauraa vatsan kipeäksi ja tunnen olevani rakastettu. 
En tiedä, onko ne yleensä negatiiviseksi ajatellut tunteet oikeasti negatiivisia. Ja vastaavasti ilon tunteen positiivisia. Negatiivisella on sanana ikävä sävy. Eikö kaikki ole loppujen lopuksi vain tunteita? Monenlaista kirjoa laidasta laitaa. Juuri, sitä, mikä tekee ihmiselämästä elämän. Meillä kaikilla ei vain ole keinoja niiden käsittelyyn. Hyväksymään ne sellaisena kuin ne on, niihin liiemmin takertumatta. 
Ehkäpä juuri siksi onnellisuus elämän päämääränä on täysin järjetön. Itse ainakin yhdistän sanaan ”onnellisuus” juuri ne onnellisuuden tunteet, joihin suru ja epätoivo eivät kuulu. Suru ja epätoivo 
taas kuuluvat ihmiselämän, vaikka kuinka yritämme niitä pakoon. Ehkä olen tämän käsityksen kanssa yksin (tätä en kyllä lainkaan usko). 
Surumielisen ja perusluonteeltaan pessimistisen ihmisen voi olla yleisen onnellisuuden olettamuksen mukaisesti vaikea vastata myöntävästi kysymykseen ”oletko onnellinen”. Ehkä realistisempi elämäntavoite on tietynlainen seesteisyys, sisäinen rauha, johon kuuluvat ihmiselämän tunteiden kirjo, ilman, että ne määrittelevät tai antavat yleisen sävyn meidän elämäämme. Ehkä on tai sitten ei. Elämä on kaikkeudessaan niin suuri mysteeri, että oma ymmärykseni pystyy vain raapimaan sen pintaa. 
Mutta hyvälle mielelle saa tulla ja usein. Ehkä allaoleva kuva saa hymyn huulille. Tässä kuva meidän perheen puolivuotiaasta karvaturrista, joka ei selvästikään ole ilahtunut lenkkeilystä sadetakki päällä. Voi tuo katse… 😂

Kommentit (3)

  1. Paula

    Näinpä! Varhaiskasvatuksessa olen jo usean vuoden ajan pitänyt viisivuotiaille tunne- ja turvataitokasvatus kerhoa noin kerran viikossa.Eskareilla sitten jatkuu Askeleittain, joka on tunnetaitoja tukeva ohjelma.Toivottavasti koulumaailmassa jatkuu!

    1. Maria Strong

      Aivan mahtavaa!Yksi tärkeimmistä asioista,mitä koulu voi opettaa.

    2. Eppu

      Asiaa! Olen joskus opettajan uran alussa pyytänyt opiskelijoita kirjoittamaan, mistä he ovat kiitollisia. En hyväksynyt, eteikö jokainen olisi jostain kiitollinen ja pyysin kaikkia miettimään edes yhden asian. Hämmästyttävin vastaus jonka sain, kertoi, että opiskelija oli kiitollinen, että oli saanut kasvaa erilaisissa perhekodeissa ja huonoissa olosuhteissa. Siellä hän oli oppinut erottamana epäaidot ihmiset ja teeskentelyn sekä näkemään, mikäli joku valehteli. Hän kirjoitti, että erottaa aidot ihmiset helposti tässä maailmassa ja on siitä kiitollinen, vaikkei muuten voi olla kiitollinen menneestä. Mietin yhä kuusi vuotta myöhemmin tuota kirjoitusta, sillä olin niin hämmästynyt. Sinun kirjoituksessasi oli jotain samaa. Et ole masentunut, vaikka elät vaikeita aikoja. Elämä on yllätyksellistä.

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *