Neljä havaintoa matkalta hieman helpompaan elämään

Tee ero “teen parhaani” ja ” annan kaikkeni” välille

Poltin itseni ennen MS-diagnoosiin johtanutta relapsia. Oli liikaa tekemistä, mutta sekään ei riittänyt, vaan kaikessa piti antaa itsestään kaikki. Oletko sinä kärsinyt joskus uupumuksesta – työuupumuksesta ja siihen vielä muu elämä päälle? Suomalaiset ovat tunnettuja korkeasta työmoraalista tai ehkä enemmänkin “suoritusmoraalista”. Ehkä “niska limassa” raatiminen niin töissä kuin sen ulkopuolellakin liittyy alhaiseen itsetuntoon ja tarpeeseen tulla hyväksytyksi. Minun kohdallani tämä ainakin on totta. Kiire ja stressi eivät tee hyvää MS-taudille. Eivät ne tee kenelle muullekaan. Kannattaa kiinnittää huomiota ja kuunnella itseään. Teetkö vain parhaasi vai annatko itsestäsi kaiken. Jälkimmäinen ei pidemmän päälle ole terveellistä.

Elä omaa elämääsi, älä muiden

Elämästä tulee aika stressitöntä kun ei kiinnitä liikaa huomiota, mitä muut elämällään tekee. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta sen suhteen voi ottaa tietoista kurssin korjaamista. Meidät on kaikki syystä tehty erilaisiksi. Meillä on erilaiset kyvyt, resussit ja varallisuudet. Elämästä tulee helpompaa, kun alkaa nauttia siitä, mitä minulla on, eikä siitä, mitä muilla on.

Rakenna itsellesi elämä, josta et tarvitse lomaa

Lomassa ja lomamatkoissa ei ole mitään vikaa. Ne auttaa usein rentoutumaan, jos sitä taitoa ei ole muuten ja maailmaakin on kiva nähdä. Matkustaminen saattaa avartaa maailmankuvaa. Keskittyyko koko muu aika lomamatkan odottamiseen? Loma on se, jolloin minulla on Elämää. Vuodesta jää tällöin aika iso osa päivä Elämättä. Lomiin laitetaan usein paljon odotuksia. Mitä jos odotukset eivät toteudu? Mihin väliin silloin ehditään Elämään?

Muista, pienikin askel on jo kulkemista

Luulin vielä parikymppisenä, että elämä oli jo aika lailla valmiissa raameissa. Siihen tarvittiin enää muutama pikku silaus, mutta sen jälkeen pystyisin helposti vain liukumaan vuodesta toiseen. En olisi voinut olla enempää väärässä. Sen jälkeen elämä on kääntynyt lukemattomia kertoja päälaelleen, sivuttain ja ravistellut kaiken jo rakentamani hyrskyn myrskyn. Pikkuhiljaa alan ymmärtää, että sitähän elämän pitääkin olla.

Meillä on kiire. Päivästä toiseen, vuosi vuoden jälkeen jonnekin. Me halutaan harpata valtavia loikkia, koska kaiken pitää tapahtua mahdollisimman nopealla aikavälillä. Pienikin askel on jo kulkemista. Joskus saman matkan joutuu kulkemaan useamman kerran. Eikö se ole oikeastaan hyvä asia? Polkua on oppinut ja hieman. Toisella kerralla sen kulkee jo keveämmin ja maisemisakin ehtii nauttia.