24.11.2018

Miksi kipu tekee kiukkuiseksi?

” Mikä mättää? Olit tänään huonolla tuulella ja niin olit eilenkin!”. Tämän tyyppiset puolison sanat ovat tuttu juttu. Huomaan itsekin olevani usein huonolla tuulella. Mitään erityistä ei ole tapahtunut, miksi kiukuttaa. Olo on vain kokonaisvaltaisen huono. Syy siihen ovat kivut ja kolotukset. Olen laskenut, että minulla on usein neljääkin eri tyyppistä kipua kropassani yhtä aikaa. Jonkin aikaa niiden kanssa jaksaa olla hymyssä suin. Jaksan kontrolloida halua kiukutella ja minusta ei näy päällepäin, että olen kipeä. Sitten saan tarpeekseni. Annan tunteille vallan ja olen räjähdysaltis. Miksi kipu purkautuu ärtyneisyydellä?

Vaikka me kuinka luulemme olevamme kehittyneitä olioita, niin näin ei oikeastaan ole.

Olemme toki pystyneet kehittämään ympäröivää maailmaamme ja teknologiaa, mutta meidän DNA:han kirjoitettu henkiin jäämisestä taistelu ei häviä. Meidän aivomme perimmäinen tarkoitus on pitää meidät hengissä (vastoin varsin yleistä käsitystä, että aivojen pitäisi tehdä meidät onnelliseksi).

Kivun ja kiukkuisuuden yhteydessä saattaa olla kyse niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin biologisesta selvitymismekanismista. Kipuhan kertoo, että jossain kohtaa kroppaa on vika. Vika sattaa vaikuttaa normaaliin toimintaamme heikentäen sitä. Ehkä kivun kanssa elävään tulee tietynlainen taistelureaktio:” Kun kroppa ei toimi kunnolla, ehkä kiukulla näytetaan “vihollisille”, että me pystymme vielä puolustautumaan”. Haavoittuneet eläimet ovat kiukkuisia. “Kiukkuinen kuin takamukseen ammuttu karhu” – sananparsi pitää paikkansa meidän ihmisten kohdalla.

Ei yhtään kivutonta päivää

Me ihmiset ei olla kuitenkaan eläimiä niin, ettemmekö voisi kontrolloida käyttäytymistämme ja sitä, miten reagoimme tilanteisiin. Ärsykkeestä herääviin tunteisiin ei aina pysty vaikuttamaan, mutta tunteista nousevaan käytökseen voi. Tai voimme ainakin yrittää. Tärkeimmäksi lähtökohdaksi tuohon yritykseen voisi mainita se oman kivun hyväksyminen siinä määrin, että se on olemassa (ei, että se olisi täysin neutraali ja mitään reaktioita herättamatön asia). Minulla kipu kuuluu osana MS-tautia ja monet MS-taudin muut oireet aiheuttavat kipua. Kivut eivät ole olleet täysin pois päivääkään. Niiden kanssa on ollut pakko opetella jollain tavalla elää ja se kivun olemassaolon hyväksyminen saattaa hillitä sitä kivusta nousevaa kiukkua.

Älä vedä johtopäätöksiä

Se kivusta nouseva alkukantainen ärtyneisyys on myös jossain määrin hyväksyttävä, koska se on luonnollinen reaktio. Kanssaeläjillä ei kivun aiheuttamaan ärtyneisyyteen ole aina automaattisesti ymmärrystä. Kivun kanssa eläessä kommunikointi kannattaa, koska meillä ihmisillä on huono tapaa vetää jos jonkinnäköisiä johtopäätöksiä toisen olemuksesta ja käytöksestä. ” Ei, et ole tehnyt mitään väärin ja en ole vihainen. Olen vain niin hirvittävän kipeä, että mieli tekee kirkua”. Yritän muistaa sanoa perheelleni hyvissä ajoin olotilastani, kun olen kipeä ja koen oloni helposti ärtyneeksi. Ei tule sanomisia, ei ihmettelyjä tai tarpeettomia riitoja. Joskus muistan tämän, joskus en.

Olen ollut pari viimeistä päivää kotona juuri tuo pyllylle ammuttu karhu. Kipuja on uusissa paikoissa ja vanhoissa paikoissa ne tuntuu erilaiselta kuin ennen. Tervettä esittäminen uuvuttaa ja kotona yleensä tapahtuu se romahdus siitä huonosta olosta. Ei enää kyyneliä, vaan haavoitetun eläimen raivoa. Tässä tilanteessa muuta vihollista ei kuitenkaan ole, kuin minä itse. Vihollinen, jolle on edelleen vaikeaa myöntää, että toimintakykyni on valtavan rajallinen ja kipuni ärtyvät tuhlatessani vähäisiä voimavarojani.