( Scroll down for the English summary)
Huhtikuun lopussa meidän kotiimme tulleen englanninkääpiöterrierin otto tuntui kuukautta myöhemmin isolta virheeltä. Silloin minulla diagnosoitiin MS-tauti ja ensimmäiset viikot menivät kroppa sängynpohjalla ja pää sumussa. Kesällä taudin pahenemisvaiheita tuli tiheään. Lapset olivat kesälomalla, kotona oli vilkas terrierinpentu, jota piti opettaa kodin tavoille. Olisi pitänyt muistaa jo yhden terrierin omistaneena, että terrierit voivat olla melko tuholaisia ja jääräpäitä, Vaikka isovanhemmista oli sanoinkuvaamattoman suunnaton apu kesällä (ja on edelleen), olisi hommaa ollut aivan riittävästi ilman koiranpentuakin mieheni ollessa kurssilla. Rahatilanteen myös romuttuessa sairastumisen myötä harmittelin moneen otteeseen pennun hankintaa – sille rotukoiran hankintasummalle olisi ollut paljon parempaakin käyttöä.
Mutta toisaalta… meistä tuli koiran kanssa melko erottamattomat. Aiemmat koiramme ovat olleet aina jotenkin enemmän mieheni koiria, mutta tämä karvaturri on kyllä mamman poika. Kesän aikana, kovan fatiikin vaivaessa, oli jotenkin hurjan terapeuttista nukkua pennun tuhistessa kainalossa. Vaikka koiran lenkittäjiäkin olisi löytynyt silloin kun itsellä oli vointi parempana, oli lenkille lähtöön tavallaan itselle pakote. Ilman tuota pakotetta tuskin olisin kävellyt niitäkään lyhyitä matkoja, mitä kesällä kävelin.
Perhe on sairastumisen alusta saakka pitänyt minut normaalissa päivärytmissä, eikä minulla ole tavallaan ollut aikaa jäädä liikaa surkuttelemaan kohtaloani. Elämän on pakko jatkua, vaikka sairaus on pysäyttänyt itseni henkisesti ja fyysisesti. Karvaturri on ollut siinä myös ihana lisä. Koiran parantava vaikutus on nyt itse kokeiltu ja koettu. Karvaturrin hoivaaminen nostaa mielialaa ja auttaa kiputiloissakin.
Uskon edelleenkin, että kaikelle on elämässä loppujen lopuksi tarkoitus. Vaikka matka mutkittelee, vie se kuitenkin usein sinne, minne sen pitikin. Uuden koiran hankinta maaliskuussa menehtyneen sessumme jälkeen oli jollakin tapaa impulssihankintakin, jota ehdin katua, mutta joka kuitenkin on osoittautunut juuri siksi, mitä itse ja perheemme on tarvinnut aikojen ollessa vaikeita.
Ja tällä viikolla olen käynyt joka päivä kahdesti yli puolen tunnin lenkin koiran kanssa! No, onhan meidän meno aika rauhallista, mutta tämä on todella suuri saavutus ja riemunaihe itselle. Ne kerrat, kun olen toukokuun jälkeen jaksanut sujuvasti ja jalat tutisematta kävellä pidempiä matkoja, on laskettavissa kahden käden sormilla. Jossain takaraivossa on jo pieni pelko uudesta pahenemisvaiheesta, mutta pyh, se ei ole kuitenkaan nyt. Nyt nautin rakkaan karvaturrimme kanssa tehdyistä kävelylenkeistä ihanassa syyssäässä.
________________________________________________________________________________
English summary of ” When getting a dog felt like a mistake”
We got our English Toy Terrier in the end of April. Month later it felt like a mistake. I was then diagnosed with MS and I spent weeks in the bottom of the bed in a brain fog. In the summer my health was really bad and I was having relapse after relapse. The children were off school and I had energetic puppy at home to train. After owning a terrier before I should have remembered that terriers can be quite the destroyers and stubborn. Even if my parents were huge help (and still are) there was enough on my plate without puppy. When money situation got from bad to worse after me being off sick I really regretting getting our pup. I could have used the money much better.
But then again…me and the pup became quite inseparable. Our previous dogs were always more my hubby’s dogs but this furry one truly is mama’s boy. In the summer when I had horrible fatigue it was somewhat truly therapeutic to take naps with the puppy snoozing in my arms. When there were other family members to take our pup for walk, I took him. I needed to walk even small distances and having to take him for a walk was way to force myself to do it.
My family has kept me on a daily schedule so I haven’t had much time to feel sorry for myself. Life has to go on even if the illness has stopped me mentally and physically. Our puppy has been wonderful extra in it. I have now experienced that dogs really have health promoting qualities. Cuddling him has lifted my spirits and help when I am pain.
I still believe that there is a reason for everything in life. Even if getting our pup was little bit an impulse thing after our staffie died month before and is something I regretted, he has turned out to be exactly what our family needed when I got ill.
Ihana postaus♥
http://jasukuvaa.blogspot.fi/
Eläimet todellakin piristävät kun on sairas, vaikka ovat vaivalloisia välillä kun itse on heikossa hapessa. Minä olen ottanut tavakseni ulkoiluttaa kissaani niin usein valjaissa kuin vaan jaksan- ja jo pelkästä lähtemisestä tulee hyvä mieli, puhumattakaan siitä jos jaksaa olla yli vartin. Tulee olo, että minä olen "tehnyt jotain", muutakin kuin vain maannut. 🙂
Eläimet myös saavat hyvälle mielelle silloin kun itse maksaa sängyssä masentuneena ja kivuissa ja miettii, onko tulossa romahdus vai onko tämä vain yksittäinen huono päivä. Mikään ei lohduta enempää (puolison lisäksi) kuin kyljessä kyyhöttävä lämmin kissa, koira tai muu lemmikki. <3