29.10.2018

Kriisin paikka – miten sairaus voi vaikuttaa identiteettiin?

Olen huomannut viime aikoina, että olen melkoisen identiteettikriisiin keskellä. Tänään on tullut yksi vuosi lisää matkamittariin ja nelikymppiset on (pelottavan) lähellä. Viime vuoden syntymäpäiväpostauksessa ehdin jo kehuskella, kuinka MS-tautiin sairastumisen kriisin vuoksi vältän vanhenemisen kriisin. Taisin mainita, että en enää jaksa välittää, mitä muut ajattelevat minusta. Tämä oli sen jälkeen kun jouduin hakemaan rollaatorin väliaikaiseen kayttöön. Molemmat viime vuoden väittämistä eivät pidä täysin paikkaansa, mutta todistavat yhden erittäin tärkeän huomion, johon olen havahtunut ainakin omalla kohdallani: täällä elämän mittaisella matkalla me emme tule millään elämänalueilla valmiiksi – ja se on ihan okei.

Elämän järinöitä

Elämäni ei näytä lainkaan siltä, millaiseksi sen parikymppisenä kuvittelin aikanaan muodostuvan. Parin vuoden takaiset odotuksetkin elämästä ovat menneet vikaan. Olen aiemminkin kirjoittanut, kuinka MS-tautiin sairastuminen aiheutti niin kovan elämän järistyksen, että sen tutina jälkijäristyksineen aiheuttavat edelleen säröjä tuon tuostakin, sekä perustavanlaatuisia kysymyksiä. Kuka minä olen? Mikä minusta tulee? Identiteettimme kehittyy koko elämän ajan kohdatassemme haasteita. Sairaus on ollut ja on edelleen valtava haaste – ei siis ihme, että koen olevani uuden äärellä.

Kun sairaus vaikuttaa kaikkeen

Vaikka MS-tauti ei sinänsä määrittele minua ihmisenä, niin olisi hölmöä väittää, etteikö se kuitenkin vaikuttaisi minun identiteettiini. Vaikka en ole MS-tautini, niin se, että minulla on MS-tauti, vaikuttaa elämäni jokaiseen osa-alueeseen ja näin kuvaan itsestäni. Tästä hyvänä esimerkkinä työ. Muistan lukeneeni jostain, että Suomessa ammatilla on suuri merkitys. Suomessa ”mitä teet työksesi” on varsin tärkeä kysymys. Tällä tiedolla ei ole monissa muissa maissa yhtä paljon painoarvoa. Mitä minä sitten teen työkseni? En yhtään mitään viimeisen 16 kuukauden aikana. Enkä tällä hetkellä tiedä, mitä työtä teen tulevaisuudessa vai teenkö mitään. Aiempaan työhöni rakentunut identiteetti ja sen mukainen ajattelu/ käytös ovat murentunut täysin.

Olen ollut aina ”jokapaikanhöylä”, jolla on sata ja tuhat rautaa tulessa. Aktiivinen monitoimija. Entä nyt kun se osa identiteetistä on romuttunut uupumuksen ja nopean kognitiivisen ylikuormituksen vuoksi? Miten minä nyt kuvailisin itseni? Sairaus muutti taloudellisen tilanteen. Kulutustottumusten muuttuminen on myös vaikuttanut monella tapaa identiteettiinu. Miten? Kuka minä olen?

Henkilökohtaista”anarkiaa”

Tulevaisuuden epävarmuus on sairauden myötä korostunut. Koskaan ei pysty ennustamaan, mitä sairaus tuo tullessaan seuraavaan päivään. Se on tuonut jonkinlaista positiivista, henkilökohtaista anarkiaa elämääni. Olen alkanut kyseenalaistaa paljon opittuja malleja ja sitä, millä tavalla näen elämän. Kriisiä kerrakseen. Kriisi sanana kuulostaa negatiivisesta, mutta sen määritelmä on varsin positiivinen: ”Kriisi on ihmisen tai organisaation kohtaama uusi tilanne, jossa aiemmin opitut ongelmanratkaisukeinot eivät välttämättä toimi.” Minun kohdallani aiemmin opitut ongelmanratkaisukeinot eivät selvästi enää toimi – ja kyllä- tämä johtuu monella tapaa MS-tautiin sairastumisesta.

Tämä identiteettikriisi on tuntunut tänä syksynä aika ajoin varsin raskaalta, mutta siihen on sisältynyt paljon hyviäkin havaintoja itsestä ja elämästä yleensä. Ehkä minun ei tarvitse edes kategorioida itseäni enää niin tarkkaan kuin aiemmin. Ehkä tämä oleminen riittää, tässä juuri nyt, ilman siihen ladattuja odotuksia. Ehkä identiteettikriisin päämääränä on vain hyväksyä itsensä tällaisena kuin on, kaikkine rajoitteineen ja puutteineen.