5 asiaa, joista kannattaa opetella eroon

Joiden tutkimusten/teorioiden mukaan kaikki sairaudet lähtevät vatsasta. Stressi ja mielen terveyden ongelmat puolestaan saattavat laukaista jo muhineen sairauden tai ne aiheuttavat sen fyysistä oireilua. Vatsaakin jaksaa paremmin hoitaa oikealla ruokavaliolla, kun siitä ei ota stressiä.

Tutkimusten mukaan MS-taudissa stressillä on vaikutusta oireiden esiintymiseen. Sen olen kokenut usein. Epäilen myös pitkään jatkuneen stressin laukaisseen MS-diagnoosiin johtaneen pahenemisvaiheen.

Olen koonnut 5 asiaa, jotka koen stressin aiheuttajiksi omalla kohdallani. Tunnistatko niistä jotain omasta elämästäsi? Niistä kannattaa alkaa opetella pois. Yritetäänkö yhdessä? (ja ollaan armollisia itseämme kohtaan. Muutos harvoin tapahtuu yhdessä yössä. Kun asian tiedostaa ja suunnan pitää oikeana, saa matka kestää)

Itsensä vertaaminen muihin

Itsensä muihin vertaaminen on todellinen energiasyöppö. Se tekee ihmisestä katkeran, kateellisen ja epävarman. Me ollaan kaikki tarkoituksella erilaisia. Me myös yleensä vertaamme omia kulissien takana olevia ja tapahtuvaa, siihen, mitä toiset esittelevät parrasvaloissa. Sitä kisaa me emme voi koskaan voittaa.

Täydellisyyden tavoittelu

Mikä oikeastaan on täydellistä? Kannataa miettiä, mistä käsityksemme täydellisyydestä juontaa? Populaarikulttuuri on värittänyt mielikuvaamme täydellisestä ihmisestä, täydellisestä elämästä ja täydellisestä tekemisestä. Kuinka realistista se oikeastaan on? Ei kovin – ei lainkaan. Täydellisyyden tavoitteluun latautuu myös odotuksia. Tavoitteena täydellinen päivä perheen kanssa. Jo aamulla jollakin on känkkäränkkä kaverina (usein se olen minä). Jos odotuksia ei lataa, saattaa yllättyä positiivisesti. Eikö täydellisyys ole loppujen lopuksi…täyttä? Täyttä elämää niine resursseineen, mitä jokaiselle on annettu eri mittasuhteessa. Täyttä elämää kaikkine tunteineen.

Epäonnistumisen pelko

Mistä me yleensä saadaan parhaimmat naurut? Siitä kun meidän omat tai toisen tekemiset eivät mene aivan suunnitelmien mukaan – eli menee hieman pieleen. Miksi me sitten pelkäämme epäonnistumista? Epäonnistuminen, jonka jälkeen olen taas hieman viisaampia ja hieman taitavampia?

Pelko siitä, mitä muut sanoo

Epäonnistumiseen liitty usein pelko siitä, mitä muut sanoo tai vielä hullummin, mitä muut AJATTELEVAT meistä. Mielipiteitä riittää aina. Monilla niitä on paljon, harvemmin ne ovat faktoja. Jos tarpeeksi monelta kysyy, niin joku sanoo varmasti jotain ilkeää tai ikävää. Toisten mielipiteiden ei tarvitse olla meidän todellisuutta.

Toisten miellyttäminen

Toisten miellyttäminen on loputon suo – ehkä siksi, että aina löytyy joku, jota me emme miellytä. Prosessissa rikomme ja uuvutamme itsemme. On tärkeää tehdä ero toisten miellyttämisen, ystävällisyyden ja toisten palvelemisen välille. Niissä on iso ero. Voimme edelleen tehdä hyvää, osoittaa empatiaa, vaikka emme elä miellyttääksemme muita. On tärkeää elää omaa elämää, seurata omaa polkua ja opetella sanomaan ei.

 

 

Mistä asioista sinä haluat opetella eroon?

 

p.s. Blogin alareunassa on kuvapainikkeet blogi Facebook-sivulle ja Instagramiin. Tervetuloa tykkäämään niistä ja seuraamaan niitä. Postaan molempiin päivittäin jotain.

 

 

 

 

 

 

Kommentit (4)
  1. Seppo Höylä
    2.5.2018, 06:48

    Tärkeintä on olla ylpeä itselle ,mutta varoo kertomasta muille ! —(suurin virhe on jos leuhkii ” Minä Olen Sellainen Mies “)

    1. mariaisstrong
      2.5.2018, 14:31

      Kiitos kommentista 🙂 Tämä on se suomalainen tasapainoilu… mielenterveydelle tekee hyvää olla itsestään ylpeä, mutta muille pitää itseään soimata.

  2. Pidin ajatuksistasi.Olen itsekkin opetellut sanomaan ei,luopumaan muiden miellyttämisestä .Verataaminen ei ole hyväksi.Jokainen on ainutkertainen.Tie oman ainutkertaisuuden löytämiseksi on avoin.

    1. mariaisstrong
      6.5.2018, 21:44

      Kiitos ja kiitos myös kommentista. Ihana lause tuo “tie oman ainutkertaisuuden löytämiseksi on avoin”. Totta joka sana!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *