Vuoden 2018 ikimuistoisimmat hetket

Vuoteen 2018 mahtui monta ikimuistoista hetkeä. Poimin tähän niistä 10. Hetket eivät ole listattuina parhausjärjestyksessä, vaan jokainen hetki on omalla tavallaan ollut vuoden paras. 🙂

Tässä minun vuoden 2018 ikimuistoisimmat hetket:

1. Yllätyssynttärit

Täytin maaliskuussa 40 vuotta. Mieheni sekä meidän molempien perheet olivat järjestäneet minulle yllätyssynttärit. Olin todellakin yllätetty, ja mikä olikaan parempi tapa viettää synttäreitä kuin mökkeillen kauniissa maisemassa järven rannalla hyvän ruuan, juoman ja seuran kera. Ihan parasta! 🙂 Myös monet muut viime vuoden ikimuistoiset hetket liittyvät perheidemme parissa vietettyihin hetkiin, pääsiäiseen, yhteisiin teatterireissuihin ja muihin matkoihin, jouluun..

Iloisesti yllätetty.

 

2. Matkalla seikkailuun

Matkustimme helmi-maaliskuun taitteessa Kuubaan. Tässä kuvassa olemme lentokoneessa juuri ennen lähtöä kohti Havannaa – jotain erilaista ja jännittävää. Vatsan pohjalla oli perhosia. Tämä hetki ennen lähtöä on ikimuistoinen.

Kohti seikkailua.

 

3. Kuuba

Havanna oli kaikessa erilaisuudessaan unohtumaton. Ränsistynyt, kivikasvoinen ja köyhä, mutta samalla niin kaunis ja eläväinen.

Havannan matkakertomus löytyy täältä.

Cayo Guillermon paratiisiranta oli jotain sellaista, mitä en ole koskaan aikaisemmin kokenut. Vitivalkoista hiekkaa ja kristallinkirkasta vettä. Niin kaunista.
Vietin oikeaa syntymäpäivääni Cayo Guillermolla. Tämä kuva on otettu 40-vuotissyntymäpäivänäni.

 

Cayo Guillermon matkakertomus löytyy täältä.

Kuuban Trinidadissa koin ikimuistoisen hetken, kun huomasin Casa de la Musicassa Tarja Halosen istuvan viereisessä pöydässä seurueineen.

 

Trinidadin matkakertomus löytyy täältä.

 

4. Siskon tyttöjen kanssa vietetyt hetket

Sisareni tyttäret liittyvät useisiin vuoden ikimuistoisiin hetkiin.

Teimme siskon tyttöjen kanssa retken pääsiäisenä Ähtäriin.

 

Tässä ovat meneillään kesäolympialaiset.

 

5. Supersöpö Piran

Se hetki, kun löysin supersöpön paikan, jossa oli aikaa viettää vain pari tuntia. Tänne haluan palata vielä uudelleen.

 

6. Lumoava Soca-joki

Useat ikimuistoisimmista hetkistä liittyvät jollain tavalla luontoon. Soca-joki ja sitä ympäröivä vuoristomaisema olivat ehkä huikeimmat, mitä olen koskaan kokenut. Myös matkaseura oli ykkösluokkaa. Kiitos Kimmo, Jupe, ja erityisesti Riikka! <3

Soca-joen matkakertomus löytyy täältä.

7. Voittamaton aamiaismaisema Rabacissa

Tätä aamiaismaisemaa ei voi voittaa. Onnellinen hetki.

Rabacin matkakertomus löytyy täältä.

8. Yksi rakkaimmista maisemista ja paikoista

Tähän mökkimaisemaan pääseminen on aina vuoden huippukohtia.
Täällä olen kokenut myös kauneimmat auringonlaskut ikinä missään.

 

9. Ystävien kanssa vietetyt hetket

Sain tänä vuonna tavata pitkästä aikaa rakkaan ystävän, sain viettää kesäisen hetken kahden ihanan ystävän kanssa, olen saanut juhlistaa ikimuistoisia hetkiä hyvien ystävien kera… ja useita muita arvokkaita kohtaamisia.

Tämä kuva on otettu Anna Puun keikalta, jossa olimme opiskeluaikaisten ystävien kanssa. Fyssaritreffit ovat joka vuosi aina yksi vuoden huippukohdista.

 

10. Arjen pienet hetket

Kerätessäni vuoden ikimuistoisimpia hetkiä huomasin, että ne liittyvät rakkaiden ihmisten lisäksi suurimmaksi osaksi matkoihin ja lomaan. Mutta nautin myös arjen pienistä hetkistä. Kauniista maisemasta työmatkan varrella, auringosta, hyvästä ruuasta, musiikista, koskettavasta elokuvasta, hyvästä kirjasta, hyvästä tanssitunnista, onnistuneesta ryhmäliikuntatunnin ohjaamisesta..

Mitä riemua voikaan tuntea, kun löytää hyvän sienisaaliin.
Ihana aurinkoinen talvihetki.
Miten onnellinen olinkaan, kun saatiin valkea joulu.

 

Toki vuoteen 2018 on mahtunut myös surua, menetyksiä, sairautta, turhautumista, väsymistä – elämää. Päällimmäisenä mielessä ovat kuitenkin onnelliset hetket.

Odotan jo vuoden 2019 seikkailuja.

Hyvää vuotta 2019!

Mikä on sun vuoden 2018 ikimuistoisin hetki?

Terkuin, Kirsi

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *