Kuusamon kauniita maisemia: Riisitunturi, Valtavaara ja Ruka

Lomailimme kesällä kauniissa Kuusamossa. Teimme muutamia pieniä päiväretkiä, joista Pieni Karhunkierros oli pisin ja ehkäpä sykähdyttävin, mutta kauas eivät jääneet myöskään Rukan, Riisitunturin ja Valtavaaran maisemat. Jokainen reitti oli erilainen ja omalla tavallaan kaikista kaunein. Kertomukseni Pieneltä Karhunkierrokselta löydät täältä. Tänään pääset kanssani nojatuolimatkalle Rukalle, Riisitunturille ja Valtavaaralle.

Ruka – Kuusamon keikan pakollinen

Mitä olisikaan Kuusamon keikka ilman kiipeämistä Ruka-tunturille? Ensimmäinen päiväretkemme kohteena oli Ruka-tunturi. Valitsimme lyhyen 3,6 km mittaisen kävelyreitin ”lämmittelynä” Pientä Karhunkierrosta varten, ja samalla Kimmo testasi juuri venähtäneen polvensa kuntoa.

Ajelimme majapaikastamme Pulkkajärveltä Ruka-tunturin juurelle parkkipaikalle ja lähdimme kipuamaan tunturille merkittyä reittiä pitkin. Jo pian lähdön jälkeen pääsimme ihastelemaan Rukan maisemia.

Reitti oli suhteellisen helppokulkuinen ja melko hyvin merkattu. Onnistuimme kuitenkin yhdessä kohdassa poikkeamaan merkatulta reitiltä ja teimme parin kilometrin extra-kierroksen. Loppujen lopuksi kapusimme Rukalle osittain omia polkujamme.

Itse Rukalta avautuva maisema ei sinänsä ole kovin kummoinen laskettelurinteineen ja keskuksineen, mutta reitin varrella oli upeita maisemia.

Huipulla!
Maisema matkan varrella.

Myös matkan varrella näkemämme porot hauskuuttivat matkaamme.

Vasa ja emo olivat suloinen parivaljakko.

Ensimmäisen päiväretken kunniaksi nautimme Pizzeria Rukassa poropizzat. Nam! Aurinko paistoi terassille, ja viileästä säästä huolimatta tuli kesälomafiilis.

Pizzani Renna di Bosco sisälsi porosalamia, aurajuustoa, lakkahilloa ja balsamicoa. Nam, mikä yhdistelmä!

Riisin rääpäsy

Ajatuksenamme oli ajella Oulangan kansallispuistoon, ja olin jo suunnitellut osallistuvani Oulanka fest –tapahtuman metsäjoogaan. Halusin nähdä myös Kiutakönkään kosket. Oulangan luontokeskukselle johtava tie oli kuitenkin remontin alla, ja sen varrella olevista isoista kivistä varoiteltiin, joten ajomatka mietitytti. Juuri kun pähkäilimme, ajaisimmeko seuraavana päivänä Oulankaan vai vaihtaisimmeko suunnitelmaa, vinkkasi Kuusamossa asuva opiskelukaverini, että että heillä oli rengas puhjennut matkalla Oulankaan tiellä olevien kivilohkareiden vuoksi. Päätimme pelata varman päälle ja suuntasimme Oulangan sijaan Posiolla sijaitsevalle Riisituntunturille. Valinta oli oikea. Riisitunturi oli upea, ja kuulimme jälkikäteen Oulangan tiellä sattuneista useista rengasrikoista. Ja koska Oulanka jäi kokematta, on nyt myös hyvä syy palata Kuusamoon. 😉

Ajelimme siis Riisitunturin kansallispuistoon.

Näimme ajomatkalla komean poron.

Reittien lähtöpisteessä sijaitsee laaja parkkipaikka. Reitiksi valitsimme 4,3 km mittaisen Riisin rääpäsyn. Minua olisi kiinnostanut hieman pidempi 10 km mittainen Riisin rietas, mutta polvivammainen sai valita.

Reitti oli helppokulkuinen ja sopi siis hyvin myös polvivaivaiselle.

Leveää polkua pitkin oli helppo tallustella.

Lisäksi reitti oli merkattu hyvin, joten ei päästy eksymään.

Maisemat olivat koko reitin varrella ihanan avarat ja laajat joka suuntaan.

Kitkajärvi siinsi reitille kauniisti, ja ihailimmekin sitä useassa eri kohdassa matkan varrella.

Riisitunturi on tunnettu myös rinnesoista ja talvella tykkylumipuista.

Tämä suojärvi oli minulle kaunein kohta Riisitunturilla. Ihan kuin luonnon muovaama uima-allas upealla maisemalla.
Tapion pöytä on latvaton kuusi, joka kasvaa leveyttä pituuden sijaan.
Saimme ihailla myös kukkaloistoa.
Ja hienoja kelohonkia.

Voin vain kuvitella, miten upea paikka on talvella. Ehkäpä palaamme Riisitunturille kokemaan sen kauneuden myös talviaikaan.

 Valtavaaran huiputus

Viimeisen päivän retkikohteeksi valikoitui 6 km mittainen Valtavaaran huiputus. Koska seuraavat päivät tulivat pitämään sisällään runsaasti istumista autossa, ei huvittanut ajella retkeilemään kausa, vaan päädyimme valitsemaan ”lähikohteen”, jonka maisemia oli kehuttu.

Valtavaaran reitti alkaa Rukalta, Saaruan pysäköintialueen reunalta. Valtavaaran huiputus on rengasreitti, jonka voi kulkea kummin päin vain. Kuljimme reitin myötäpäivään, jolloin reitin alussa noustaan paljon portaita ja kalliorappusia. Koska polvivaivaisellemme oli hankalampaa tulla rappusia alaspäin, oli myötäpäivä ainut oikea kulkusuunta. Tästä johtuen reitin alkupätkä oli kovaa kuntoilua. Puuskuttamaan pistänyttä nousua riitti. Oli jyrkkää kallionousua ja portaita. Ja vaikka meni kuntoilun puolelle, oli samalla mukavaa. Pohdin useampaan otteeseen eri päiväreiteillämme, että tällainen kuntoilu on ihan parasta.  Uusia, upeita maisemia, luonnon rauhaa ja samalla pientä porrastreeniä. Tällaista pitäisi harrastaa useammin.

Kiviportaita kohti huippua.
Kunnon porrastreeniä.
Päätimme heti ensimmäisten rappusten jälkeen ihastelemaan kauniita maisemia.

Ensimmäisen nousun jälkeen laskeuduttiin alas Valtavaaran lammelle, jonka rannalla sijaitsee laavu ja nuotiopaikka.

Lammen jälkeen lähdettiin kohti uutta nousua.

Maisemia matkan varrella.

Ehdin jo miettiä, miten pitkä nousu onkaan edessä, kun yhtäkkiä Valtavaaran huippu olikin jo edessä.

Huipulta avautuivat upeat maisemat joka suuntaan.

Valtavaaran huipulla sijaitsee vanha palovartijan tupa, ja mietiskelin, että on ollut vartiomiehellä melkoinen työmatka. 😉 Nykyisin tupa toimii päivämajana.

Pakollisen selfien jälkeen lähdettiin takaisin alaspäin.

Huipulla tuulee!

Paluumatka oli kevyttä laskeutumista ja tasamaata. Oli polkuja ja pitkospuita. Metsän rauhaa.

Mukaan jäi mukavat muistot.

Sunnuntaiterveisin,

Kirsi

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *