Kun liikunnasta tulee pakko

 

Moi!

Kirjoitin vähän aikaa sitten liikunnan ilosta, mutta nyt aiheena on kolikon kääntöpuoli – kun liikunnasta tulee pakkomielle. Multa pyydettiin aiheesta kirjoitusta jo viime keväänä, ja nyt vihdoin sain tartuttua siihen.

Mun oli lukiossa pakko päästä joka päivä jumppaan. Jos en päässy, tuli huono omatunto. Muistan, kun äiti oli pyytänyt samalla kuntosalilla käyvää ystäväänsä juttelemaan mulle siitä, että liikunko jo liikaa. Olin ihmeissäni, koska en tunnistanut mitään ongelmaa. No, onneksi liikunta ei mennyt tuolloin ihan överiksi, mutta tunnistan itsessäni sellaisia piirteitä, että liikunnasta voisi helposti tulla pakkomielle. Ja myönnetään, teen välillä todella typeriä ratkaisuja omien liikuntasuoritusteni suhteen. Vaikka kantapäähän sattuu, ja tiedän, että nyt ei kannata lähteä lenkille, niin silti lenkkikengät sujahtavat jalkaan, ja jälkeenpäin, kun en pääse viikkoon melkein edes kävelemään, mietin, miten tyhmä sitä voi olla. Ja tiedän, että en ole ainut.

Hyvä musiikki auttaa tsemppaamaan rankassa treenissä!
Liikunnalla on monia positiivisa vaikutuksia, mutta ne häviävät, jos liikunta menee överiksi.

Tasapainoilu tavoitteeseen pääsemisen, sekä rennon ja hyvän fiiliksen liikkumisen välillä ei aina ole helppoa. Sen määrittäminen, mikä on liikaa, on usein vaikeaa. Mun vastaanotolle tulee suhteellisen usein asiakkaita, joiden tavoitteena on löytää liikunnan ilo tai kultainen keskitie liikunnassa ja terveellisessä elämäntavassa. Taustalla on usein ”liikuntaöverit”. Silloin liikunta ei ole enää kivaa, eikä järkevää, vaan sitä ohjaa sisäinen pakko. Jos ei pääse liikkumaan, tulee syyllisyyden tunteita tai ahdistusta.

Kävin lenkillä päivittäin, ja sen lisäksi kuntosalilla, sekä jumpissa. Tiesin, että lepopäiviä täytyisi pitää, mutta mulle tuli huono omatunto, jos liikuin vähemmän”, eräs asiakkaani kerran kertoi.

Jos tunnistat lauseesta itsesi, niin stop! Pysähdy! Liian iso liikuntamäärä ei pidemmän päälle kasvata kuntoa, eikä johda tavoitteeseen.  Kun liikunnan määrä menee liialliseksi, ei liikunta enää tue terveyttä, vaan päinvastoin. Liiallinen liikunta voi altistaa mm. seuraaville asioille:  

–          rasitusvammat

–          fyysinen ja psyykkinen ylikuormittuminen

–          terveydelle haitalliset pitkäaikaisvaikutukset, esim. hormonitoiminnan häiriöt ja osteoporoosi

Liian suurella liikuntamäärällä palautuminen jää rempalleen, eikä treeneistä silloin saa edes kaikkea tehoa irti. Vähemmän on enemmän. Palautumisesta olen kirjoitellut enemmän täällä.

Ota iisii..

Ota välillä iisisti.

Kun liikunnasta tulee pakko, myös sosiaalinen elämä yleensä kärsii. Ajatukset pyörivät liikunnan ympärillä, ja liikunta hallitsee koko elämää. ”Treffit kavereiden kanssa jäivät väliin, koska ne häiritsivät liikkumista”, kertoi eräs asiakkaani.

Miten liikunnasta kehittyy pakko? Aika usein taustalla on ulkonäköpaineita. Tai liikunnalla ”rangaistaan” itseä. Muistan, miten joskus ajattelin, että ”Jos nyt syön tämän jäätelön, niin loppuviikolla teen kolme juoksulenkkiä”. Apua! Onneks tämä ajattelutapa on omalla kohdallani taakse jäänyttä. Pakkomielteiseen liikuntaan voivat johtaa myös elämän muut ongelmat, joita koitetaan hallita liikunnalla.

Mikä sitten on liikaa? Sopivaan liikuntamäärään arviointi voi olla hankalaa, sillä siihen vaikuttaa liikkujan tausta, laji (treenien intensiteetti ja kesto), jne. Mutta tässä muutama pohtimisen arvoinen asia:

–          Nautitko liikunnasta? Jos liikunnasta on kadonnut ilo, ei olla enää oikeilla raiteilla.

–          Kuuluuko palauttava viikko sekä palauttavat harjoitukset treeniohjelmistoosi? Liikuntapäiväkirjan pito voi olla tässä hyvä apu. Pidä huolta, että palauttavat viikot eivät jää väliin.

–          Liikutko monipuolisesti? Nautiskele välillä rennosta kävelystä tai palauttavasta venyttelystä.

–          Seuraatko sykkeitäsi? Sykemittari on hyvä apuväline. Jos leposykkeesi on koholla, kertoo se liiallisesta liikunnan määrästä.

–          Mitä muuta voisit tehdä liikkumisen sijaan? Voisitko korvata liikuntaa esim. musiikilla, teatterilla, lukemisella, käsitöillä, ystävien tapaamisella, tms.?  

Ongelman kanssa ei kannata jäädä yksin. Juttele asiasta ystävien ja perheen kanssa. Myös asiantuntijan apu voi olla tarpeen.

Älä pelkää liikunnan määrän vähentämistä. Voin omasta kokemuksesta kertoa, että asiakkaideni tulokset ovat parantuneet, kun liikunnan määrää on vähennetty!

Yin joogan asanoista pyritään tekemään mahdollisimman rennot.
Muista rentoutumisen ja palauttavien harjoitusten merkitys!

Rentoja ja iloisia liikuntahetkiä toivotellen,

Kirsi

Kommentit (3)
  1. Hyvä postaus! Itse olen vielä aika alussa liikuntaharrastuksessani ja teksteistäsi saa hyviä vinkkejä. Mitä mieltä olet flunssassa liikkumisesta? Räkätautia on ollut kohta kaksi viikkoa, enkä ole tänä aikana uskaltanut liikkua mitenkään vaikka olo on ollut jo pari päivää ihan hyvä. Onko ok liikkua edes jotenkin, kun kuumetta tai mitään muutakaan “pahempaa” ei ole oireina?

    1. kirsinkuntopiiri
      10.4.2014, 13:22

      Oon kirjoitellu flunssasta ja liikkumissesta täällä: http://kirsinkuntopiiri.fitfashion.fi/2013/12/09/treeni-ja-flunssa/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *