Kroonisesti uneton

—

Astun sisään apteekkiin ja tilaan voronumeron.

”Hei vain! Mitä saisi olla?”
Minä: ”Haluaisin uusia reseptin.”

”Minkä näistä?”
Minä: ”Tenoxin.” Puna nousee kaulalle ja kasvoille. Hävettää. Tuntuu kuin olisin narkkari, vaikka kärsin vain unettomuudesta.

”Onko lääke tuttu?”
Minä: ”Valitettavasti kyllä, jo yli kymmenen vuoden ajan.”

—

Miten ihanaa olikaan tänään herätä kahdeksan tunnin yöunien jälkeen. Kerrassaan luksusta! En muista, milloin olen viimeksi nukkunut yön valvomatta välillä. Siitä on jo useampi viikko. Viime yötäkään en nukkunut ilman lääkkeitä – otin ennen nukkumaanmenoa ¼ tabletin mirtatsapiinia, kun ei nukuttanut, vaikka olin tehnyt ennen sänkyyn menoa rauhoittavan iltajoogan ja lukenut kirjaa sängyssä tunnin verran.

Olen ollut huonouninen lähes koko ikäni. Äidin kertoman mukaan olen jo vauvana ja taaperona nukkunut huonosti. Itse muistan ala-asteelta aikoja, jolloin heräilin aamuyöstä. Yläasteen ja lukion öistä minulla ei ole muistikuvaa, mutta luulen, että nukuin silloin hyvin. Opiskeluaikojen loppuvaiheessa alkoi ns. ”pahempi” unettomuuteni. Heräilin keskellä yötä, enkä saanut enää nukuttua. Valvoin myös kokonaisia öitä. Luulisin, että silloin unettomuuden laukaiseva tekijä oli liian hektinen ja kuormittava elämä. Opiskelin fysioterapiaa ammattikorkeakoulussa ja tein samanaikaisesti yliopistolle puheviestinnän gradua. Ohjasin seitsemän jumppaa viikossa, ja aloittelevana ohjaajana tuurasin tunnollisena toisten ohjaajien tunteja. Harrastin myös muuta liikuntaa (miten se on voinut olla mahdollista?!).

En jaksa laskea, kuinka monta kertaa ja kuinka monella eri lääkärillä olen käynyt unettomuuteni takia. Vastaus ongelmaani on poikkeuksetta ollut lääke. Kolme kertaa olen päässyt eri psykologien juttusille, joista kaikki kolme päättyivät yhden kerran käynteihin. Kaikki olivat hyvin sympaattisia, mutta osaamista unettomuuden hoitoon ei ollut.

Sain aluksi ongelmaani nukahtamislääkkeitä. Ne tepsivät tovin. Sitten kokeiltiin toista merkkiä. Ja kolmatta. Kunnes oli siirryttävä vahvempiin unilääkkeisiin. Kun niistä katosi teho, kokeiltiin mm. väsyttäviä allergialääkkeitä. Ei toiminut. Melatoniinilla ei ollut minkäälaista vaikutusta. Hetkellisen avun sain mielialalääkkeistä (mirtatsapiini), joita määrätään unettomuuteen hyvin pienenä annoksena, jolloin niillä on väsyttävä vaikutus, mutta ei vaikutusta mielialaan. Nukuin hyvin, mutta painoni nousi 10 kg. Näiden lääkkeiden tehon ei pitänyt pienentyä ajan saatossa, mutta toisin kävi. Popsin lihottavia lääkkeitä ja valvoin edelleen. Oli taas kerran nöyrryttävä ja haettava apteekista Tenox. Se tepsii joskus. Hirvittää sitä syödä, koska sillä on tutkimusten mukaan altistava vaikutus mm. Alzheimerin taudin puhkeamiseen, mikä kulkee vahvasti suvussani. Eikä unilääkkeellä aikaansaatu uni ole yhtä palauttavaa kuin luonnollinen uni. Mutta minkäs teet.

Olen lääkärikäynneilläni ihmetellyt ääneen, miksi julkisen puolen terveydenhuollossa (ainakaan Jyväskylässä) ei ole mitään muita hoitokeinoja unettomuuteen kuin lääke. Lääkehän hoitaa seuraamusta, ei syytä. Ei löydy unihoitajaa, ei uniryhmää. Unettomuuteen liittyviä fysiologisia tutkimuksia ei ole saatavilla.

Viimeisimmällä lääkärikäynnilläni sympaattinen lääkäri yritti viedä asiaa eteenpäin ja konsultoi neurologia. Kotiin tuli kirje: ”Neurologian poliklinikalle ei jatkotutkimuksia ohjelmoida. Todennäköisesti siis julkisella puolella ei teidän oireittenne perusteella aleta laajempia tutkimuksia tekemään.”  Mielenkiintoista. Unettomuushan todistetusti altistaa useille eri sairauksille, joten luulisin, että valtionkin näkökulmasta kannattaisi asiaan panostaa nyt ennen kuin mitään sairauksia on puhjennut. (Ja nyt sormet ristissä, ettei sellaisia tulekaan.)

Olen kokeillut unettomuuteeni homeopatiaa, lisäravinteita, maidotonta ja gluteenitonta ruokavaliota, meditointia, joogaa, mindfullness-harjoituksia, matalataajuusvärinähoitoa.. Ja kyllä – makuuhuoneeni on viileä ja pimeä. Sängyssä on hyvät patjat. Käytän korvatulppia ja silmälappuja. Rauhoitan iltani lukemalla ja nautin ravitsevan aterian (mutta en liian raskasta) ennen nukkumaanmenoa. Liikun säännöllisesti, en juo kahvia enää iltapäivällä, enkä treenaa raskaasti myöhään illalla. Silti en nuku!

Olen vuosien varrella kohdannut hyvin erilaisia asenteita unettomuuteen liittyen. Lääkäri on mm. todennut, että ”Kyllä sitä ihminen jaksaa valvoa. Lääkäritkin päivystävät öisin.”  Kun hain vakuutusyhtiöstä vakuutusta sairastumista / loukkaantumista varten (lähinnä mielessä tuki- ja liikuntaelimistön mahdolliset vaivat, kun liikunta-alalla työskentelen), evättiin hakemukseni, koska vakuutusyhtiö oli määritellyt minulle unettomuuteni perusteella ”mieliala- ja käytöshäiriön”.  Vakuutusyhtiö voi siis tapaamatta minua antaa diagnoosin, mitä lääkäri ei ole koskaan antanut? Itse asiassa unettomuuden perusteella ei saa edes sairaslomaa, koska se ei ole sairaus (näin ainakin lääkäri on minulle sanonut). Tuttava- ja kaveripiirissä saan sympatiaa, mutta vaivaa on hankalaa ymmärtää, jos sitä ei ole itse kokenut. Joku kerran tokaisi näin: ”Laita hyvä ihminen pää tyynyyn ja nuku.” Aika usein sanotaan myös näin: ”No, sähän valvot niin paljon, että oot jo varmaan tottunut siihen.” Ei, en jaksa valvoa 2-7 yötä viikoittain. Ei – en saa nukuttua, vaikka kuinka pitelisin päätä tyynyllä. Ja ei – en totu unettomiin öihin varmaan koskaan. Seuraava päivä on aina yhtä tuskaa.

Minulle on pari kertaa tehty töiden kautta First Beatin hyvinvointianalyysi, joissa on paljastunut se, ettei parasympaattinen hermostoni aktivoidu kunnolla yön aikana. Palaudun kyllä, mutta palautumisen laatu on huonompaa kuin keskivertoisesti ikäryhmäni naisilla. Myös Fitbitin aktiivisuusranneke näyttää, että syvän unen määrä jää öissäni reippaasti alle keskiverron. Silti en ole soveltuva lisätutkimuksiin?

Olen toki harkinnut useammin kuin kerran yksityisen uniklinikan tutkimuksia, mutta kynnys lähteä Kuopioon tai Tampereelle (Jyväskylää lähinnä olevat uniklinikat) kalliisiin tutkimuksiin täysin omalla kustannuksella on vielä tähän saakka ollut liian korkea. Mitä jos laitan usean tonnin tutkimuksiin, eikä selittävää tekijää löydykään?

Miten sitten pärjään? Välillä paremmin, välillä huonommin. Elän ”tavallista” elämää, mutta unettomuus vaikuttaa moniin asioihin, mm. sosiaalisiin tilanteisiin. Minulla on kynnys lähteä viikonlopuksi morjestamaan kavereita toiselle puolelle Suomea, kun tiedän jo valmiiksi, etten nuku. Nukun huonosti myös silloin, kun meillä on yövieraita. Vältän iltarientoja, koska mieleni ja kehoni jäävät herkästi ylivireystilaan, enkä saa nukuttua. Olen joutunut skippaamaan joitain harrastuksia, esim. myöhäisiä tanssitunteja, koska ne vievät yöunet. Treenisuunnitelmia on hankala tehdä, koska huonounisen yön jälkeen ei tiukka treeni kulje, eikä ole edes järkevää. Tarpeeksi monen huonounisen yön jälkeen on myös mieli matalalla. Pinna on kireällä, itku herkässä, ja ahdistaa. Mutta sitten ei tarvita kuin yksi hyväuninen yö ja elämä hymyilee taas. Kuten tänään. 🙂

Onko täällä muita samasta asiasta kärsiviä? Vertaistuki auttaa aina, joten kuulisin mielelläni ajatuksia ja kokemuksia! <3

Terkuin, Kirsi