Hurjia viikonloppuja – murhamysteeribileet ja Ghost Stories

Moi!

Pari viime viikonloppua on kulunut jännittävissä ja hauskoissa tunnelmissa. Ohjelmassa on olleet murhamysteeribileet, sekä kummitusteatteri… hui!

60-luvun murhamysteeribileet

Sisareni järjesti toissa viikonloppuna 60-luvun murhamysteeribileet. En ole koskaan aikaisemmin osallistunut murhamysteerijuhliin, ja koska suuri osa osallistujista ei ollut minulle tuttuja, jännitin hieman. Onneksi sisareni oli kutsunut yhden hyvän ystäväni mukaan. 😉

Joku on murhattu, o-ou…!

 

Minulle oli annettu roolihahmoksi kuuluisa Hollywood-näyttelijä ja diiva Nutmeg, joka rakastaa shampanjaa, kaviaaria, paljetteja ja sulkia. Pukukoodini oli näyttävä glamour, ja hiusten piti olla kuohkeiksi tupeeratut.  Tilasin netistä peruukin, sillä olen onnettoman surkea laittamaan hiuksia. Selailin netissä 60-luvun muotia ja huomasin, että kiiltävät paljettimekot ovat olleet silloin muodissa – tämähän kävisi roolihahmolleni paremmin kuin hyvin. Muistin, että kaapistani löytyy jokunen vuosi sitten ostamani paljettimekko, joka oli jäänyt ilman käyttöä. Mekko mahtui juuri ja juuri päälle, ja päätin pukeutua siihen, vaikka jouduinkin vetämään pömpöttävää vatsaani sisään. 😀

 

Murhamysteeribileissä ratkottiin mysteereitä, tehtiin salatehtäviä, mutta myös vietettiin rentoa aikaa hyvän ruuan ja juoman merkeissä. Loppuillasta myös tanssilattia kutsui. 😉 Oli hauskaa! Illan päätteeksi paljastettiin murhaaja. En onnistunut keksimään ratkaisua! 😀

Sisarellani on tapana järjestää kaikki aivan viimeisen päälle, ja hän oli taikonut kodistaan ”Lemmenlaivan”.  Paikalle oli hommattu laivan miehistä, ja kaikki vieraat kuvattiin laivalle saapumisen jälkeen. Lavasteet ja järjestelyt olivat huikeat.

Love Boat

 

valokuvauspiste

Myös illan vieraat olivat panostaneet, ja joukossa oli mitä upeampia ja hauskempia asuja. Olisi ollut ihanaa laittaa niistä kuvia, mutta en kehdannut kysyä lupaa. Jostain syystä arastelen aina muiden ihmisten kuvien julkaisemista blogissani. Ilman lupaa en tietenkään kuvia julkaise, ja jotenkin luvan kysyminen tuntuu hankalalta. Ujostelen sitä. 😀

Kaikki mukana olleet pääsivät lehden kanteen.. 😉

 

Kotmatkalla Vaasasta Jyväskylään oli aika mahtavat maisemat.

Ghost Stories

Murhien ratkominen ei suinkaan päättynyt tähän. Saimme jouluna sisareltani ratkottavaksi murhamysteerilaatikon. Pääsimme mieheni kanssa ratkomaan murhaa, jonka sisareni oli kehittänyt O.J. Simpsonin tapauksen ympärille. En tiedä, mistä hän tällaisia keksii – itse en osaisi laisinkaan…! Palkinnoksi mysteerin ratkaisemisesta saimme mieheni kanssa teatterimatkan Tampereelle, joka oli samalla 10-vuotishääpäivälahjamme. 🙂 Niinpä hyppäsimme viime perjantaina junaan ja suuntasimme Tampereelle.

Holiday Inn oli muistanut meitä kuoharilla ja suklaalla 10-vuotishääpäivämme kunniaksi. Oli kiva yllätys! 🙂

 

Meillä oli liput Tampereen Komediateatteriin Ghost Stories –näytökseen. Esityksen aluksi yleisöä pyydettiin olemaan kertomatta esityksestä eteenpäin. Siksi en voikaan tässä sen enempää paljastaa. Mene katsomaan, jos uskallat. 😉

Tampereen komediateatteri

 

Lauantaina kiertelimme Tampereen keskustassa muutaman tunnin ennen kotimatkaa. Nautimme maukkaan brunssin cafe Aitoleivässä. Tunnelmaa brunssille loi live-pianomusiikki. Ihana kokemus!

Cafe Aitoleipä

 

Tässä on vain osa brunssin tarjonnasta.

 

Kahvilassa olleet lapset viihtyivät tämän pöydän ympärillä. 😉

 

Brunssille loi tunnelmaa pianomusiikki.

 

Keli oli kylmä ja viimainen, joten sen pidemmälle kävelykierrokselle emme lähteneet. Tallailimme keskustassa ja Finlaysonin alueella, jonka jälkeen suuntasimme Koskikeskukseen lämmittelemään.

Kotimatka taittui Onnibussilla.

Onko joku teistä osallistunut murhamysteeribilesiin?

Entä onko joku käynyt myös katsomassa Ghost Stories –näytelmän?

Terkuin, Kirsi

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *