White Celebration – rakkaudesta taiteeseen

White Celebration

Maalasin viime viikonlopun juhlien sankareille taulut. Toinen niistä oli tämä, joka nimettiin Julin oivalluksesta White Celebrationiksi.

Taide on aina ollut iso osa minua ja lähdin sitä alunperin toiselle puolelle maailmaa opiskelemaankin. Elämä vei, niin kuin sillä on usein tapana, ja työni ovat olleet aina luovaa alaa, muttei kuitenkaan varsinaisesti taidetta. Tänä vuonna taidekipinä on syttynyt uudelleen oikein kunnolla. Mitä enemmän olen maalannut, sitä enemmän olen huumaantunut siitä. Usein herään aamuisin maalaaminen mielessä ja välillä öisin uuden taulun kuva unessani. Olen niin kiitollinen, että olen alkanut maalaamaan taas. Se on niin meditatiivista ja hyvää oloa tuottavaa tekemistä.

Mallasin tässä White Celebrationia meillä olohuoneen seinälle ennen kuin se lähti uuteen kotiinsa. Olen aina tykännyt käyttää maalauksissa paljon tekstuuria ja nyt tällainen melkein patsasmainen kokohuvion tekeminen vei niin mukanaan, että tätä tekniikkaa aion tehdä tänä kesänä lisää. Kun maalan tällaista massaa musiikin tahdissa, on siinä jotain vielä ihanampaa kuin perusakryyli- tai öljyvärimaalaamisessa. Vaikea edes tavoittaa mitä, mutta ehkä jotain sellaista lapsenomaista puhdasta nautiskelua, mitä on varmaan tullut joskus hiekkalaatikolla tai muualla ihan omissa lapsen maailmoissa harrastettua.

hyvinvointi onnellisuus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *