Voimaa luovuudesta
Luovuus on vapauteen ja älykkyyteen liittyvä kyky nähdä uusia asiayhteyksiä (assosiaatioita), kehittää epätavallisia ideoita, käsitteitä sekä etääntyä tavanomaisista ajatusradoista. Luovan ihmisen tunbtomerkkeinä on pidetty seuraavia ominaisuuksia: elämän tarjoamien mahdollisuuksien maksimointi, joustavuus ja ennakkoluulottomuus, riskinottokyky, vapauden etsiminen ja rajojen rikkominen. Näin Wikipedia aloittaa luovuuden määrittelyn. Luovuutta on kaikenlaisessa ilmaisukyvyssä ja uuden kokeilemisessa ja tuottamisessa. Taulujen maalausta pidetään yhtenä perinteisimpänä luovuuden harjoittamisen muodoista ja se on minusta myös yksi rentouttavimpia. Sitä pitäisi tehdä paljon enemmän. Kesällä innostuin keräämään naapurustosta kaatopaikoille menevistä pinoista isoja levyjä. Hain rautakaupasta ongelmajätteeksi lähdössä olevia sisustusmaalien virhesävyjä ja kaivelin omat öljyvärituubini esille. Asettelin levyjä pihalle ja annoin pensselin vaeltaa niiden pinnoilla. Pyörittelin, valuttelin, sivelin, ravistelin. Annoin kuivua, maalasin päälle ja jossain vaiheessa olin tyytyväinen. Ensin aloitin väreistä. Tein kirkaan oranssin työn. Sitten limen ja punaisen ja keltaisen. Maalasin myös pari isoa puuvatia, yksi olikin omenavatina näissä aiemman postaukseni kuvissa.
Jossain vaiheessa kesää selasin taas kaunista Kalastajan Vaimo-blogia ja siellä oli postaus herkästä vaaleasta maalauksesta, jossa oli kuin pisteenä i:n päällä kaunis käyntikortti. Minulla oli ihanan rustiikkinen käyntikortti matkamuistona kreetalaisesta tavernasta ja ajattelin lähteä samasta ideasta tämän taulun kohdalla. Niin kuin monissa luovissa projekteissa, työ muuttuu matkaa tehdessä ja lopputulos on jotain ihan muuta kuin mitä alussa oli mielessä. Tässä taulussa oli ensin mukana myös heleää vaaleansinistä ja kermaa. Lopulta rakastuin valkoisen ja mustan ja niistä syntyvien harmaan sävyjen maalaamiseen. Käytin paljon valkoista maalia, joka oli kuin vaniljaa. Sekaan vähän mustia tippoja ja kaikkea, mitä niistä yhdessä syntyi. Pikkuhiljaa taulu alkoi tuoda minulle mieleen sumuisen ja myrskyisän meren. Loppujen lopuksi se vain tuntui valmiilta. Kreetalainen käyntikortti jäi käyttämättä.
Taulu odotteli monta kuukautta kotona varastossamme, joka on pikkuhiljaa alkanut muuttua pieneksi ateljeekseni. Ulkosaaressa meillä on pieniä primitiivisiä rakennuksia. “Päämökki” on pieni ja tunnelmallinen, 1800-luvulla rakennettu, mustaksi värjäytynyt savuriihi, jossa on aikoinaan kuivattu ja säilötty leipiä. Mieheni vahemmat ovat aikoinaan siirtäneet mökin nykyiselle paikalleen. Saarin on nykyään meidän perheenne oma “salainen” kesäparatiisimme.
Pienen ja mustan mökin takanurkka oli kovin pimeä, kun siinä aikaisemmin ollut suuri merikartta oli vuosien saatossa kulahtanut ja repeillyt. Sieltä löytyi juuri sopiva paikka tälle taululleni ja vanhan merikartan kehyskin sopi siihen hyvin. Taulu siis pääsi ulos varastosta ja valaisee nyt suurena valkoisena pintana pimeää mäkin nurkkaa juuri sopivasti.
Kalastajan vaimo heitti viime viikon postauksessaan haasteen ja pyysi lukijoita lähettämään hänelle kuvia tai juttuja sellaisista luovista töistä, jotka ovat saaneet inspiraation Kalastajan vaimon blogista. Olin juuri ajatellut itsekin tehdä postauksen luovuudesta tähän omaan blogiini ja siitä sainkin idean käyttää kuvitukseksi juuri tätä taulua, jonka maalaaminen tuntui minusta oikeasti sellaiselta kuin luovan työn pitääkin: rentouttavalta, voimia antavalta, ajatuksia tuulettavalta ja yllättävältä. Käytin sen tekemiseen jonkin aikaa muutamanakin iltana ja aina sain yhtä hyvän ja uudistuneen mielen. Uuden luominen ja käsillä tekeminen on niin terapeuttista ja iloa antavaa tekemistä, että pitäisi useamminkin järjestää itselleen hetkiä tällaiselle luovuudelle. Se on parasta vastapainoa arjen haasteisiin ja rutiineihin. Kiitos siis Kalastajan vaimolle ideasta tähän postaukseen. Olen saanut myös monta kertaa neuleinspiksiä tuosta samasta blogista. Luovuutta ja inspiraatioita syksyyn kaikille lukijoille!
