Vedät puoleesi sitä mitä ajattelet

AAMU alkoi kuuden maissa auringon noustessa tämän kuvan tilanteessa. Siirryimme eilen Aavassa uuteen huoneeseen aivan meren äärelle. Vertti Kiven suunnittelemista poolside villoista maisema aukeaa kaikista tiloista ulapalle ja omalta kuistilta voi pulahtaa suoraan altaaseenkin. Kun tällaiseen huoneeseen pääsee, on kuvattavaa ja nautittavaa riittänyt. 

Tämän päivän kokemuksiin kuului myös tutustuminen uskomattomaan luolaan ja ”jalkahoito” täysin luonnonmukaisessa spassa. Palaan niiden jakamiseen taas, kun silmät pysyvät auki ja ehdin koneelle vähän pidemmmäksi ajaksi.

Päivään kuului myös joogaa kolme tuntia ja hyvän olon ruokaa pitkällä illallisella rennossa Aalto-ravintolassa Aava Resortin toisen omistajan, ihanan inspiroivan ja luovan Katin kanssa. Voisinkin lainata tähän Katin tämän päivän FB-päivityksen Aava Resortin sivuilta:

What you think,
you become.
What you feel,
you attract.
What you imagine,
you create”
– Buddha

Niinhän se todellakin on, yksi elämän suurimpia viisauksia: Vedämme puoleemme juuri sitä, mitä ajattelemme.  Kaunis Aava Resort on hyvä esimerkki siitä. Senkin tarinaa jaan kanssanne vielä. Samoihin ajatuksiin huomasin vaipuneeni  myös tänään joogan  loppurentoutuksessa. Muistin muutaman viikon takaisen visualisoinnin hyvänolon matkasta ja huomasin eläväni sitä todeksi – ja oikeastaan todellisuuden ylittäneen omatkin unelmani.

Kello vierähti taas aamun puolelle ja ajatuksissa olisi herätä pian uuteen auringonnousuun.  Nyt vain pikaiset moikat ja yritän entistä innokkaammin puhallella helteitä täältä Thaimaan Khanomin lämmöstä Suomeenkin päin <3

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *