Ihanaa vappua, kevään juhlaa!

Ihanaa vappua Hyvää vappua ♥ Vappu on ihana kevään juhla ja aika moni on sitä varmasti tänään juhlimassa picnicillä tai kotijuhlissa brunsseilla kuohuvien äärellä.

Nämä kuvat otin jo viime viikolla YSL:n beauty partysta, mutta samppanja ja ilmapallot sopivat ihan täydellisesti tähän hyvän vapun toivotuksen kuvituseksi.

Nyt meillä on oikeasti paljon arkisempi, mutta muuten ihan fantastinen vapputunnelma. Naputtelen tätä ruutupaidassa samalla kun vilkuilen ikkunasta ulos merimaisemaan ja kurkkaan, ajaako miehen veljen perheen busteri pian rantaan. Tarkoitus on pian sytyttää yhdessä porukalla vappukokko, ja korkata kuohuvat sen ympärillä.

Pääsin ensimmäistä kerta tänä vuonna saareen nauttimaan ulkoilusta ja raikkaasta ilmasta. Tätä olin todellakin kaivannut. Ulkoilua, rauhaa, puusauna ja ihana luonto. Eilen keräilin talvimyrskyjen jälkeiset risut ja tänään miehen kanssa haravoitiin kunnon kasa tuohon rannan nipukkaan. Viime juhannuksena siinä poltettiin juhannuskokkoa, ja nyt vappukokkoa. Mikä ettei? Maisemakin näyttää samalta ja päällä taitaa olla samat vaatteeet… kävisivät näillä Suomen nykyisillä keleillä varmaan yhtä hyvin joulunakin.

Ihanaa vappua, kevään juhlaa, missä ikinä sitä vietätkin!!

P.S. Näithän eilen raikkaan Juliaanan kehittelemän vadelmadrinksun, resepti täällä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *