Vähähiilarinen omenapiirakka (sekä tavis)



Töiden jälkeen otin pienet päikkärit takapihan omenapuun alla. Sitten päätin hyödyntää mahtavaa omenasatoa ja leipoa meille omenapiiraat, yhden vähähiilarisen ja toisen “tavallisen”. Leipominen ei ole ruuanlaiton ykösjuttujani. Yleensä korvaan leivonnaiset hedelmillä, marjoilla ja jogurtti- yms. jälkkäreillä. Joskus on kuitenkin kivaa leipoa jotain ihanan tuoksuvaa ja mehevää. Silloin korvaan vehnäjauhon mantelijauheella ja sokerin makeutusaineella. Taikinaan lisään esim. jogurttia, koska mantelijauhe on niin pehmeää. Onnistuu aina hyvin ja on sovellettavissa melkein mihin tahansa reseptiin.

Netistä löytyy loputtomasti hyviä reseptejä ja pyrin keräämään omaa reseptipankkiani tähän blogiin pikkuhiljaa. Useimmiten en edes käytä varsinaisia reseptejä. Tärkeintä on hyvät ja tuoreet raaka-aineet, joita yhdistelen, sovellan ja maistelen. Nyt päätin kuitenkin oikein kaivaa esiin vanhan reseptikansioni ja soveltaa parasta omenapiirakkareseptiäni. Se on alunperin Susanna Rahkamon ohje, jonka otin vuosia sitten jostain naistenlehdestä ja joka on ollut aikamoinen menestys meillä pitkään. 


Aidosta vaniljatangon siemenistä tulee ihana tuoksu ja hauskat mustat pisteet täytteeseen. Omenoiden päälle olisin kaivannut vielä Stevia-jauheen lisäksi kanelia, mutta sitä ei nyt löytynyt kaapista. 

Vaikka minulla oli vielä jäljellä puolet mantelijauheen isosta pussista, päätin viimein kaivaa esille mantelijauhimeni. Olen ostanut sen vuosia sitten ja hyljännyt saaren kaapin perälle avaamattomassa pussissa. Viime viikolla toin sen kotiin. Jostain syystä olen ollut vähän skeptinen sen suhteen, mutta nyt onneksi päätin kokeilla. Ase oli aivan loistava! Pöytään kiinnitys, niin kuin vanhanaikaisilla opettajan terottimilla. Mantelit sisään ja veivausta kahvasta. Ja Avot! Mantelit tulivat täydelliseksi jauheeksi muutamassa sekunnissa. Nyt saan aina tuoretta mantelijauhetta ja lisäsi tosi hyvään hintaan. Kokonaiset mantelit ovat edullisia, mutta valmis jauhe ihan ylihinnoiteltua, varsinkin niissä pienissä pusseissa mausteosastolla. 

Molemmista piiraista tuli tosi herkullisia ja meheviä. Ne ovat vielä seuraavinakin päivinä jääkaapissa vetäydyttyään ainakin yhtä hyviä. 

Vähähiilarinen openapiirakka, max 30 g hh/annos:

TAIKINA
4-5 dl mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta
n.  100 g voita (kokeile sopiva koostumus, ei liian löysää/paksua)
2 reilua ruokalusikallista turkkijogurttia
Muutamia tippoja Steviaa makeutusaineeksi (maista)
1. sekoita leivinjauhe mantelijauheeseen
2. sekoita kaikki keskenään
3. voitele piirakkavuoka voilla, painele taikina ohueksi kerrokseksi pohjalle.
Jos taikinaa on liian vähän, lisää mantelijauhetta ja/tai paksua jogurttia.

TÄYTE
1 prk kermaviiliä
0,5 prk tuorejuustoa
2 dl turkkijogurttia
(näitähän voi soveltaa, em. löytyi jääkaapistani)
1 muna 
1 vaniljatangon siemenet
n. 10 tippaa nestemäistä Steviaa (maista makeus maun mukaan)
pari puristusta sitruunan mehua
1. sekoita muna mukissa
2. sekoita kaikki keskenään
3. levitä vuokaan taikinan päälle

Siivuta reilusti omenoita. Minulla meni n. 10 aika pientä omppua kuorineen.
Lado siivut jogurttitaikinan päälle. 
Päälle makeutusjauhetta, kanelia ja mantelirouhetta tai -jauhetta.

Paista 180 asteessa n. 25 min. seuraa valmistumista, joku uuni valmistaa jo 20 minuutissa, toisessa menee 30.

Tein myös toisen version, joka ei ollut vähähiilarinen, seuraavilla eroavaisuuksilla:
Leivitin piirakkavuoan voilla ja kaurahiutaleilla. 
Käytin pohjan kuiviksi aineiksi sijasta 2 dl vehnäjauhoja ja 1 dl mantelijauhetta + 2 rkl turkkijogurttia. 
Makeutusaineen sijasta ruokosokeria pohjaan 2 dl ja taikinaan 4 rkl. 
Lisäksi taikinaan 2 rkl perunajauhetta. 
Myös omenien päälle ripottelin ruokosokeria. 

Molemmista tuli herkullisia ja juustokakkumaisia. 
Kommentit (2)
  1. Kermaviili täytteessä kuullostaa todella hyvältä. 🙂

  2. inspirations
    21.9.2013, 22:30

    Hei Siiri ja kiitos kommentistasi. Juu, kermaviili on tosi namia. Olen tehnyt ihan vastaavia piiraita myös mustikan sijasta omenoilla, raparperilla ja karviaisillakin ja sopii hyvin. Kävin kurkkaamassa blogiasi ja sieltähän löytyikin vaikka mitä herkullista 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *